Ero sivun ”Valkosolu” versioiden välillä

'''Valkosolut''' eli '''leukosyytit''' ovat [[verisolu]]ja, jotka auttavat elimistöä torjumaan tartuntatauteja osana [[immuunijärjestelmä]]ä. Kaikki valkosolut ovat muodostuneita ja johdettuja multipotenteista soluista luuytimessä, jotka tunnetaan hematopoieettisina kantasoluina. Leukosyyttejä on kauttaaltaan koko kehossa, mukaanlukienmukaan lukien [[Veri|veressä]] ja [[Imusuonisto|imusuonistossaimusuonisto]]ssa. <ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Maton, D., Hopkins, J., McLaughlin, Ch. W., Johnson, S., Warner, M. Q., LaHart, D., & Wright, J. D., Deep V. Kulkarni|Nimeke=Human Biology and Health|Vuosi=|Sivu=|Julkaisupaikka=Englewood Cliffs, New Jersey|Julkaisija=US: Prentice Hall|Isbn=0-13-981176-1}}</ref>

Kaikilla valkosoluilla on tumat, joka erottaa ne muista verisoluista, tumattomasta [[Punasolu|punasolustapunasolu]]sta ja [[Verihiutale|verihiutaleestaverihiutale]]esta. Valkosolujen tyypit voidaan luokitella kahdella tavalla. Kaksi laajinta kategoriaa luokittelee valkosolut joko niiden rakenteen ([[Jyvässolu|jyvässolutjyvässolu]]t tai agranylosyytit) tai [[Solunjakautuminen|solunjakaantumisen]] pohjalta (myeloidisolu tai [[imusolu]]). Nämä laajimmat kategoriat voidaan jakaa viiteen päätyyppiin: neutrofiilit, eosinofiilit, basofiilit, imusolut ja monosyytit. <ref name=":0">{{Kirjaviite|Tekijä=LaFleur-Brooks, M|Nimeke=Exploring Medical Language: A Student-Directed Approach (7th ed.)|Vuosi=2008|Sivu=|Julkaisija=US: Mosby Elsevier. p. 398.|Isbn=978-0-323-04950-4}}</ref> Nämä tyypit lajitellaan niiden fyysisten ja toiminnallisten ominaisuuksien mukaan. Monosyytit ja neutrofiilit ovat [[Fagosyytti|fagosyyttejä]]. Loput alalajit voivat olla luokiteltuja; esimerkiksi lymfosyyteissä on [[B-solu|B-soluja]]ja, [[T-imusolu|T-imusoluja]]ja ja NK-soluja.

Tauteja voidaan havaita mittaamalla valkosolujen määrää veressä, jonka takia valkosolujen määrän mittaaminen on tärkeä osa verenkuvaa tutkittaessa. Litrassa terveen aikuisen [[veri|verta]] on normaalisti kolmesta kahdeksaan miljardia valkosolua ja yhdessä mikrolitrassa verta on 4 000 - 11 000 valkosolua. <ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.cdc.gov/nchs/data/series/sr_11/sr11_247.pdf|nimeke="Vital and Health Statistics Series 11, No. 247 (03/2005)"|julkaisu=|julkaisija=|viitattu=|tekijä=|ajankohta=}}</ref> Valkosolut muodostavat noin 1% verestä terveessä aikuisessa<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Bruce Alberts; Alexander Johnson; Julian Lewis; Martin Raff; Keith Roberts; Peter Walter|Nimeke=Leukocyte also known as macrophagesfunctions and percentage breakdown|Vuosi=2002|Sivu=|Julkaisija=New York: Garland Science|Isbn=ISBN 0-8153-4072-9}}</ref>, joka tekee niistä merkittävästi vähälukuisempia verrattuna [[Hematokriitti|punasoluihin joiden osuus verestä on 40-45%.]] Jokatapauksessa valkosolut, vaikkakin kattavat vain 1% verestä ovat suuressa roolissa terveyden kannalta, sillä immuniteetti riippuu niistä. Valkosolujen määrän kasvaessa epänormaalin suureksi, kutsutaan tilaa [[Leukosytoosi|leukosytoosiksileukosytoosi]]ksi. Leukosytoosi on normaalia silloin kun se on osa [[Immuunivaste|immuunivastettaimmuunivaste]]tta, jota voi tapahtua usein. Epänormaalia valkosolujen määrän kasvu on silloin, kun se on [[Kasvain|kasvainmallistakasvain]]mallista tai [[Autoimmuunisairaus|autoimmuunisairaudesta]] johtuvaa. Jos taas valkosolujen määrä tippuu alle suositusarvojen, kutsutaan tilaa [[Leukopenia|leukopeniaksileukopenia]]ksi, joka heikentää [[Immuunijärjestelmä|immuniteettijärjestelmän]] toimintaa.

