Kylo Ren

kuvitteellinen hahmo Star Wars-elokuvissa

Kylo Ren on kuvitteellinen hahmo Tähtien sota -elokuvissa. Hän esiintyy ensimmäistä kertaa vuoden 2015 elokuvassa Star Wars: The Force Awakens, jossa häntä esittää Adam Driver. Kylo Ren oli alun perin Ben Solo, Han Solon ja Leia Organan poika. Hän oli myös yksi enonsa Luke Skywalkerin jedioppilaista, kunnes yksinvaltias Snoke käännytti hänet Voiman pimeälle puolelle ja rohkaisi häntä pyrkimään isoisänsä Anakin Skywalkerin eli Darth Vaderin kaltaiseksi. Kylo Ren nousi myös Voiman pimeää puolta palvovien Renin ritareiden mestariksi ja yhdeksi Ensimmäisen ritarikunnan, Galaktisen Imperiumin jäänteistä muodostuneen järjestön, komentajista, kunnes lopulta syrjäytti Snoken aseman sen yksinvaltiaana.

Kylo Ren
Luoja(t)
Näyttelijä(t) Näyttelijät:
Adam Driver
Ääninäyttelijät:
Adam Driver (Disney Infinity 3.0)
Matthew Wood (Battlefront II (2017) ja Resistance)
Roger Craig Smith (Battlefront II (2017))
Ensi-
esiintyminen
Star Wars: The Force Awakens (2015)
Viimeinen
esiintyminen
Star Wars: The Rise of Skywalker (2019)
Henkilötiedot
Koko nimi Ben Solo
Ammatti
Sukupuoli mies
Kotipaikka Chandrila (synnyinpaikka)
Suhteet
Vanhemmat
Isovanhemmat
Tädit ja sedät Luke Skywalker (eno)

Suunnittelu

muokkaa

Kun The Walt Disney Company osti Lucasfilmin vuonna 2012, Lawrence Kasdan, J. J. Abrams ja Michael Arndt laativat käsikirjoituksen The Force Awakensille, ilman Tähtien sodan luojan George Lucasin panostusta. Ohjaaja Abramsin mukaan Renin piti alun perin olla Ensimmäisen ritarikunnan keulakuva, joka edusti järjestön tuntemaa ihailua Darth Vaderia ja Galaktista Imperiumia kohtaan. Abrams sanoi ritarikunnan olevan inspiraatio ODESSA-järjestöä koskevasta teoriasta, jossa SS:n upseereiden väitettiin paenneen toisen maailmansodan jälkeen Argentiinaan.[1]

Driver valittiin näyttelijäksi elokuvaan 29. huhtikuuta 2014.[2] Vaikka Kylo Renin nimeä ei vielä paljastettu The Force Awakensin teaser-trailerissa 28. marraskuuta,[3] traileri paljasti ainakin hänen ristiterävalosapelinsa.[4]

Time-aikakauslehden haastattelussa elokuvan pukusuunnittelija Michael Kaplan sanoi Renin olleen sen vaikeimmin suunniteltava hahmo. Abrams pyysi hahmolle ominaisuuksia, jotka saisivat sen näyttämään siltä, että lapsikin voisi muistaa sen. Hänet näytettiin alun perin nimeämättömänä vihollisena, ja sai nimen vasta myöhemmin.[5]

Kylo Renin tarinassa on samankaltaisuuksia Star Wars Legends -jatkumossa esiintyvän Jacen Solon, Han Solon ja prinsessa Leian pojan, kanssa, joka oli myös langennut jedi ja uhkasi koko galaksia.[6][7][8]

