Ero sivun ”Suomen kirjallisuus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p typo |
|||
Rivi 76:
Suomen ruotsinkielisen runouden ensimmäinen huippukausi ajoittui 1830–1860-lukujen väliin. Sen keskeisin henkilö oli [[Johan Ludvig Runeberg|J. L. Runeberg]]. Runebergin ympärille muodostui 1830-luvulla Helsingissä niin sanottu [[Lauantaiseura]]. Tähän piiriin kuuluivat muun muassa fyysikko ja runoilija [[Johan Jakob Nervander|J. J. Nervander]], [[estetiikka|estetiikan]] professori ja runoilija [[Fredrik Cygnaeus]], sekä Runebergin puoliso, novellien ja historiallisten kertomusten kirjoittajana tunnettu [[Fredrika Runeberg]]. Runebergin piiriä lähellä olivat myös runoilijat [[Lars Stenbäck]] ja [[Zacharias Topelius]]. Myöhemmän jälkipolven kirjailijoita, jotka henkisesti liittyivät Runebergin ja Topeliuksen aikaan, olivat muun muassa [[Emil Nervander]] ja [[Rafael Hertzberg]].<ref name="P414"/>
Suomalainen [[romaani]]kirjallisuus sai alkunsa 1840-luvulla. Vuonna 1840 ilmestynyttä [[Fredrika Wilhelmina Carstens]]in ''Murgrönania'' pidetään ensimmäisenä Suomessa ilmestyneenä romaanina.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123176007974990#.V6XKf47SGRt | Nimeke = Carstens, Fredrika Wilhelmina | Julkaisu = Kirjasampo | Viitattu = 6.8.2016 }}</ref> Muita varhaisia aikalaisromaanien kirjoittajia olivat [[Wendla Randelin]] ja [[Charlotta Falkman]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ts.fi/kulttuuri/1074036610/Naiskirjailijoiden+varhaiset+romaanit+tarkea+osa+yhteiskunnan+muotoutumisen+historiaa | Nimeke = Naiskirjailijoiden varhaiset romaanit tärkeä osa yhteiskunnan muotoutumisen historiaa | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Turun Sanomat | Viitattu = 6.8.2016 }}</ref> [[Historiallinen romaani|Historiallisen romaanin]] aloittaja oli Zacharias Topelius 1850-luvulla. Myös Fredrika Runeberg lukeutuu varhaisiin historiallisen romaanin kirjailijoihin: hänen esikoisromaaninsa oli kirjoitettu 1840-luvun alussa mutta ilmestyi vasta 1850-luvulla.{{lähde}}
Huomattavampia omaperäisiä teoksia alkoi ilmestyä suomeksi vasta 1860-luvulla. Jonkinlaisena vanhan kansanrunouden jälkisatona voidaan pitää sitä kalevalanmitalla sepitettyä mutta sisällykseltään omintakeista runoutta, jota tuottivat sellaiset talonpoikaisrunoilijat kuin [[Paavo Korhonen (kansanrunoilija)|Paavo Korhonen]], [[Olli Kymäläinen]] ja [[Antti Puhakka]]. Edellä mainittujen lisäksi suomenkielistä kirjallisuutta kartuttivat muun muassa [[J. F. Lagervall]] näytelmillään, [[Pietari Hannikainen]] huvinäytelmillään ja novelleillaan, [[Antero Warelius]] luonnontiedettä käsittelevillä kirjoillaan, [[J. F. Granlund]] käännöksillään ja runomukaelmillaan, [[Erik Alexander Ingman|E. A. Ingman]] runoillaan, [[Juhana Fredrik Cajan|J. F. Cajan]] (Kajaani) Suomen historiallaan, [[Gustaf Erik Eurén|G. E. Eurén]] suomen kieliopillaan ja suomalais-ruotsalaisella sanakirjallaan, [[Wolmar Schildt]] (Kilpinen) sanasepitelmillään sekä [[Erik Rudbeck]] (Eero Salmelainen) julkaisemillaan kansansaduilla ja -tarinoilla.<ref name="P413"/>
| |||