Ero sivun ”Muhammad Nadir Šah” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 20:
===Hallitsijana===
Afganistanissa Aman Allahin uudistukset nostattivat hallitsijan vastaisia kapinoita, joista vaarallisimmaksi osoittautui [[tadžikit|tadžikkipäällikkö]] [[Habib Allah Kalakani]]n kapina [[Kabul]]in pohjoispuolella tammikuussa 1929. Aman Allah pakeni luovuttaen kruunun
Hallitsijana Nadirin ensisijainen tavoite oli yhteiskuntaruahan ylläpitäminen. Elokuussa 1931 voimaan tullut perustuslaki pyrki lepyttelemään eri Afganistanin ryhmittymiä. Vanhoilillisten ryhmien miellyttämiseksi [[sunnalaisuus|sunnalaisesta]] [[islam]]ista tehtiin valtionusko ja lakien edellytettiin olevan sopivia [[šaria]]lain kanssa. Esimerkiksi [[Alkoholijuoma|alkoholista]] tuli näin laitonta. Monet heimot saivat puolestaan aiemmin menettämiään etuoikeuksiaan takaisin. Toisaalta myös uudistuksia ajaneilla ryhmittymillä oli vaikutusvaltaa etnekin pääkaupunki Kabulissa ja heitä varten perustuslakiin kuului esimerkiksi [[lehdistönvapaus]]. Eri ryhmien saamista myönnytyksistä huolimatta valta oli edelleen selvästi kuninkaan käsissä ja Nadir saattoi tehdä hienovaraisia, mutta uudistuksia. Vuonna 1931 avattiin [[Afganistanin keskuspankki]] ja Nadirin perustamasta Lääketieteellisestä oppilaioksestamuodostui sittemmin [[Kabulin yliopisto]]. Lapsien oppivelvollisuus palautettiin, mutta maallisten koulujen ohella perinteiset uskonoppineiden koulut saivat jatkaa toimintaansaVanhoililliset huomioon ottaneet hienovaraisemmat uudistukset osoittautuivat kestävämmäksi, kuin Nadirin edeltäjien rajut ja nopeat uudistukset. Kuninkaan asemaa pönkitti myös Nadirin perustama keskushallintojohtoinen uusi armeija, jota käytettiin esimerkiksi ennen Kalakania tukeneiden tadžikkien kapinan kukistamiseksi vuonna 1930. Ulkopolitiikassa Nadir tasapainoitteli brittien ja [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] välillä noudattaen tiukkaa puolueettomuuspolitiikkaa. Huhtikuussa 1930 Afganistanin puolelle paenneet [[uzbekit|uzbekkikapinalliset]] Neuvostoliitosta palautettiin ja tuki brittien puolella [[Durand-linja]]a ajoittain kapinoiville heimoille lakkasi.<ref name="Sergejeff 2011, s. 228-230">Sergejeff 2011, s. 228-230</ref> Suurvaltadiplomatian ohella Afgansitan solmi ystävyys- ja yhteistyösopimuksen [[Saudi-Arabia]]n ja [[Irak]]in kanssa vuonna 1932.<ref name="iranica" />
|