Esiintymiset

muokkaa

Elokuvat

muokkaa
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

The Force Awakens (2015)

muokkaa

Elokuvassa Star Wars: The Force Awakens, Kylo Ren, kapteeni Phasma ja joukko iskusotilaita saapuvat aavikkoplaneetta Jakkulle, kun Vastarinnan pilotti Poe Dameron on aikeissa lähteä sieltä mukanaan kartta, joka hänen on toimitettava kenraali Leia Organalle. Kylo vangitsee Poen, joka ehtii piilottaa kartan astromekaanikkodroidi BB-8:n sisään. Hän kiduttaa vankiaan Voiman avulla ja saa selville kartan johdattavan vuosia kadoksissa olleen Luke Skywalkerin olinpaikkaan. Iskusotilas FN-2187 (joka saa uudeksi nimekseen ”Finn”) kuitenkin auttaa Poen pakoon ja löytää tiensä BB-8:n ja romunkerääjä Reyn luokse, jotka pakenevat Jakkulta Millennium Falconilla ja tapaavat myöhemmin Han Solon ja Chewbaccan.

Kylo paljastuu Ben Soloksi, Hanin ja Leian pojaksi sekä yhdeksi Luken jedioppilaista. Ensimmäisen ritarikunnan yksinvaltias Snoke oli houkutellut hänet kääntymään Voiman pimeälle puolelle. Kylo tuntee kuitenkin yhä vetoa valoista puolta kohtaan ja puhuu isoisänsä Darth Vaderin palaneelle kypärälle. Kun Falcon onnistutaan paikantamaan planeetta Takodanalle Maz Kanatan linnaan, Kylo saapuu joukkoineen sinne ja sieppaa Reyn, joka oli nähnyt kartan. Kuulustellessaan Reytä, Kylo ottaa naamionsa pois ja Voimalle herkäksi paljastuneen Reyn onnistuu vastustella Kylon mielenluotaustekniikkaa.

Vastarinnan toteuttaessa suunnitelmaa Tähdentappajatukikohdan tuhoamiseksi, Kylo tapaa isänsä Hanin, joka yrittää taivutella hänet takaisin Voiman valoisalle puolelle. Mutta päästäkseen lopullisesti yli valoisasta puolesta, Kylo aktivoi valosapelinsa ja lävistää Hanin, joka putoaa alas kuolemaan. Finnin ja Reyn yrittäessä paeta tukikohdasta, Kylo seuraa heitä. Finn taistelee Kyloa vastaan Luken ja Anakin Skywalkerin vanhalla valosapelilla, mutta haavoittuu vakavasti. Rey ottaa valosapelin itselleen ja onnistuu päihittämään hänet Voiman avulla. Mutta ennen kuin Rey ehtii tappaa Kylon, tukikohdan tuhoutuminen pakottaa hänet pakenemaan. Yksinvaltias Snoke käskee kenraali Huxia evakuoimaan tukikohdan ja tuomaan Kylon hänelle tämän koulutuksen viimeistelemiseksi.

The Last Jedi (2017)

muokkaa

Kylon sisäinen konflikti jatkuu elokuvassa Star Wars: The Last Jedi, kun hän Snoken moitteiden vuoksi tuhoaa raivoissaan kypäränsä ja hyökätessään Vastarinnan laivaston kimppuun epäröi äitinsä Leian tappamista. Lisäksi hänen ja Reyn, joka oli Luken luona meriplaneetta Ahch-Tolla, välille muodostuu Voimasidos, kyky kommunikoida toistensa kanssa etäältä näkyjen kautta. Kumpikin yritti suostutella toisen puolelleen ja Kylo kertoi syyn lopulliseen kääntymiseensä pimeälle puolelle olevan, että Luke yritti tappaa hänet. Oikeasti Luke oli silloin miettinyt olisiko se oikea ratkaisu, mutta oman johtopäätöksensä tehnyt Kylo valitsi silloin lopulta pimeän puolen ja surmasi Luken muut oppilaat.

