Ero sivun ”Hans Moleman” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
(ei mitään eroa)

Versio 27. elokuuta 2006 kello 19.12

Hans Moleman on Dan Castellanetan näyttelemä fiktiivinen henkilöhahmo Simpsonit-televisiosarjassa.

Tuntomerkit

Hans Moleman, oikealta nimeltään Ralph Mellish, on yksi Simpsonien vakituisista sivuhahmoista. Hän on ryppyinen ja vanhan näköinen, kumarassa kulkeva mies, joka puhuu heikolla vapisevalla äänellä. Hänet tunnistaa helpoiten suurista silmälaseistaan ja täysin kaljusta päästään.

Moleman on pukeutunut pitkähihaiseen valkoiseen kauluspaitaan, suoriin vihreisiin housuihin, siniseen solmioon ja tummiin kenkiin. Hän käyttää kävelykeppiä. Varhaisissa jaksoissa hänen ihonvärinsä oli tumma ruskeanpunertava, mutta nykyään hän keltainen siinä missä muutkin hahmot.

Kuolemat

Molemania on joskus luonnehdittu Simpsonien vastineeksi South Parkin Kennylle, koska hänkin on kuollut monta kertaa, mutta herännyt aina uudestaan henkiin.

Yhdessä jaksossa Hans paloi hengiltä, kun Springfieldissä oli hyvin ankara helle ja hänen silmälasinsa toimivat jättiläismäisten suurennuslasien tavoin. Toisessa jaksossa Otto tönäisi hänen autonsa koulubussillaan rinnettä pitkin alas ja kun Hans kuvitteli jo selvinneensä siitä, auto räjähti yllättäen.

Seitsemännellä tuotantokaudella Hans haudattiin elävältä. Vähän myöhemmin hän ryhtyi ydinvoimalan lakaisijaksi. Kun hän meni pyytämään esimieheltään mr. Burnsilta palkankorotusta, tämä oli juuri hengittänyt eetterihöyryjä ja hallusinoi, että Hans oli "mainoksen saksanpähkinäpoika". Sitten Burns alkoi porata hänen kalloaan ja Hans valitti surkeasti "Oh my brains..."

Muuta

Hans Moleman on tosiasiassa paljon nuorempi kuin miltä näyttää. Tämä käy ilmi jaksosta, jossa hän kertoo: "Pilasin elämäni alkoholilla. Olen todellisuudessa vasta 31-vuotias."

Juristi Lionel Hutzin mukaan Moleman on Bart ja Lisa Simpsonin biologinen sisarus.

Hans Moleman on Springfieldin ajokortti- ja näöntarkastuskonttorin vakituisia asiakkaita. Siellä hänelle yleensä osoitetaan karttakepillä väärinpäin olevia e-kirjaimia, ja kun tämä koe menee pieleen, hänen ajokorttiinsa lyödään punaisella leimasimella teksti "failed" (hylätty).

Molemanilla on ollut myös yksi yhden illan suhde konttorin työntekijän Selma Bouvierin kanssa. Selma jätti Hansin, kun hän kuvitteli, millaisia heidän lapsensa tulisivat olemaan.

Hans Molemanin yksityiselämästä tiedetään hyvin vähän, eikä hänellä ole yhtään tunnettua sukulaista. Silloin tällöin hänet nähdään Abraham Simpsonin ja Jasper Beardleyn kaverina vanhainkodissa.

Hänen ansionsa työelämässä ovat jääneet autonkuljettajan ammattiin. Yleensä hän ajaa jotakin valtavaa kuorma-autoa, jonka rattiin hän ylettyy juuri ja juuri. Hän on kuljettanut esimerkiksi Edgar Allan Poen syntymäkotia ja sokerilastia, joka hajosi keskellä tietä.