Ero sivun ”Lestadiolaisuus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Yleiset lähteet: Käytin Palolan kirjaa lähteenä Norjan lestadiolaisuuden sukupuun versiossa 3 (24.01.2020, tietoa rolfilaisuudesta) |
→1840–1850-luvut: He eivät olleet lestadiolaisia, vaan heidän taustansa oli Čuorvut-liikkeessä. |
||
Rivi 77:
Lestadiolaisuus sai jo vuonna 1847 paljon saamelaisia kannattajia myös Koutokeinossa Norjassa. Keväällä 1849 Laestadius muutti Kaaresuvannosta Pajalaan, joka oli paljon kauempana Koutokeinosta. Niinpä Koutokeinolaiset lestadiolaiset alkoivat sen jälkeen käydä kuuntelemassa juuri lestadiolaistuneen Muonion kirkkoherran J. F. Liljebladin saarnoja, koska Muonioon oli Koutokeinosta paljon lyhyempi matka kuin Pajalaan. Mutta jo talvella 1849–1850 alkoi Koutokeinon saamelaisten lestadiolaisten käytöksessä ja uskonelämässä näkyä huolestuttavia piirteitä, kuten hurmahenkisyyttä, röyhkeyttä ja aggressiivisuutta.<ref name="Pursiainen 2001. s. 9">Pursiainen 2001. s. 9</ref><ref name="Lohi 2007. s. 73, 89–90">Lohi 2007. s. 73, 89–90</ref>
Koutokeinon hurmosta voidaan kutsua myös nimellä Hættalaisuus, koska sen kiistaton hengellinen ja maallinen auktoriteetti oli [[Aslak Hætta]] (1825–1854). Ilmiötä esiintyi myös Kuttasen kylässä Suomen kainalossa.<ref>Lohi 2007. s. 94</ref> Alkoipa heidän keskuudessaan esiintyä jopa sellaista ''kolmen kyynärän jumalan oppia'', jonka mukaisesti muutamat heistä alkoivat pitämään itseään kristuksena ja jumalana, sekä niin pyhinä etteivät tarvinneet enää synninpäästöä.<ref name="Pursiainen 2001. s. 9"/><ref name="Lohi 2007. s. 73, 89–90"/> Hættalaisuus eli Koutokeinon hurmos ei ollut lestadiolainen suuntaus, vaan sen johtajien tausta oli Čuorvut-liikkeessä eli "huutajissa", jonka alkuperä oli jo 1700-luvulla<ref>Pentikäinen, Juha. "Lestadiolaisuus". Saamekulttuuri-wiki. http://senc.hum.helsinki.fi/
Lestadiolaisuudesta erkani noin vuonna 1852 lakihenkinen "Muonion eriseura" eli liljebladilaisuus Muonion kirkkoherran Jakob Fredrik Liljebladin (1809–1862) johdolla lähinnä Muoniossa Suomessa. Liljebladilaiset eivät hyväksyneet maallikkojen käyttämää avointa ja ehdotonta synninpäästöä. Kirkkoherra J. F. Liljeblad syytti Lars Levi Laestadiusta mm julkisuushakuisuudesta, epätasapuolisuudesta, itseriittoisuudesta ja siitä että Laestadius hänen mielestään saarnoissaan tahallaan yllytti liikutuksiin ja ei käyttänyt sielunhoidossa riittävästi nuhteen ja neuvon sanoja.<ref>Lohi 2007. s. 39, 56–57</ref> Liljebladilaisuus oli Suomen ensimmäinen "eriseura" lestadiolaisuudessa.
Rivi 83:
Saamelaisilla yleisesti Koutokeinossa oli tuohon aikaan vaikeat olot. Mainittakoon parina esimerkkinä että Venäjä lakkautti syksyllä 1852 Norjan saamelaisten oikeudet talvilaiduntamiseen ja kalastukseen Suomen puolella, ja Norjassakin jokien varteen muuttaneet talonpojat estivät saamelaisia kalastamasta Jäämereen laskevien jokien parhailla kalapaikoilla. Tuollainen muiden etnisten ryhmien ja viranomaistenkin syrjivä ja ankara toiminta Norjan saamelaisia kohtaan oli omiaan herättämään ja provosoimaan Koutokeinon saamelaisissa hurmahenkisyyttä ja aggressiota. Lisäksi porvarien ja talonpoikien harjoittama vastuuton viinakauppa tuotti paljon ongelmia saamelaisten keskuudessa.<ref>Pursiainen 2001. s. 8, 11–12</ref><ref>Lohi 2007. s. 75</ref>
Koutokeinon saamelaisten hurmahenkisyys ja vihamielisyys kärjistyivät maanantaina 8. marraskuuta 1852, jolloin joukko
Aslak Hættan johtama hurmahenkinen saamelaisryhmä oli ennen Koutokeinon murhatöitä lähemmissä suhteissa kirkkoherra Liljebladiin kuin Laestadiukseen.<ref>Lohi 2007. s. 73, 86–91, 94–95</ref> Aslak Hætta oli jopa suunnitellut Lars Levi Laestadiuksen surmaamista, joka on yksi todiste siitä, että hänen johtamansa – Čuorvut-liikkeestä alkunsa saanut – hurmahenkinen lahko ei ollut lestadiolainen suuntaus, vaikka osa heistä arvostikin Laestadiusta ja jopa vetosivat häneen oikeudenkäynnissä.<ref>Pentikäinen, Juha. "Lestadiolaisuus". Saamekulttuuri-wiki. http://senc.hum.helsinki.fi/
Hættalaisuuden kaltaista äärimmäisyyteen vietyä ”kolmen kyynärän jumalan oppia” esiintyi myös lestadiolaisten keskuudessa eri puolilla Pohjolaa osittain väkivaltaisessakin muodossa. Tästä ovat esimerkkejä 1850-luvulta muun muassa Norjan saamelaisten kanssa tekemisissä olleet kittiläläisten Angelin siskosten ”pyhien oppi”, Rattosjärven ja Ylitornion "nyrkkikristillisyys" (mm. suntio [[Salomo Kortetniemi]] (1819–1904)), sekä vielä 1870-luvullakin Ruotsin Tornionjärven seudulla erityisesti saamelaisten keskuudessa vaikuttanut "tornionjärveläisyys".<ref>Lohi 2007. s. 115–122</ref>
| |||