Bart Simpson

fiktiivinen hahmo Simpsonit-televisiosarjassa

Bartholomew "Bart" Jo-Jo Simpson on kuvitteellinen hahmo animaatiosarjassa Simpsonit. Bart on Simpsonin perheen ainoa poika, Homer ja Marge Simpsonin vanhin lapsi sekä Lisan ja Maggien isoveli. Hänet tunnetaan ilkikurisena keppostelijana sekä nokkelana viisastelijana ja pelleilijänä, joka halveksii auktoriteetteja ja kapinoi koulunkäyntiä vastaan tahallisella alisuoriutumisella, mutta on pohjimmiltaan hyväsydäminen ja melko kyvykäskenen mukaan?. Bartin ääninäyttelijä on Nancy Cartwright[2]. Varsinkin Simpsonien alkuaikoina Bartia pidettiin sarjan päähenkilönä ja suurin osa oheistuotteista oli Bart-aiheisia, mutta myöhemmin näkyvimmän hahmon asema on siirtynyt hänen isälleen Homerillekenen mukaan?.[lähde? ]

Bartholomew "Bart" Jo-Jo Simpson
Ensiesiintyminen ”Good Night” (The Tracey Ullman Show)
Ääninäyttelijät Nancy Cartwright
Henkilötiedot
Sukupuoli Poika
Hiukset Ihonvärisenä jatkuvaa piikkitukkaa. Luonnostaan punaiset, mutta auringon vaalentamat[1]
Ikä 10
Ammatti koululainen
Tärkeimmät sukulaiset Äiti Marge Simpson
Isä Homer Simpson
Siskot Lisa ja Maggie
Isoisä Abraham Simpson
Isoäidit Mona Simpson ja Jacqueline Bouvier
Tädit Patty ja Selma Bouvier

Bart on yksi Simpsonien alkuperäisistä hahmoista ja oli mukana jo ensimmäisessä Tracey Ullman Show’n lyhytfilmissä ”Good Night” vuonna 1987. Varsinaisessa Simpsonit-sarjassa Bart on esiintynyt jokaisessa jaksossa yhtä lukuun ottamatta.

Vuonna 1998 amerikkalainen Time-aikakauslehti valitsi Bartin 1900-luvun sadan merkittävimmän henkilön joukkoon. Hän oli luettelon ainoa kuvitteellinen henkilö.[3] Bartin suosio oli erityisen suuri 1990-luvun alussa, jolloin puhuttiin ”Bartmaniasta”[lähde? ]kenen mukaan?. Vuonna 1990 julkaistiin hitiksi noussut kappale ”Do the Bartman”, jonka Nancy Cartwright lauloi Bartin äänellä ja jonka tekemiseen osallistui pop-tähti Michael Jackson.

Ulkonäkö

muokkaa

Lisan ja Maggien tavoin Bartilla ei ole hiusrajaa, vaan hiukset näyttävät olevan osa päätä. Bartilla on piikikäs pystytukka, jollaista ei ole yhdelläkään toisella sarjan hahmolla. Bart pukeutuu lähes aina oranssiin t-paitaan ja sinisiin shortseihin. Joskus hän käyttää punaista lippalakkia, ”onnenlakkiaan”.

Yleistä hahmosta

muokkaa

Bart on kymmenvuotias ja käy Springfieldin ala-asteen neljättä luokkaa, jota opettaa Edna Krabappel. Bart harrastaa rullalautailua, television katsomista, sarjakuvien lukemista, siskonsa Lisan kiusaamista, isänsä Homerin tahallista ärsyttämistä, kepposten tekemistä koulussa varsinkin rehtori Seymour Skinnerin kustannuksella ja pilasoittojen soittamista Moen kapakkaan. Bartilla on myös tapana tehdä graffiteja, joissa hän käyttää ”salanimeään” El Barto, koska Skinner ei osaa yhdistää sitä häneen. Lisäksi Bart rakastaa kaikenlaista lapsellista jäynää, kuten pyllistämistä ihmisille. Bart on koulussa opettajien kauhu, mutta suosittu muiden lasten keskuudessa. Hän panostaa huomattavasti enemmän suosionsa säilyttämiseen kuin opiskeluun ja saa yleensä huonon arvosanan jokaisesta kokeesta. Jos lapset ryhtyvät joukolla toteuttamaan jotain suunnitelmaa, Bartista sukeutuu usein luonnostaan joukon johtaja.

