'''Ranskan ensimmäinen tasavalta''' toimi vuosina [[1792]]–[[1804]]1792–1804 eli [[Ranskan suuri vallankumous|Ranskan suuren vallankumouksen]] ajan lukuun ottamatta sen alkuvuosia, jolloin [[monarkia]] vielä säilytettiin. [[Tasavalta]] loppui tosiasiassa vuonna [[1799]], mutta muodollisesti vasta 1804.<ref name="oe7">{{kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia, 7. osa (Optiikka-Revontulet) | Sivu = 5609-5611, art. Ranskan suuri vallankumous| Julkaisija = Otava | Vuosi = 1979 | Tunniste = 951-1-02232-6}}</ref>
[[Tasavaltalaisuus]] sai Ranskassa suosiota porvarilisen lukeneiston keskuudessa 1700-luvun loppupuolella. Monet [[valistusfilosofivalistus]]tfilosofit, esimerkiksi [[Voltaire]], tosin kannattivat [[Valistunut itsevaltius|valistunutta itsevaltiutta]] tai vaativat korkeintaan kuninkaan yksinvallan poistamista. Vuoden [[1789]] vallankumous pyrki aluksi säätyjen[[sääty]]jen [[PrivilegioErioikeus|etuoikeuksienerioikeuksien]] poistamiseen ja teki siitä [[periaatepäätöksen 4. elokuuta]] 1789 periaatepäätöksen. Vielä yli kaksi vuotta vallankumouksen puhkeamisen jälkeen [[13. syyskuuta]][[1791]] säädetty perustuslaki säilytti monarkian. Se jätti hallitsijalle [[Toimeenpanovalta|toimeenpanovallan]].<ref name="oe7" />
Tasavalta alkoi saada kannatusta [[Ensimmäisen liittokunnan sota|Itävallan-sodan]] sytyttyä 1792. [[Itävalta]] ja [[Preussi]] olivat liittoutuneet keskenään, jolloin Ranska julisti [[20. huhtikuuta]] 1792 sodan Itävallalle. Ranskan armeija menestyi siinä huonosti, ja tämän aiheuttama tyytymättömyys kohdistui kuningasperheeseen, vasinkinvarsinkin itävaltalaissyntyiseen kuningatarkuningattareen [[Marie- Antoinette]]en. Kun väkijoukko valtasi Tuilers´n palatsin [[Tuileries’n palatsi]]n 10. elokuuta]] 1792, kuningasperhe joutui pakenemaan [[Kansalliskonventti]]in. Tämä merkitsi monarkian tosiasiallista loppua. Ranska julistettiin tasavallaksi kansalliskonventissa [[22. syyskuuta]] 1792. Seuraavina vuosina 1792–1795 maata hallitsi [[Kansalliskokous (Ranskan vallankumous)|Kansalliskokous]] (1792–95). Kuningas [[Ludvig XVI]] ja kuningatar Marie-Antoinette [[Mestaus|mestattiin]] 1793.<ref name="oe7" />
Kenraali [[Napoleon I|Napoleon Bonaparte]] sai tasavallan aikana vaikutusvaltaa ensin maan ulkopolitiikassa vuodesta 1796 alkaen. Hän teki ehdotuksia sotilaallisista operaatioista Italian[[Italia]]n kaupunkivaltioita ja Itävaltaa vastaan ja saavutti niissä menestystä. Vuonna 1799 Ranskalla oli kuitenkin vastassaan [[Turkki|Turkin]], [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]], Itävallan ja [[VenäjäVenäjän keisarikunta|Venäjän]]n yhdistetyt voimat. Napoleon sai vihollisen uhkan avulla kannatusta verettömälle operaatiolle nimeltä [[Brumairekuun 18. päivän vallankaappaus]]. Se tapahtui [[9. marraskuuta]] 1799 ja merkitsi [[Direktorio|direktoriohallituksendirektorio]]hallituksen kukistumista, kansalliskonventin hajottamista ja tosiasiallisesti Napoleonin yksinvaltaa. Tämä kirjattiin [[Vuoden VIII perustuslaki]]in (1799), jonka mukaan Napoleon hallitsi maata [[KonsulaattiRanskan konsulaatti|konsulina]]. Tasavallan muuttaminen vuonna 1804 perinnölliseksi [[Ranskan ensimmäinen keisarikunta|keisarikunnaksi]] vuonna 1804 oli lopullinen päätepiste ensimmäiselle tasavallalle.<ref name="oe7" />
