Ero sivun ”Abdulbaha’” versioiden välillä

'''Abdulbaha’''' (myös kirjoitusasulla '''`Abdu’l-Bahá''''), alun perin '''Abbas Efendi''', ([[23. toukokuuta]] [[1844]] [[Teheran]], [[Persia]] – [[28. marraskuuta]] [[1921]] [[Haifa]], [[Palestiina]]) oli [[Bahai|bahai-uskon]] perustajaprofeetan [[Baha’ullah]]in vanhin poika ja hänen seuraajansa vuodesta 1892. Liikkeen joutuessa vuodesta 1868 alkaen maanpakolaisuuteen, Abdulbaha’ vahvisti ja edisti sen uskonnon leviämistä Persian lisäksi 23 maahan. Hän kirjoitti bahai-uskon keskeisimpiä teoksia Baha’ullahin ja [[Shoghi Effendi]]n tekstien rinnalla. Abdulbaha’n vierailut [[länsimaat|länsimaissa]] levittävätlevittivät uskonnon [[Lähi-itä|Lähi-idän]] ulkopuolelle.<ref name="dic-5">Dictionary of Beliefs and Religions 1992, s. 2</ref> Samalla hänen kirjoituksensa saivat vaikutteita [[kristinusko]]sta ja länsimaisesta [[Filantropia|humanitaarisuudesta]].

Abdulbaha’Abdulbaha’n isä [[Baha’ullah]] oli ennen kuolemaansa [[Testamentti|testamentannut]] hänelle ''[[Kitab-i ahd]]'' -teoksessa bahai-liikkeen johdon. Vastaavasti Abdulbaha’n vanhempi veli [[Mirza Muhammad Ali]] määrättiin hänen seuraajakseen. Baha’ullah kuoli vuonna 1892, mutta suurin osa perheenjäsenistä liittoutui Mirza Muhammad Alin johdolla Abdulbaha’niaAbdulbaha’a vastaan. He saivat kannatusta [[Syyria]]ssa, mutta vahvimmat tukialueet [[Iran]]issa ja [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]] jäivät Abdulbaha’n puolelle. <ref name="ha-22">Hämeen-Anttila 1999, s. 192</ref>

[[Nuorturkkilaiset|Nuorturkkilaisten]] vallankumouksen seurauksena kaikki poliittiset vangit vapautuivat vuonna 1908. Vapautunut Abdulbaha’ siirtyi [[Haifa]]an, matkusti laajalta vuosina 1910–1913 ja palasi Haifaan uuden uskonnon maailmankeskukseen. Samaan aikaan Mirza Muhammad Alin joukkojen kannatus kuihtui. Abdulbaha’n vahva karisma ja haluttomuus sitoutua selkeästi määrättyyn oppiin, pitivät liikkeen yhtenäisenä sen leviämisen aikana.<ref name="ha-22"/>

Baha’ullahin ja Abdulbaha’n kirjoitukset levisivät 1890-luvulta lähtien. Varhaiskauden bahailaisuus oli opillisesti baabilaisuuden jatkaja, mutta leviäminen Lähi-idän ulkopuolelle – varsinkin Amerikkaan – muutti bahai-uskoa. Jumalaa ei voinut tuntea suoraan, mutta sen sijaan hänen ilmentymiään olivat olleet profeetat [[Abraham]], [[Zarathustra]], [[Mooses]], [[Jeesus]], [[Muhammad]], [[Bab]] ja viimeisenä Baha’ullah. Virallisenkin opin kannalta Jeesus oli eräs tärkeimmistä profeetoista ja hänen odotettiin palaavan [[Eskatologia|viimeisinä päivinä]]. Abdulbaha’n uskonnolistauskonnollista auktoriteettia lisättiin opilla, jonka mukaan hän oli "Liiton Keskus". Oppi muistutti bahai-uskonuskoa varhaisen historianedeltäneen [[Šaikhilaisuus|šaikhilaisuuden]] oppioppia kätketyn [[imaami]]n ainoasta maanpäällisestä edustajasta, ''ruknruknista''.<ref name="ha-23">Hämeen-Anttila 1999, s. 193</ref>