Bartilla on useita vakituisia hokemia, joista tunnetuimmat ovat ”Ay, caramba!”, ”Eat my shorts!” (Syö shortsini!) ja ”Don't have a cow, man!” (Älä hikeenny). Muita Bartiin yhdistettyjä lauseita ovat ”Cowabunga!”, ”I’m Bart Simpson, who the hell are you?” (Olen Bart Simpson, kuka hitto sinä olet?) ja ”Underachiever and proud of it” (Alisuoriutuja ja ylpeä siitä), jotka esiintyivät Bartin tunnuslauseina monissa t-paidoissa ja muissa oheistuotteissa, vaikka niitä ei itse sarjassa ole kuultu montaakaan kertaa. Bart myös tekee toisinaan koulun alueelle graffiteja, joissa lukee ”Skinner is a wiener” (Skinner on lälläri).

 
Alkutunnuksen liitutauluvitsi 5. kauden jaksosta ”Burnsin perillinen”. Bart kopioi taululle lausetta ”Lippuvala ei pääty Eläköön Saatana”.

Simpsonien alkutunnuksessa jälki-istuntoon joutunut Bart kopioi aina liitutaululle jotain viimeisimpään kepposeensa liittyvää hauskaa lausetta ja rullalautailee sitten taidokkaasti kaupungin läpi.

Vaikka Bart ylpeilee huonolla koulumenestyksellään, hän kykenee halutessaan osoittamaan monenlaisia taitoja. Esimerkiksi ollessaan vaihto-oppilaana Ranskassa hän oppi ilman opetusta puhumaan täydellistä ranskaa (1. kauden jaksossa ”Täältä tullaan, Eurooppa!”), liityttyään partioon hän suoritti lopulta kaikki ansiomerkit (5. kauden jaksossa ”Partiopojat hukkateillä”), jouduttuaan balettikurssille hänestä tuli nopeasti mestaritanssija (6. kauden jaksossa ”Homer, Patty ja Selma”) ja opeteltuaan soittamaan rumpuja hän eteni muusikonurallaan nopeammin kuin Lisa (18. kauden jaksossa ”Jazzia ja hyväntekeväisyyttä”). 3. kauden jaksossa ”Kaksi uraa” poliisin urasta haaveillut Bart liittoutui joksikin aikaa rehtori Skinnerin kanssa ja osoittautui hyvin päteväksi koulun käytävävahtina. Toisaalta 9. kauden jakson ”Perimä pelottaa” mukaan Bartin huono koulumenestys johtuisi siitä, että Simpsonin suvussa periytyvä ”Simpsonin geeni” tekee kaikista suvun miespuolisista jäsenistä tyhmiä.

Simpsonit-sarjakuvissa Bartilla on joskus supersankarihenkilöllisyys, Bartman.

Suhde muihin hahmoihin

muokkaa

Bartin paras ystävä on Milhouse Van Houten, joka usein toimii hänen nöyränä ja hyväuskoisena apurinaan. Välillä Bart häpeää Milhousen nynnyyttä, mutta muuttuu heti hyvin turhautuneeksi ja kateelliseksi, jos joku tai jokin tulee hänen ja Milhousen väliin. Useissa jaksoissa myös Simpsonien koiran Pukin pikku apurin sanotaan olevan Bartin paras ystävä. Bart on muutenkin hyvin eläinrakas ja hänellä on ollut erikoisia lemmikkejä, kuten norsu, sonni, kilpahevonen ja kuristajakäärme. Toisinaan Bartin ystävinä nähdään myös Nelson Muntz ja Martin Prince sekä ensimmäisillä tuotantokausilla Bartin luokkatoverit Lewis ja Richard. Suosiostaan huolimatta Bart ei ole koulussa turvassa kiusaajilta.

Bartilla on myrskyisä suhde isäänsä Homeriin. Bart ei osoita juuri minkäänlaista kunnioitusta isäänsä kohtaan ja kutsuu tätä yleensä ”Homeriksi” eikä ”isäksi”. Myös Bartin jäynät kohdistuvat usein Homeriin. Homer menettää jatkuvasti malttinsa Bartin käytökseen ja vihapäissään muun muassa kuristaa Bartia. Välillä Bart on yrittänyt löytää itselleen vaihtoehtoisen isähahmon (esim. 4. kauden jaksossa ”Isoveli” ja The Simpsons Movie -elokuvassa), mutta usein Bart ja Homer myös löytävät yhteisen sävelen, varsinkin vieroksuessaan Lisan tai Margen kiinnostuksenkohteita. Bartin ja Lisan välillä on jatkuvaa kilpailua ja naljailua, mutta pohjimmiltaan he ovat läheisiä.