Lopulta Rey saapuu megatähtitaistelulaiva Supremacylle ja Kylo vie hänet tapaamaan Snokea. Rey uskoo Kylon vielä palaavan valoisalle puolelle ja kun Snoke käskee Kyloa tappamaan Reyn ja kääntymään kokonaan pimeälle puolelle, Kylo tappaakin Snoken aktivoimalla Reyltä otetun Skywalkereiden valosapelin ja surmaa yhdessä Reyn kanssa Snoken henkivartijoina toimivat eliittipretoriaanikaartin soturit. Kylo oli yhä pimeällä puolella ja toivoi Reyn liittyvän puolelleen tuomaan galaksiin uudenlaisen järjestyksen. Rey kieltäytyy ja pakenee, jolloin Kylo valehtelee Huxille Reyn tappaneen Snoken ja julistaa itsensä Ensimmäisen ritarikunnan uudeksi yksinvaltiaaksi. Kun Luke lopulta ilmestyy Craitille puolustamaan Vastarintaa, Kylo käskee kaiken tulivoiman keskitettäväksi häneen. Kun Kylo päättää lopulta kohdata Luken itse, hän saa selville vastustajansa olevan vain kuvajainen, jonka oikea Luke oli lähettänyt Ahch-Tolta Voiman kautta pidättelemään ritarikuntaa ja antamaan Vastarinnalle aikaa paeta. Kun Kylo lopulta menee sisään Craitin tukikohtaan, Vastarinta oli jo paennut.

The Rise of Skywalker (2019)

muokkaa

Elokuvassa Star Wars: The Rise of Skywalker, johdettuaan Ensimmäistä ritarikuntaa lähes vuoden ajan, Kylo Ren kuulee viestin, jossa keisari Palpatine väittää palanneensa kuolleista. Löydettyään Mustafarilta Alazmec-kultin siirtolaisten hallusta tiennäyttäjäksi kutsutun muinaisen esineen, hän matkustaa Exegoliin, yhdelle sithien kätketyistä maailmoista aikomuksenaan tappaa Palpatine. Sieltä hän löytää elintoimintoja ylläpitäviin laitteisiin kytketyn Palpatinen, joka oli vuosia kommunikoinut hänen kanssaan etäältä Snoken ja Darth Vaderin äänillä. Snoke itse oli ollut alun perin Palpatinen luomus pitämään Ensimmäinen ritarikunta hänen vallassaan sekä käännyttämään Ben Solo Kylo Reniksi. Palpatine paljastaa Xyston-luokan tähtihävittäjistä sekä TIE dagger -mallin TIE-hävittäjistä luodun laivaston nimeltä Viimeinen ritarikunta. Palpatine lupaa, että yhdistämällä Ensimmäisen ritarikunnan osaksi Viimeistä ritarikuntaan, Kylo voisi nousta Uuden Imperiumin keisariksi. Vastineeksi hän vaatii, että Kylo tappaisi Reyn.

Voimasidoksesta kehittyneen vahvemman yhteyden, Voimakaksitahoisuuden, kautta Kylo löytää Reyn aavikkoplaneetta Pasaanalta ja lähtee Renin ritareiden kuuden muun jäsenen kanssa etsimään häntä. Hänen käskeminään Renin ritarit ja iskusotilaat kaappaavat Chewbaccan ja Millennium Falconin. Kun Rey myöhemmin saapuu lumiplaneetta Kijimiltä pelastamaan Chewbaccaa, hän ja Kylo käyvät Voimakaksitahoisuuden kautta etäältä valosapelitaistelua toisiaan vastaan ja Rey tuhoaa Kylon yksityispyhätön täynnä Darth Vaderilla kuuluneita esineitä. Kun Rey on aikeissa paeta Falconille, Kylo saapuu tähtihävittäjälle, paljastaa Palpatinen olevan Reyn isoisä ja pyytää tätä auttamaan Palpatinen tuhoamisessa. Rey kieltäytyy, koska halusi seurata Ben Soloa eikä Kylo Reniä. Kylo seuraa Reytä Kef Birin merikuuhun, Endorin aurinkokuntaan, Toisen Kuolemantähden jäänteille, ja tuhoaa tiennäyttäjän. He käyvät fyysisen valosapelitaistelun, jonka Kylo on voittamaisillaan, kunnes hän aistii Leian kuoleman ja Rey ehtii lävistää hänet valosapelilla ennen kuin ehti itsekin aistia sen. Rey parantaa Kylon Voiman avulla ja pakenee Kylon TIE-hävittäjällä. Reyn lähdettyä Kylo näkee näyn isästään Han Solosta, joka muistuttaa Tähdentappajatukikohdan kohtaamista. Tällä kertaa Kylo saa rohkeutta heittää valosapelinsa pois ja kääntyä takaisin Ben Soloksi.

