Ero sivun ”Luhanka” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Yleistä: Kulttuurillisesti arvokkaita kohteita
Rivi 56:
"Kärmelahti on vanha rakuunarykmentin kirjurin talo. Sen asukkaina on ollut myöhemmin paikkakunnan vaikuttajaperhe Alfred ja Selinda Danielsson. Danielssonit osallistuivat mm. Luhangan maanviljelyksen, kulttuurin, kunnalliselämän ja valtiopäiväasioiden kehittämiseen. Kärmelahden pihapiirissä sijaitsee useita 1800-luvun lopun rakennuksia. Kartanomaiseen tyyliin rakennettu päärakennus on peräisin 1850–1860 -luvuilta."<ref name=":3">{{Verkkoviite|osoite=http://www.keskisuomi.fi/filebank/1338-kulttuuriymparistot_mv07www.pdf|nimeke=Maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Keski-Suomessa|julkaisu=|julkaisija=|viitattu=30.12.2016|tekijä=Keski-Suomen liitto|ajankohta=}}</ref>
 
"Ruohtula on vanha kantatalo, joka on ollut samalla suvulla 1600-luvulta alkaen. Pihapiiri muodostaa Tammijärven kylään näkyvän ja arvokkaan maatilakokonaisuuden. Tilalla on toiminut kauppa 1860–1970 –lukujen välisenä aikana. Myös Luhangan ensimmäinen pankki toimi Ruohtulan tiloissa 1920-luvulle saakka. Ruohtulan pihapiiriin kuuluvat 1800-luvun päärakennus, mansardikattoinen asuinrakennus vuodelta 1912 ja kaupparakennus 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Talousja piharakennuksiin kuuluvat talli, riviaitta-liiteri 1890-luvulta, aittarakennus ja puuliiteri 1900-lu- 60 61 vunluvun alusta, sementtitiilinen maitohuone, sauna ja vanhan navetan lohkokivirauniot. Tien toisella puolella sijaitsevat riihi ja puimala."<ref name=":3" />
 
== Perustamishistoria ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Luhanka