Bartin idoli on television lastenohjelmassa esiintyvä Hassu-klovni, jonka uskollisin fani hän on. Bart on kerännyt huoneensa täyteen Hassun kuvilla varustettuja esineitä, kuten leluja ja julisteita. Bartin arkkivihollinen on Hassun ohjelmasta erotettu hullu ex-klovni Sideshow Bob, joka yrittää toistuvasti murhata hänet. Bart päihittää aina lopulta Bobin oveluudessa.

Bartin kepposet ovat toisinaan melko häijyjä. Useimmiten hän pyrkii vain uhrin nöyryyttämiseen, mutta esimerkiksi 13. kauden jaksossa ”Sarjakuva-Homer” hän viritti isälleen sadistisen ansan saadakseen tämän vihaiseksi. Mentyään liian pitkälle Bart on kuitenkin yleensä pahoillaan. Esimerkiksi aiheutettuaan rehtori Skinnerin erottamisen kahdesti (5. kauden jaksossa ”Ikävä rehtoria” ja 8. kauden jaksossa ”Bart – luottohenkilö”) sekä Edna Krabappelin erottamisen kolmesti (jaksossa ”Bart – luottohenkilö”, 21. kauden jaksossa ”Ura katkolla” ja 22. kauden jaksossa ”Miehiä menneisyydestä”) hän poti huonoa omaatuntoa ja yritti auttaa heitä saamaan työnsä takaisin.

Bartin tyttöystävät

muokkaa

Pääsääntöisesti Bart ei ole kiinnostunut tytöistä, mutta joissain tarinoissa hän on ihastunut, rakastunut tai jopa seurustellut. Suhteet eivät yleensä ole kestäneet yhtä jaksoa pidempään. Bartin ensimmäinen ihastus oli naapurissa asunut teinityttö Laura Powers (4. kauden jaksossa ”Syömäkone”), mutta tunteet olivat yksipuolisia. Bartin ensimmäinen varsinainen tyttöystävä oli pastori Lovejoyn tytär Jessica Lovejoy (6. kauden jaksossa ”Mikä tyttö”). Bartin myöhempiä tyttöystäviä ovat olleet Rainier Wolfcastlen tytär Greta Wolfcastle (13. kauden jaksossa ”Mitä Bart tahtoo?”), nuorisovanki Gina Vendetti (15. kauden jaksossa ”Karkulaiset”), teini-ikäinen Darcy (18. kauden jaksossa ”Avioitumisaikeita”), Cletus Spucklerin tytär Mary Spuckler (19. kauden jaksossa ”Ammuu!” ja kahdessa 24. kauden jaksossa), viaton Jenny (20. kauden jaksossa ”Alla kauniin kuoren”), äkkiväärästi käyttäytynyt Nikki McKenna (21. kauden jaksossa ”Ihastusta ilmassa”), Jimbon tyttöystävä Shauna Chalmers (23. kauden jaksossa ”Esiliina vastoin tahtoaan”) ja Milhousen hollantilainen serkku Annika Van Houten (26. kauden jaksossa ”Lentäjän poika”). Lisäksi muutamassa jaksossa Bartin on mainittu olevan ihastunut joko Sherriin tai Terriin.

Kuvitteellinen henkilöhistoria

muokkaa

Simpsonien hahmot eivät vanhene ja sarjassa on tämän vuoksi liikkuva aikajatkumo. Bartin syntymä ajoitettiin 3. kauden jaksossa ”Ensimmäiset vuodet” 1980-luvun alkupuolelle, kun taas 19. kauden jaksossa ”Paluu ysäriaikaan” tapahtumat oli siirretty 1990-luvun lopulle. Homer ja Marge eivät suunnitelleet lapsen hankkimista ja Bartin syntymä oli ”vahinko”. Bartin oman kirjan mukaan hän on syntynyt aprillipäivänä. Hän asui perheensä kanssa Springfieldin itäpuolella, kunnes hänen vanhempansa ostivat ensimmäisen talonsa. 4. kauden jakson ”Lisan ensimmäinen sana” mukaan Lisan synnyttyä Bart oli aluksi mustasukkainen siskonsa saamasta huomiosta, mutta lämpeni Lisalle, kun tämän ensimmäinen sana oli ”Bart”. Bartin koulunkäynnin alku kuvattiin 9. kauden jaksossa ”Saksofonin tarina”, jonka mukaan tavattuaan Milhousen Bart alkoi viihdyttää häntä ja muita oppilaita eleillä ja rumilla sanoilla. Kun rehtori Skinner antoi hänelle varoituksen: ”Polku jonka valitset nyt, voi olla se jota seuraat loppuelämäsi! Miten on?”, Bart vastasi ”syö shortsini!”. Toisaalta Bart oli ollut keppostelija jo huomattavasti nuorempana, sillä jakson ”Ensimmäiset vuodet” mukaan jo vastasyntyneenä hän sytytti Homerin solmion tuleen.