Tällä tavalla liikettä yhtenäistettiin Abdulbaha’n taakse, mikä ei jättänyt tilaa muille johtohahmoille. Luultavasti tämä sai osan hänen kannattajistaan liittymään kilpailevan Mirza Muhammad Alin joukkoihin. Toisena kilpailevana johtohahmona oli [[syyria]]lainen entinen [[kristinusko|kristitty]] [[Ibrahmin Khairallah]] (k. 1929), joka toimi itsenäisenä bahai-johtajana Amerikassa.<ref name="ha-24">Hämeen-Anttila 1999, s. 194</ref> Hän loi liikkeelle vahvan kristillisen messiaanisen odotuksen. Vuodesta 1900 lähtien amerikkalaiset bahait suuntasivat katseensa yksinomaan Abdulbaha’an, joka otti etäisyyttä Khairallahin oppeihin.<ref name="ha-25">Hämeen-Anttila 1999, s. 199</ref> Abdulbaha’Abdulbaha’n neutraali asenne [[teologia|uskonnollisissa opeissa]] loi menestystä Amerikassa ja esti puhtaasti kristittyjä näkemästä liian aikaisin bahai-uskon [[Šiialaisuus|šiialaiset]] juuret.<ref name="ha-26">Hämeen-Anttila 1999, s. 200</ref> Juuri Amerikassa bahailaisuus saavutti lopullisesti [[universalismi|universaalin]] luonteen.<ref name="ha-27">Hämeen-Anttila 1999, s. 201</ref>

Bahailaisuus sai 1870- ja 1880-luvulla kannatusta myös muidenkin kuin baabilaisten keskuudessa. Liike ei vetänyt puoleensa šiialaista oppineistoa, mutta sen sijaan liike levisi erityisesti [[kauppias|kauppiaiden]] ja [[sivistyneistö]]n keskuudessa. Bahai-uskon nopeimman kasvun aikana vuodesta 1890 vuoteen 1920 se keräsi käännynnäisiä länsimaista sekä sorrettujen Persian [[juutalaiset|juutalaisten]] ja [[Zarathustralaisuus|zarathustralaisten]] keskuudesta.<ref name="ha-24"/> Laajeneminen pysähtyi 1920-luvulla, kun Persian yhteiskunta muuttui [[Sekularismi|maalliseksi]] ja bahai-uskon perinteinen kohderyhmä ei kaivannut enää uutta uskontoa.<ref name="ha-28">Hämeen-Anttila 1999, s. 195</ref>

Vankilasta vapautumisensa jälkeen Abdulbaha’ saattoi kiertää vapaasti ympäri maailmaa eikä hänen tarvittanuttarvinnut tyytyä ainoastaan lähettämään valtuuttamiaan persialaisia opettajia. Vuonna 1911 hän kiersi luennoimassa ympäri [[Eurooppa]]a ja seuraavana vuonna Amerikassa. Kiertueet toivat runsaasti julkisuutta, mutta niissä ei tuotu esille uusia opillisia asioita.<ref name="ha-202">Hämeen-Anttila 1999, s. 202</ref>

Abdulbaha’ kuoli 1921. Hän nimitti testamentissaan veljentyttärensätyttärenpoikansa [[Shoghi Effendi]]n liikkeen johtajaksi. Abdulbaha’n testamentti korosti velvollisuutta totella nuorta Shoghia. Abdulbaha’n syrjätettysyrjäytetty veli Mirza Muhammad Ali yritti vielä vedota varhaisempaan Baha’ullahin testamenttiin, jossa johtajuuden olisi kuulunut siirtyä hänelle, mutta asia ei saanut juurijuurikaan kannatusta. Nykyinen bahai-usko perustuu Babin, Baha’ullahin ja Abdulbaha’n teoksiin, joiden tulkitsijana toimii Shoghi Effendi.<ref name="ha-203">Hämeen-Anttila 1999, s. 203</ref> Abdulbaha’n hauta sijaitsee Babin hautapyhäkössä [[Israel]]in Haifassa.