Ero sivun ”The Jam” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lisätty maininta mod revivalista
LKFbot (keskustelu | muokkaukset)
p →‎Yhtyeen vaiheet: kh, replaced: kantaaott → kantaa ott using AWB
Rivi 21:
==Yhtyeen vaiheet==
 
The Jam herätti henkiin 1960-luvun puolivälin brittiläisen [[Mod (nuorisokulttuuri)|modtyylin]], joka nousi nyt uudestaan katu-uskottavan nuorisomuodin ilmiöksi [[punk]]tyylin rinnalle. Myös The Jamin musiikissa oli selviä vaikutteita [[Small Faces]]in ja [[The Who]]n kaltaisilta modien suosikkiyhtyeiltä. Modien musiikkiin viittasivat myös [[soul (musiikki)|soul]]- ja [[ska]]vaikutteet. Merkittävä The Jamin esikuva oli myös [[The Kinks]], jolta Paul Weller omaksui tavan säveltää brittiläistä arkitodellisuutta kuvaavia lauluja. Voimakkaista 1960-lukuvaikutteistaan huolimatta The Jam kuitenkin edusti myös oman aikakautensa rocktyyliä kovanaamaisen imagonsa sekä vasemmistolaisesti kantaaottavienkantaa ottavien, usein synkkien ja väkivaltaisten laulujensa johdosta. Yhtyeen debyyttilevy ilmestyi "punkin kapinavuonna" 1977.
 
The Jamin levyistä varsinkin ''All Mod Cons'' (1978) ja ''[[Setting Sons]]'' (1979) saavuttivat sekä rockyleisön että arvostelijoiden suosion. Vuonna 1980 ilmestyneellä ''Sound Affects'' -levyllä oli mukana selviä [[dub]]- ja [[psykedeelinen rock|psykedeliavaikutteita]]. Yhtyeen suuri hitti "[[Going Underground]]" nousi kolmeksi viikoksi Ison-Britannian singlelistan ykkössijalle keväällä 1980. Vuonna 1982 julkaistiin yhtyeen viimeinen studioalbumi ''The Gift'', joka nousi suoraan Britannian albumilistan ykkössijalle. Albumin tunnetuinta antia lienee yhtyeen viimeinen suuri hitti "A Town Called Malice".
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Jam