Bartin tulevaisuudesta on Simpsonien tulevaisuusjaksoissa erilaisia versioita. 4. kauden jakson ”Rangaistus” tulevaisuuteen sijoittuvan epilogin mukaan Bartista tulisi aikuisena korkeimman oikeuden tuomari, mutta 6. kauden tulevaisuusjaksossa ”Lisan häät” hänet nähtiin purkutyömaan työntekijänä ja 11. kauden jaksossa ”Tulevaisuus” hän oli työtön pummi. Tulevaisuusjaksoissa ”Kurkistus tulevaisuuteen” (16. kausi), ”Joulukortti tulevaisuudesta” (23. kausi) ja ”Katsaus tulevaan” (25. kausi) aikuisella Bartilla on rakoileva ja eroon päättyvä avioliitto sekä kaksi lasta Jenda-nimisen naisen kanssa.

29. kauden jakson ”Bartin painajainen” mukaan Bart kuolisi tulevaisuudessa 80-vuotiaana.

Hahmon luonti

muokkaa
 
Bart Simpsonin ääninäyttelijä Nancy Cartwright vuonna 2007.

Simpsonien luoja Matt Groening paljasti eräässä haastattelussaan, että nimi "Bart" on itse asiassa anagrammi sanasta brat (kauhukakara) ja että hahmo on saanut vaikutteita hänestä ja hänen veljestään, Markista. Sarjassa Bartin syntymänimi on Bartholomew Jo-Jo Simpson. 3. kauden takaumajaksoissa ennen Bartin syntymää Homer ja Marge miettivät lapselle nimeä. Homer päätyi nimeen Bart, koska tämän mielestä siitä ei voisi vääntää pilanimeä.

Esiintyminen Simpsoneissa

muokkaa

Usein väitetään, että Bart olisi ollut sarjan päähahmo kolmella ensimmäisellä tuotantokaudella ennen kuin käsikirjoittajat siirsivät päähuomion Homeriin. Todellisuudessa Homerilla on ollut sarjassa aina enemmän dialogia kuin Bartilla, jo 1. kaudelta alkaen. On kuitenkin totta, että Bart esiintyi ensimmäisellä kaudella suhteellisesti enemmän kuin myöhemmin. Koko sarjan historian aikana Bartilla on ollut kaikista hahmoista kolmanneksi eniten dialogia, vain Homerilla ja Margella on ollut enemmän.[4]

Bart on toistaiseksi esiintynyt jokaisessa Simpsonien jaksossa lukuun ottamatta 20. kauden jaksoa ”Täydelliset naiset”, joka keskittyi sarjan naishahmoihin.

Muualla

muokkaa

Bart on päähenkilö useissa 1990-luvun alussa julkaistuissa videopeleissä, kuten The Simpsons: Bart vs. the Space Mutants, The Simpsons: Bart vs. the World, The Simpsons: Bart's Nightmare ja The Simpsons: Bart & the Beanstalk.

Bart esiintyi koko 1990-luvun ajan tv-mainoksissa, jotka mainostivat Butterfinger-patukkaa.

Lähteet

muokkaa
  • The Simpsons Archive: Simpsonit FAQ [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kolmannen tuotantokauden kommenttiraita
  • Matt Groening: Bartin oma kirja

Viitteet

muokkaa
  1. Kausi 20, jakso 12
  2. Nancy Cartwright Imdb. Viitattu 3.10.2010. (englanniksi)
  3. Bart Simpson Time. Arkistoitu 8.4.2000. Viitattu 13.9.2008. (englanniksi)
  4. The Simpsons by the Data Todd W. Schneider 28.9.2016.

Aiheesta muualla

muokkaa