Ero sivun ”Kauhea kankkunen (elokuva)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti lisäsi luokkaan Seulonnan_keskeiset_artikkelit
Black Jack > blackjack
Rivi 41:
Kappelin parkkipaikalla [[kiina]]laiset rosvot hyökkäävät ystävysten kimppuun. Rosvot murskaavat heidän autonsa tuulilasin ja vetävät aseet esille. Philin yrittäessä ajaa autolla pakoon, hän ajaa toisen rosvon jalan yli, jooloin rosvo ampuu vahingossa Eddietä olkapäähän. Juuri kohtauksen aikana Melissa soittaa Stulle ja ihmettelee, missä kaverukset ovat. Miehet pakenevat ja jäljittävät Jaden, joka kertoo olevansa [[strippari]] ja että vauva, jonka nimi on Tyler, on hänen. Stu palauttaa vauvan Jadelle. Muutaman muun johtolangan jälkeen poliisit tunkeutuvat heidän asuntoonsa ja pidättävät miehet poliisiauton varastamisesta. Ennen kuulustelua Phil soittaa Tracylla, jolloin hän kertoo heidän saaneen ylimääräisen yön hotellilla, mutta vakuuttaa, että kaikki on hyvin, kun Tracy kysyy Dougista. Kuulustelussa Phil korostaa noloutta poliisien hukattua autonsa ja niinpä konstaapelit tekevät sopimuksen, jossa kaverukset suostuvat 'vapaaehtoisiksi' kohteiksi [[Etälamautin|etälamauttimien]] demonstraatioon. Myöhemmin kolme ystävystä hakevat autonsa joka oli takavarikoitu ja jatkavat Dougin etsintää. Heidän ajaessaan takaisin hotellille, he kuulevat takakontista meteliä. Vakuuttuneina siitä, että he löytävät Dougin, porukka ryntää takaluukulle, mutta avattuaan sen, he löytävät alastoman kiinalaisen miehen, joka lyö heitä sorkkaraudalla ennen pakenemistaan jättäen miehet sanattomiksi. Silloin Alan myöntää terästäneensä heidän juomansa edellisenä iltana, jollain mitä hän luuli [[ekstaasi]]ksi, toivoen että heillä olisi hauskempaa.
 
Kaverukset lähtevät takaisin hotellille etsimään lisää todisteita, mutta löytävätkin [[Mike Tyson]]in, joka on kylpyhuoneesta löytyneen tiikerin omistaja. Hän kertoo kaveruksille, että he varastivat tiikerin hänen kartanostaan ja käskee heitä viemään tiikerin takaisin talolleen. Alan laittaa viisi Rohypnol-tablettia pihviin, jonka jälkeen Stu vie sen tiikerille. Kun tiikeri on nukahtanut, he vievät sen autoon ja lähtevät kohti Tysonin kartanoa. Matkalla kartanolle tiikeri tuhoaa heidän autonsa herättyään huumeista. He palauttavat tiikerin ja saavat nähdä valvontakameravideon. Tämän avulla he saavat tietää, että Doug oli vielä mukana varastamassa tiikeriä. Kun he palaavat, kiinalaiset rosvot hyökkäävät uudelleen heidän kimppunsa. Kiinalaisia johtaa Leslie Chow ([[Ken Jeong]]), jonka kaverukset löysivät aikaisemmin takakontistaan. Rosvot törmäävät heidän autoonsa aiheuttaen sille paljon vahinkoa. Chow'n mukaan kaverukset olivat sekoittaneet kaksi laukkua edellisenä iltana [[kasino]]lla ja nyt heillä on Chow'n voittamat 80 000 dollaria. Chow vaatii rahoja vaihtokauppana Dougista, jonka hän on ilmeisimmin edellisenä iltana kaapannut. Ollessaan kykenemätön löytämään rahoja, Alan päättää käyttää tietoaan korttien laskemisessta voittaakseen rahaa [[Black Jackblackjack]]issa. Pelattuaan koko illan Black Jackiablackjackia ja kerättyään kasinon henkilökunnan epäilykset, pojat saavat voitettua yhteensä 82 400 dollaria ja he lähtevät viemään rahat Chow'lle. Palautettuaan rahat ilmeneekin, että Chow oli kidnapannut eri Dougin ([[Mike Epps]]), joka osoittautuu huumekauppiaaksi, joka myi Alanille väärät huumeet.
 
Phil on juuri soittamassa Dougin morsiamelle kertoakseen, että he ovat hukanneet tämän, kun Stu tajuaa missä Doug on. Stu päättelee, että patja, jonka he luulivat olevan heitetty heidän hotellihuoneesta aikaisemmin, on täytynyt tulla hotellin katolta. Stu nimittäin muisti, että Las Vegasin hotelleissa ikkunoita ei voi avata ja että heidän on täytynyt lukita Doug katolle osana jotakin pilaa. Päästyään hotellille löytävät Dougin katolta pahasti auringossa palaneena ja heillä on alle neljä tuntia aikaa ehtiä häihin. Stu löytää Jaden ennen lähtöä, ja kertoo tälle, etteivät he voi pysyä naimisissa. Jade ymmärtää ja ottaa uutisen hyvin sekä palauttaa sormuksen. Stu lupaa tulla takaisin seuraavalla viikolla ja järjestää treffit Jaden kanssa nähdäkseen, kehkeytyykö heidän välilleen jotain. Stu saa tietää, että syy hänen hampaansa menetykseen oli se, että hän löi Alanin kanssa vetoa siitä, ettei hän olisi niin hyvä [[hammaslääkäri]], että voisi vetää oman hampaansa irti. Matkalla kotiin Doug kertoo että herättyään kasinon katolta hän löysi 80 000 dollarin edestä pelimerkkejä taskustaan. Kaverukset kiirehtivät kotiin ja ehtivät häihin juuri ajoissa. Phil palaa onnellisesti perheensä luo, kun taas Stu eroaa tyttöystävästään rajun riidan yhteydessä.