Ero sivun ”Haitin vallankumous” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kh fix
→‎Tausta: kh fix
Rivi 25:
 
==Tausta==
Nykyinen Haiti oli 1700-luvulla [[Ranska|Ranskan]]<nowiki/>siirtomaa [[Saint-Domingue]]. Saint-Domingue oli siirtomaakaudellaan yksi [[Karibia]]n alueen tuottoisimmista alueista. Se oli tuolloin maailman suurin [[sokeri]]ntuottaja. ja sokeriruokoplantaasienSokeriruokoplantaasien lisäksi alueella kasvatettiin esimerkiksi [[puuvilla]]a, [[kahvi]]a ja [[Väri-indigo|indigo]]a. Ranskan siirtomaakaupasta Saint-Domingue kattoi puolet ja sen kauppa oli kolmanneksen suurempi, kuin esimerkiksikoko IsonIso-Britannian koko Länsi-Intian siirtokuntien kauppa. Tuotanto Saint-Dominguessa perustui etenkin [[orjuus|orjuudelle]]. [[Orjakauppa|Orjakaupan]] kautta siirtokuntaan oli tuotu suuria määriä orjia [[Afrikka|Afrikasta]]. Sadassa vuodessa orjia tuotiin enemmän kuin koko [[Espanja]]n hallitsemalle alueelle kolmessa sadassa vuodessa. Samalla elinolosuhteet Saint-Dominguen plantaaseilla olivat orjille huonommat kuin muualla ja keskimääräinen elinikä oli alhaisempi.<ref name="karh1">Valtonen 2007, luku ”6 Saint-Dominguen orjakapinasta orjuuden päättymiseen”</ref>
 
Saint-Dominguella asui vuonna 1789 noin 30&nbsp;000 valkoista ja 25&nbsp;000 vapaata värillistä ({{k-fr|gents de couleur}}). Varakkaimmat värilliset omistivat itse orjia ja plantaaseja, vaikkakin sosiaalisella nousulla oli myös joitakin rajoitteita. Valkoiset olivat jakautuneet suurtilallisiin (''grands blancs'') ja pieniin valkoisiin (''petit blancs''). Orjia oli noin 500&nbsp;000. Orjien kuolleisuus oli hyvin suuri, joten suurin osa heistä oli syntynyt Afrikassa ja vuosittain alueelle tuotiin 40&nbsp;000 uutta orjaa.<ref name="karh1" />
 
[[Ranskan vallankumous]] alkoi vuonna 1789. Yhteiskunnan horjuminen tuntui myös Saint-Dominguen siirtokunnassa. Tunnuslause [[vapaus, veljeys ja tasa-arvo]] herätti kannatusta ensin etenkin siirtokunnan köyhemmän ja keskiluokan valkoisten keskuudessa, mutta aatteet levisivät myös vapaiden värillisten keskuuteen. Luokat halusivat tasa-arvoa ja sosiaalisia uudistuksia, kun taas toisaalta samat ryhmät olivat edelleen orjuuden säilyttämisen kannalla. Pariisin kansalliskokous antoi äänioikeuden värillisille edellyttäen kuitenkin, että he olivat syntyneet vapaille vanhemmille. Kesällä 1791 Saint-Dominguessa käytiin kahakoita vallankumouksen vastustajien ja kannattajien välillä. Osapuolia oli monia, keskenään kahakoivat pienet ja suuret valkoiset, tilalliset ja kaupunkilaiset ja niin edelleen. Samalla suuri osa Ranskan armeijasta oli palannut kotimaahan vallankumouksen pyörteissä.<ref name="karh1" />

==Vallankumous==