Ero sivun ”Lestadiolaisuus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 77:
Lestadiolaisuus sai jo vuonna 1847 paljon saamelaisia kannattajia myös Koutokeinossa Norjassa. Keväällä 1849 Laestadius muutti Kaaresuvannosta Pajalaan, joka oli paljon kauempana Koutokeinosta. Niinpä Koutokeinolaiset lestadiolaiset alkoivat sen jälkeen käydä kuuntelemassa juuri lestadiolaistuneen Muonion kirkkoherran J. F. Liljebladin saarnoja, koska Muonioon oli Koutokeinosta paljon lyhyempi matka kuin Pajalaan. Mutta jo talvella 1849–1850 alkoi Koutokeinon saamelaisten lestadiolaisten käytöksessä ja uskonelämässä näkyä huolestuttavia piirteitä, kuten hurmahenkisyyttä, röyhkeyttä ja aggressiivisuutta.<ref name="Pursiainen 2001. s. 9">Pursiainen 2001. s. 9</ref><ref name="Lohi 2007. s. 73, 89–90">Lohi 2007. s. 73, 89–90</ref>
Koutokeinon hurmosta voidaan kutsua myös nimellä Hættalaisuus, koska sen kiistaton hengellinen ja maallinen auktoriteetti oli [[Aslak Hætta]] (1825–1854). Ilmiötä esiintyi myös Kuttasen kylässä Suomen kainalossa.<ref>Lohi 2007. s. 94</ref> Alkoipa heidän keskuudessaan esiintyä jopa sellaista ''kolmen kyynärän jumalan oppia'', jonka mukaisesti muutamat heistä alkoivat pitämään itseään kristuksena ja jumalana, sekä niin pyhinä etteivät tarvinneet enää synninpäästöä.<ref name="Pursiainen 2001. s. 9"/><ref name="Lohi 2007. s. 73, 89–90"/> Hættalaisuus eli Koutokeinon hurmos ei ollut lestadiolainen suuntaus, vaan sen johtajien tausta oli
Lestadiolaisuudesta erkani noin vuonna 1852 lakihenkinen "Muonion eriseura" eli liljebladilaisuus Muonion kirkkoherran Jakob Fredrik Liljebladin (1809–1862) johdolla lähinnä Muoniossa Suomessa. Liljebladilaiset eivät hyväksyneet maallikkojen käyttämää avointa ja ehdotonta synninpäästöä. Kirkkoherra J. F. Liljeblad syytti Lars Levi Laestadiusta mm julkisuushakuisuudesta, epätasapuolisuudesta, itseriittoisuudesta ja siitä että Laestadius hänen mielestään saarnoissaan tahallaan yllytti liikutuksiin ja ei käyttänyt sielunhoidossa riittävästi nuhteen ja neuvon sanoja.<ref>Lohi 2007. s. 39, 56–57</ref> Liljebladilaisuus oli Suomen ensimmäinen "eriseura" lestadiolaisuudessa.
| |||