Ero sivun ”Battle-luokka (hävittäjä)” versioiden välillä

Toisen maailmansodan alun tapahtumat osoittivat, että Britannian kuninkaallisen laivaston hävittäjien ilmatorjunta ei kyennyt torjumaan keskitettyä ilmahyökkäystä, ja siten laivasto kärsi suuria tappioita. Vuonna 1941 tehdyt päätökset ongelman ratkaisemiseksi johtivat uusiin hävittäjille asetettaviin vaatimuksiin, kuten ilmatorjuntakykyisen riittävällä tulnejohdolla varustetun pääaseen käyttöönottoon. Samalla päätettiin tykkien asentamisesta etukannelle yliampuvina, jotta kaikilla tykeillä voitaisiin tarvittaessa ampua samaan maaliin. Tykkien ampuma-alaa kasvatettiin siirtämällä komentosiltaa taaemmas. Lisäksi esitettiin asennettavaksi kahdeksan 40 millimetrin 60 pituuskaliiperin ilmatorjuntatykkiä kaksiputkisina asennuksina keskilaivaan sekä takakannen rakenteiden päälle, mikä mahdollistaisi kattavan ja toisiaan täydentävän ampuma-alan. Lähisuojaa täydennettiin vielä eri puolille alusta asennetuin 20 millimetrin ilmatorjuntatykein. Alukselle asennettiin lisäksi [[vakaaja|vakaime]]t, jotka mahdollistivat parhaan mahdollisen alustan tulitoiminnalle. Merimaalitorjuntaa täydennettiin asentamalla kahdeksan 21 tuuman [[Torpedoputki|torpedoputkea]] asennetuina kahteen neljän ryhmään. Sukellusveneentorjunta-aseistuksena oli kaksi syvyyspommikiskoa sekä neljä heitintä.