Kaikilla valkosoluilla on tumat, joka erottaa ne muista verisoluista, tumattomasta [[Punasolu|punasolustapunasolu]]sta ja [[Verihiutale|verihiutaleestaverihiutale]]esta. Valkosolujen tyypit voidaan luokitella kahdella tavalla. Kaksi laajinta kategoriaa luokittelee valkosolut joko niiden rakenteen ([[Jyvässolu|jyvässolutjyvässolu]]t tai agranylosyytit) tai [[Solunjakautuminen|solunjakaantumisen]] pohjalta (myeloidisolu tai [[imusolu]]). Nämä laajimmat kategoriat voidaan jakaa viiteen päätyyppiin: neutrofiilit, eosinofiilit, basofiilit, imusolut ja monosyytit. <ref name=":0" /> Nämä tyypit lajitellaan niiden fyysisten ja toiminnallisten ominaisuuksien mukaan. Monosyytit ja neutrofiilit ovat [[Fagosyytti|fagosyyttejä]]. Loput alalajit voivat olla luokiteltuja; esimerkiksi lymfosyyteissä on [[B-solu|B-soluja]]ja, [[T-imusolu|T-imusoluja]]ja ja NK-soluja.

Monosyytti erikoistuu siirtyessään [[verenkierto|verenkierrosta]] [[kudos|kudoksiin]] [[makrofagi]]ksi, joka kuuluu [[syöjäsolu]]ihin eli fagosyytteihin. Makrofagin tehtävä on tunnistaa pintansa [[reseptori|reseptoreilla]] elimistölle vieras aine tai mikrobi, niellä se ja lopulta tappaa. Makrofageja on lähes kaikissa kudoksissa, mutta eniten niitä on [[perna]]ssa, [[luuydin|luuytimessä]], [[imusolmuke|imusolmukkeissa]] ja [[maksa]]ssa. Makrofagien määrä lisääntyy tulehduksissa ja infektioissa, ne toimivat sekä luontaisessa että opitussa immuniteetissa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä | Nimeke= Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin| Vuosi=2010| Sivu=483| Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija = WSOYpro | Tunniste = ISBN 978-951-0-33085-2 }}</ref>

Basofiiliset granulosyytit erittävät allergisissa reaktioissa mm. [[histamiini|histamiinia]]a ja [[hepariini|hepariinia]]a.

Eosinofiilisiä granulosyyttejä on neljää eri tyyppiä, joista osa värjäytyy tietyillä kudosväreillä tunnusomaisen punertaviksi. Eosinofiilisten valkosolujen rakkulat eli granulat sisältävät mikrobeja tappavia, solukalvoja ja hermoja vaurioittavia entsyymejä. Kiteisen ytimen ulkopuolella on externum eli matrix, jossa muut spesifisen granulan komponentit sijaitsevat. Läpimitaltaan eosinofiilit ovat 12-15 mikrometriä ja niiden tuma on tyypillisesti kaksilohkoinen.

Imusolujen tehtävä on etsiä elimistölle vieraita aineita tai mikrobeja ja merkitä ne, jolloin makrofagi tunnistaa ne paremmin.

T-imusolujen pinnalla on T-solureseptoriksi (T cell receptor eli TCR) nimetty proteiinirakenne. Se toimii eräänlaisena lukkona, jonka esimerkiksi mikrobien vieraat proteiinit voivat avata solun aktivoimiseksi. Aktivoituneen solun tyypin mukaan T-imusolut voi siten osallistua mikrobin tuhoamiseen tai immuunireaktion vahvistamiseen.

Auttaja-T-imusolujen pinnalla on tunnusomainen CD4-proteiini. Auttaja-T-imusolut tunnistavat antigeenejä, säätelevät immuunireaktioita erittämällä sytokiinejä ja toimivat B-solujen kanssa yhteistyössä humoraalisen immunivasteen synnyttämiseksi. Auttaja-T-soluja on kahta eri tyyppiä. Erona näillä on niiden erittämät välittäjäaineet. Th-2-solut erittävät mm. IL-4-sytokiinia ja Th-1-solut taas gammainterferonia.