Ben seuraa Reytä ja Vastarintaa Exegolille Imperiumin vanhalla TIE-tiedustelijalla auttaakseen Reytä pysäyttämään Palpatinen. Rey välitti Voimakaksitahoisuuden kautta Anakinin valosapelin Benille, joka surmasi sillä Renin ritarit, Reyn itse surmatessa Leialle kuuluneella valosapelilla suvereenisuojelijat, jotka toimivat Palpatinen henkivartijoina. Palpatine käyttää Reyn ja Benin yhteyttä toisiinsa imeäkseen heidän elinvoimaansa ja palatakseen täysiin voimiinsa ennen kuin paiskaa Benin alas kuiluun. Ben kuitenkin selviää pudotuksesta ja kiipeää ylös samalla kun Rey, entisten jedien vahvistamana, kääntää Luken ja Leian valosapeleilla Palpatinen Voimasalamat tätä itseään vastaan, mutta menettää oman elinvoimansa. Reyn ollessa kuolemaisillaan, Ben luovuttaa tälle oman elinvoimansa ja he suutelevat ennen kuin Ben katoaa ja yhtyy Voimaan.

Televisio

muokkaa

Kylo Ren esiintyi animaatiosarjassa Star Wars Resistance ainoastaan sen kaksiosaisessa päätösjaksossa ”Pako”. Kun Ensimmäisen ritarikunnan tiedustelupalvelun agentti Tierny ja iskusotilaskomentaja Pyre olivat joukkomurhanneet Aeos Primen asukkaita rangaistuksena Colossuksen väen auttamisesta, Kylo otti heihin yhteyttä ja oli vihainen siitä, etteivät nämä olleet onnistuneet tuhoamaan Colossusta ja uhkasi Voimaa käyttämällä ohjata Tiernyn ja Pyren ampumaan toisensa aseillaan, jotta nämä ymmärtäisivät mitä epäonnistumisesta seuraa. Vaikka Tierny ja Pyre lopulta löysivät Colossuksen, Kazuda Xionon ja Jarek Yeagerin sabotoitua Pyren tähtihävittäjän suojakilpi, ja Vastarinnan Jadelentueen sekä Colossuksen Ässien hyökättyä tähtihävittäjän kimppuun, Tierny sai uuden viestin Kylolta ja Tierny pyysi tätä lähettämään apujoukkoja. Kylo kieltäytyi ja kuristi Voimalla Tiernyn kuoliaaksi. Pyre ja muu tähtihävittäjän miehistö saivat surmansa, kun Jadelentue ja Ässät räjäyttivät tähtihävittäjän palasiksi.

