Ero sivun ”Europol” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti siirsi "Katso myös" -osion oikeaan kohtaan.
Rivi 16:
 
Europolin perustamisen tarve nousi esille 1970-luvulla. Tällöin EU-maiden sisä- ja oikeusministerit perustivat keskinäisen Trevi-ryhmän erityisesti terrorismin vastaiseen toimintaan. Vuoden 1991 Eurooppa-neuvoston kokouksessa [[Luxemburg]]issa liittokansleri [[Helmut Kohl]] toi esille EU-maiden yhteisten poliisivoimien tarpeen Yhdysvaltojen [[FBI]]:n mallin mukaisesti. Vuoden 1992 [[Maastrichtin sopimus|Maastrichtin sopimuksessa]] muotoiltiin EU:n tehtävistä kolme pilaria, joista yhteen sijoitettiin poliisiyhteistyö terrorismia ja huumekauppaan vastaan ja ehdotettiin Euroopan poliisiviraston perustamista. Vuonna 1993 päätettiin, että virasto tullaan sijoittamaan Haagiin, josta se sai käyttöönsä [[Kansainvälinen rikostuomioistuin|Kansainvälisen rikostuomioistuimen]] rakennuksen. Vuonna 1997 [[Amsterdamin sopimus|Amsterdamin sopimuksessa]] Europol sai nykyisen muotonsa ja tehtävänsä ja se aloitti toimintansa 1999. Europolia varten rakennettu oma toimitalo valmistui vuonna 2010.<ref>{{Verkkoviite | nimeke = History | osoite = https://www.europol.europa.eu/content/page/history-149 |julkaisija = Europol | viitattu = 6.12.2013| kieli = {{en}}}}</ref>
 
== Lähteet ==
{{Viitteet}}
 
==Katso myös==
 
* [[Euroopan unionin erillisvirastot]]
 
== Lähteet ==
{{Viitteet}}
 
 
==Aiheesta muualla==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Europol