Ero sivun ”Kylo Ren” versioiden välillä

411 merkkiä lisätty ,  3 kuukautta sitten
(pavlovat on muita juttuja)
 
Lopulta Rey saapuu megatähtitaistelulaiva ''Supremacylle'' ja Kylo vie hänet tapaamaan Snokea. Rey uskoo Kylon vielä palaavan valoisalle puolelle ja kun Snoke käskee Kyloa tappamaan Reyn ja kääntymään kokonaan pimeälle puolelle, Kylo tappaakin Snoken aktivoimalla Reyltä otetun Skywalkereiden valosapelin ja surmaa yhdessä Reyn kanssa Snoken henkivartijoina toimivat eliittipretoriaanikaartin soturit. Kylo oli yhä pimeällä puolella ja toivoi Reyn liittyvän puolelleen tuomaan galaksiin uudenlaisen järjestyksen. Rey kieltäytyy ja pakenee, jolloin Kylo valehtelee Huxille Reyn tappaneen Snoken ja julistaa itsensä Ensimmäisen ritarikunnan uudeksi yksinvaltiaaksi. Kun Luke lopulta ilmestyy [[Crait]]ille puolustamaan Vastarintaa, Kylo käskee kaiken tulivoiman keskitettäväksi häneen. Kun Kylo päättää lopulta kohdata Luken itse, hän saa selville vastustajansa olevan vain kuvajainen, jonka oikea Luke oli lähettänyt Ahch-Tolta Voiman kautta pidättelemään ritarikuntaa ja antamaan Vastarinnalle aikaa paeta. Kun Kylo lopulta menee sisään Craitin tukikohtaan, Vastarinta oli jo paennut.
{{juonipaljastus loppu}}
 
===''The Rise of Skywalker''===
[[Adam Driver]] palaa näyttelemään Kylo Reniä ''Tähtien sodan'' jatko-osatrilogian viimeiseen elokuvaan ''[[Star Wars: The Rise of Skywalker]]''.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=https://screenrant.com/star-wars-episode-9-cast-confirmed-characters/|Nimeke=Star Wars: Every Confirmed Cast Member For Episode 9|Tekijä=Hutchinson, Corey|Julkaisu=Screen Rant|Ajankohta=18.12.2017|Viitattu=17.2.2018|Kieli={{en}}}}</ref> Myös toiset Ren-ritarit esiintyvät elokuvassa.<ref>{{Verkkoviite|Nimeke=Robinson, Joanna|Nimeke=Star Wars: The Knights of Ren Make Their Long-Awaited Return|Osoite=https://www.vanityfair.com/hollywood/2019/05/star-wars-the-knights-of-ren-make-their-long-awaited-return|Julkaisu=Vanity Fair|Ajankohta=22.5.2019|Viitattu=27.10.2019|Kieli={{en}}}}</ref>
 
[[Rey (Tähtien sota)|Rey]] voittaa Renin valosapelitaistelussa kuitenkin tappamatta vaan voiman avulla parantaa tämän haavan. Tässä yhteydessä Kylo Ren palasi hyväksi Ben Soloksi. Myöhemmin Ben käyttää kaiken voimansa herättääkseen henkiin Reyn joka menetti elinvoimansa tuhotessaan Keisari [[Palpatine]]n. Tässä yhteydessä Ben kuitenkin itse menettää oman elinvoimansa ja yhtyy Voimaan
 
{{juonipaljastus loppu}}
 
==Lähteet==
6 169

muokkausta