Ero sivun ”Nokkahuilu” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Rakenne, toiminta ja ääni: "yläsävelsarjojen puute" korjattu "heikkoudeksi", ääni on kuitenkin varsin kaukana puhtaasta siniaallosta Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisovelluksesta |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 3:
== Historiaa ==
Nokkahuilun syntyaikaa ei tiedetä, mutta se kehitettiin nykymuotoonsa 1600- ja 1700-lukujen<ref name="lahden">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.lahdenmusiikkiopisto.fi/?mid=198 | Nimeke = Nokkahuilu | Julkaisija = Lahden musiikkiopisto | Viitattu = 18.9.2009}}</ref> vaihteessa. Soitinta arvostettiin sen suloisen äänen vuoksi<ref name="lahden" /> ja se nousi tärkeäksi [[renessanssi]]n ja [[barokki|barokin]] aikana.<ref name="lahden" /> Nokkahuilulle ovat säveltäneet muiden muassa [[Antonio Vivaldi|Vivaldi]], [[Georg Friedrich Händel|Händel]], [[Georg Philipp Telemann|Telemann]] ja [[Johann Sebastian Bach|Bach]].<ref name="lahden" /> Esimerkiksi monet nykyään [[poikkihuilu]]lla soitettavat Bachin sävellykset sävellettiin alun perin nokkahuilulle, huomattavimpana kaiketi [[Brandenburg-konsertot|neljäs Brandenburg-konsertto]]. 1800-luvun alkaessa nokkahuilu oli enää lähinnä harrastelijoiden soitin, eikä se enää kuulunut orkestereihin.
Nokkahuilut otettiin uudelleen käyttöön 1900-luvulla. Yhtenä tavoitteena oli vanhan musiikin esittäminen alkuperäisillä soittimillaan, mutta lisäksi havaittiin nokkahuilun soveltuvan hyvin musiikin opettamiseen. Nykyään nokkahuilua pidetään usein lasten soittimena, mutta maailmalla on useita ammattilaismuusikoita, jotka hyödyntävät nokkahuilua sen koko skaalalla.{{Lähde||16. toukokuuta 2015|vuosi=2015}}
| |||