Ero sivun ”Ekokylä” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
korjattava
→‎Ekokyliä ulkomailla: kirjoitusvirheen korjaus
Rivi 169:
Ruotsissa ekokyliä on kymmeniä. Vaika tavoitteet eroavat eri kylissä, ovat toteutetut kohteet kuitenkin varsin samankaltaisia. Asukasluku vaihtelee 5–50 ruokakunnan välillä. Kylät sijaitsevat usein yhdyskuntarakenteen ulkopuolella ja pyrkivät mahdollisimman omavaraiseen energian ja veden käyttöön, sekä ravinnontuotantoon. Kierratys on toteutettu määrätietoisesti. Sosiaalista kanssakäymistä korostetaan, ja kohteissa on tiloja muun muassa yhteisiä tilaisuuksia varten.<ref name="siipola20">Siipola (2000) s. 20–21</ref>
 
Eri puolille Saksaa on viimeisten 30 vuoden aikana rakennettu 172 ekokylää vaihtelevin ekostandardein. Kylistä suunnilleen puolet muodostuu pientaloistapienitaloista, toinen puoli kerrostaloista. Asukkaita niissä on yhteensä vajaat 60 000, ts. 0,073% koko maan väestöstä. Kylien määrä kasvaa vain runsaan prosentin vuosittain, koska ekologisen suunnittelun taitavia yrityksiä on liian vähän, eikä eri kokeiluista saatuja kokemuksia käytetä hyödyksi. Saksassa ekoasumisen kustannukset ovat keskiluokan ulottuvilla. Kunnat ja valtio rahoittavat perusinvestointeja kuten aurinkopaneeleita.<ref name="hs">Ahtiainen /HS (2006)</ref>
 
Ekokylät ovat järjestäytyneet maailmanlaajuiseksi verkostoksi ''The Global Ecovillage Network'', jonka puitteissa välitetään tietoa, järjestetään koulutusta ja vierailuja eri puolille maailmaa.<ref name="net">Global Ecovillage network: About GEN</ref>