Ero sivun ”Gupta-valtakunta” versioiden välillä

Maatalous oli Gupta-valtakunnan pääelinkeino ja talouden perusta. Kuninkaan omistamilla mailla asuvien viljelijöiden tuli maksaa kuudesosa tuotannostaan valtiolle. Itsenäiset maanomistajat saattoivat maksaa veron myös maalahjoituksin. Maanomistajilta vaadittiin myös työvoimaa yhdeksi päiväksi joka kuukausi julkisia töitä, kuten kastelujärjestelmien ja teiden ylläpitoa varten. Maatalouden lisäksi talouden toiseksi tukijalaksi alkoi nousta käsityöläisyys ja työpajateollisuus. Maurya-kauteen verrattuna käsityöläisiä oli enemmän, ja valtio ei säännellyt teollisuutta yhtä paljon. Tärkeimpien alojen suurimmat yksiköt, kuten kaivokset, rahapajat ja suuret kutomot, olivat yhä valtion omistuksessa, mutta muuten yrittäminen oli melko vapaata. Syntyi ammattikiltoja, joilla oli etenkin kaupungeissa valtaa neuvostoja valittaessa. Käsityöläisten oli maksettava voitoistaan kuudesosa valtiolle. Tärkeimpiä aloja olivat metallintyöstö ja kangasteollisuus, joka tuotti silkkiä, villaa, pellavaa, [[musliini]]a ja [[kaliko]]ota. Myös norsunluusta tehtyjä koriste-esineitä tuotettiin paljon. Valtioon syntyi rikas keskiluokka, mikä entisestään lisäsi kysyntää. Vaurastuminen lisäsi kiinnostusta taiteeseen ja tieteeseen, kun yhä useammalle jäi vapaa-aikaa ja varaa ostaa taidetta.<ref name="MHI"/>, <ref name="IK">{{Kirjaviite | Tekijä=Asko Parpola (toimittaja)| Nimike=Intian kulttuuri| Vuosi=2005| Julkaisija= Otava Oy| Tunniste=ISBN 951-1-18365-6}}</ref>

 

Kun tuotannosta vain kuudesosa maksettiin verona, eivätkä kaikki maanomistajat maksaneet rahallista veroa valtiolle, verotus oli kokonaisuudessaan kevyempää kuin Mauryoitten aikana. Tämän mahdollisti kasvanut kauppa ja siitä saatavat verotulot. Kauppayhteydet olivat laajemmat kuin koskaan ennen. Lännessä kauppaa käytiin Arabian lisäksi [[Afrikka|Afrikan]] itärannikolle saakka. Idässä perinteisten [[Kaakkois-Aasia]]n kauppakumppaneiden lisäksi tärkeäksi nousi [[Kiina]]n kanssa käytävä kauppa. Vientitavarat olivat pitkälti samoja kuin ennenkin: mausteita, paprikaa, jalopuuta, jalokiviä, kultaa ja puuvillaa. Lisäksi ulkomaille vietiin jalostettuja tuotteita, kuten hajuvesiä, silkkituotteita ja koriste-esineitä. Tuontiartikkelit kuitenkin muuttuivat Maurya-valtakunnan ajoista. Kasvanut teollisuus vaati lisää raaka-aineita, kun kotimaan tarjonta ei riittänyt kattamaan kysyntää. Afrikasta tuotiin suuria määriä norsunluuta ja Kiinasta silkkiä kangasteollisuuden tarpeisiin. Arabiasta tuotiin hevosia maataloutta ja liikennettä varten. Idänkauppaa käytiin lähinnä intialaisten komennossa, mutta lännessä arabialaisten kauppalaivojen osuus kasvoi ajan myötä ja kauppa siirtyi heidän käsiinsä. Tärkeimpiä kauppareittejä olivat edelleen joet ja rannikko, mutta laajentunut tieverkosto auttoi huomattavasti tavaroiden kuljetusta sisämaassa.<ref name="MHI"/><ref name="IK"/>