Sarjakuvat

muokkaa

Sarjakuva The Rise of Kylo Ren kertoi tarkemmin Ben Solon kääntymisestä Kylo Reniksi sekä Renin ritareiden mestariksi tulemisesta. Kuusi vuotta ennen The Force Awakensin tapahtumia, kun Ben oli kääntynyt Lukea vastaan, hän oli romahduttanut temppelin Luken päälle ja luullut tappaneensa mestarinsa. Hän yritti väittää kolmelle muulle jedioppilaalle, Hennixille, Taille ja Voelle Luken olevan paha, mutta nämä kieltäytyivät uskomasta häntä. Ben pakeni henkilökohtaisella aluksellaan Grimtaashilla ja lähti tapaamaan Snokea, joka oli pitkään kommunikoinut hänen kanssaan etäältä ja uskotellut Benille Luken olevan epäluottavainen ja pelkäävän Benin voimia. Ben oli myös jo aiemmin tavannut Luken kanssa Renin ritarit ja seurannut Luken taistelua näitä vastaan. Renin ritarit, joita silloin johti hahmo nimeltä ”Ren”, oli jo silloin halunnut ottaa selvää olisiko Benistä heidän jäsenekseen. Snoken suostuttelemana Ben lähtee tapaamaan Renin ritareita, jotka eivät usko Luken olevan kuollut ja vaativat Beniä tappamaan toisen jedin. Kun Hennix ja Voe löytävät Benin ja Ben itsepuolustuksena tappaa Hennixin, Ren ei vieläkään ole riittävän vaikuttunut. Myöhemmin Mimbanin kaivoskuussa Ren tappaa Tain, jota Ben piti parhaana ystävänään, ja sanoi uskovansa Snoken olleen väärässä Benin potentiaalista. Raivostunut Ben tappaa Renin ja koska hänestä oli vihdoin tullut ”murhaaja”, Ben tappaa myös Voen. Renin ja Voen kuolemien myötä muut kuusi Renin ritaria vannovat uskollisuutta Benille, joka nimeää itsensä Kylo Reniksi (sanan Kylo tarkoittaessa osaa itsestään, jonka halusi leikata pois, kuten tässä tapauksessa Ben Solon identiteetin) ja rakentaa ristiterävalosapelinsa.[9][10]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Videopelit

muokkaa

Kylo Ren esiintyy videopelissä Star Wars: Battlefront II pelattavana hahmona. Pelin tarinatilassa hän yrittää selvittää Lor San Tekkan sijaintia, jolla on kartta Luke Skywalkerin luokse. Häntä ääninäyttelevät Roger Craig Smith (ilman kypärää) ja Matthew Wood (kypärän kanssa).[11] Kylo Ren on myös pelattava hahmo Disney Infinity 3.0 -videopelissä lisäosan kautta.[12]

Lähteet

muokkaa
  1. Dyer, James: JJ Abrams Spills Details On Kylo Ren Empire. 25.8.2015. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  2. Star Wars: Episode VII Cast Announced starwars.com. April 29, 2014. Viitattu December 20, 2015.
  3. Watch the Incredible Star Wars: The Force Awakens Trailer Rolling Stone. 28.11.2014. Wenner Media LLC. Arkistoitu 13.2.2016. Viitattu 8.5.2020. (englanniksi)
  4. Kain, Erik: 5 Reasons The New Star Wars Trailer Was The Perfect First Look At The Force Awakens Forbes. 29.11.2014. Viitattu 8.5.2020. (englanniksi)
  5. How Kylo Ren’s Terrifying Mask Was Designed to Be Unforgettable to Kids Time. 11.12.2015. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  6. Bouie, Jamelle: How The Force Awakens Remixes the Star Wars Expanded Universe Slate. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  7. Kendrick, Ben: Star Wars 7: Kylo Ren Backstory Explained Screen Rant. 18.12.2015. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  8. Saavedra, John: Star Wars: The Force Awakens Easter Eggs and Reference Guide (Kylo Ren/Ben Solo and the Knights of Ren) Den of Geek. 17.12.2015. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  9. Dyce, Andrew: Star Wars: The Meaning of KYLO REN's Name Finally Explained Screen Rant. 15.1.2020. Viitattu 11.3.2020. (englanniksi)
  10. McGuire, Liam: Star Wars: How Kylo Became Leader of the Knights of Ren Screen Rant. 11.3.2020. Viitattu 11.3.2020. (englanniksi)
  11. Tweet Twitter. Viitattu 23.5.2020. (englanniksi)
  12. 'Disney Infinity The Force Awakens' Dated, Adds Kylo Ren And Poe Dameron Forbes. Viitattu 23.5.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Kylo Ren Tähtien sodan virallisilla sivuilla (englanniksi)
  • Kylo Ren Wookieepediassa (englanniksi)
  • Kylo Ren Jedipediassa