|
=== Ambrosius ja keisarit ===
[[KuvaTiedosto:Anthonis van Dyck 005.jpg|thumb|260px|Ambrosius jakieltää keisari TheodosiusTheodosiukselta ja tämän seurueelta pääsyn Milanon tuomiokirkkoon rangaistuksena Thessalonikan joukkosurmasta. [[Antoon (van Dyck)]]in maalaus noin vuodelta 1620.]]
Jos keisarillinen hovi olikin tyytymätön Ambrosiuksen uskonnollisiin periaatteisiin ja johtoon, se kunnioitti suuresti hänen poliittisia kykyjään. Kun [[Magnus Maximus]] kaappasi vallan [[Gallia]]ssa, Valentinianus lähetti Ambrosiuksen kehottamaan tätä luopumaan vallasta, ja hän hoiti lähettilääntehtävänsä menestyksellä. Toisella vastaavanlaisella kerralla hän epäonnistui, ja vihollinen pääsi Italiaan ja valtasi Milanon. Justina ja hänen poikansa pakenivat, mutta Ambrosius jatkoi virassaan ja teki suuren työn auttaessaan sodassa kärsineitä.
Ambrosius taisteli kiihkeästi vanhan valtiouskonnon kannattajia vastaan heidän vastustaessaan kristityn keisarin käskyjä. Pakanallista osapuolta johti [[Symmachus]], joka esitti Valentinianus II:lle pyynnön palauttaa [[Voiton alttari]] vanhalle paikalleen [[Rooman senaatti|Rooman senaatin]] rakennuksessa, sekä palauttaa [[Vestan neitsyet|Vestan neitsyiden]] kultti, sekäja muut pakanalliset kulttimenot.
Ambrosius kirjoitti Valentinianukselle aiheesta kirjeen, jossa hän selitti, että pakanalliset jumalat olivat usein hylänneet omistautuneimmatkin palvojansa; että Rooman armeijan voitot olivat vain sen sotilaiden luontaisen miehuullisuuden ansiota, eivätkä jumalien ansiota; että nämä pakanat vaativat itselleen sellaista, mitä eivät halunneet suoda kristityille; että koska kristityt papit kieltäytyivät ottamasta maallisia palkkioita, ne tulisi kieltää myös pakanallisilta papeilta; että luonnon koko järjestelmä rohkaisi innovaatioita, ja että ne oli sallittu kaikille kansoille myös uskonnon alueella; että pakanalliset uhrimenot loukkasivat kristittyjä; ja että kristityn prinssin tehtävä oli tukahduttaa pakanalliset seremoniat. Pyyntö ja vastaus ovat säilyneet Symmachuksen ja Ambrosiuksen kirjeiden joukossa. Valentinianus hylkäsi Symmachuksen pyynnön.
Myöhemmin erästä piispaa syytettiin juutalaisvastaisen väkijoukon yllyttämisestä erään synagogan polttamiseen. Keisari Theodosius valmistautui antamaan määräyksen, että tämän oli uudelleenrakennutettava se. Ambrosius sai keisarin luopumaan tästä, – ei siksi, että kyseinen piispa ei olisi ollut vastuussa synagogan polttamisesta, vaan siksi, että se olisi osoittanut myötämielisyyttä juutalaisia kohtaan. Hän toi esiin vastaavanlaisia tapahtumia lähihistoriasta: kun useiden varakkaiden kodit poltettiin Roomassa; kun [[Konstantinopoli]]n piispan asunto poltettiin; kun useita kristillisiä kirkkoja poltettiin [[Julianus Luopio]]n valtakaudella, joista kaikkia ei oltuollut vieläkään rakennettu uudestaan, ja jonka Ambrosius laittoi juutalaisten nimiin.{{selvennä|minkä laittoi, sen ettei ollut uudelleenrakennettu?}} Ambrosiuksen mielestä kristittyjen ei tullut avustaa pakanoiden, harhaoppisten tai juutalaisten palvontapaikkojen rakentamisessa, ja muistutti, kuinka jotkut kristityt maallikot olivat alkaneet sanoa keisari [[Maximus|Maximuksesta]] "hänestä on tullut juutalainen", koska hän määräsi Rooman poltetun synagogan uudelleenrakennutettavaksi. Ambrosius ei kuitenkaan vastustanut synagogan polttamisesta vastuussa olleiden rankaisemista.
Tehostaakseen sanojaan, Ambrosius kieltäytyi jakamasta ehtoollista, kunnes riita oli sovittu. Näin hän piti tavallaan koko seurakuntaa hengellisenä panttivankinaan. Myöhemmin hän kielsi ehtoollisen keisari Theodosiukselta, koska tämä oli surmauttanut 70007 000 henkeä [[Thessalonika]]ssa vuonna [[390]]. Kielto peruttiin vasta useiden kuukausien katumusharjoitusten jälkeen. Tämä osoittaa, kuinka vahva asema Ambrosiukselle oli valtakunnan läntisissä osissa, jopa vahvaa keisaria vastaan —– vastakohtana muun muassa [[Johannes Khrysostomos|Johannes Khrysostomokselle]], joka kärsi muutamia vuosia myöhemmin Konstantinopolissa tappion paljon heikompaa keisaria vastaan.
Ambrosiuksen suuri vaikutus Theodosiukseen näkyy muun muassa siinä, että hän sai tämän antamaan vuonna [[391]] joukon määräyksiä, jotka olivat luonteenomaisempia Ambrosiukselle kuin Theodosiukselle. Määräykset tekivät lopuista pakanallisista juhlapäivistä, joista ei ollut vielä tullut kristillisiä, tavallisia arkipäiviä, sekä kielsivät kaikki pakanalliset uhrimenot ja jumalankuvien palvomisen.
Ambrosius pakeni Milanosta vuonna [[392]] Valentinianus II:n salamurhan ja [[Eugenius|Eugeniuksen]] vallankaappauksen jälkeen. Kun Theodosius lopulta voitti, hän rukoili keisaria antamaan anteeksi niille, jotka olivat tukeneet Eugeniusta. Theodosius kuoli Milanossa vuonna 395 pian saatuaan koko valtakunnan haltuunsa. Ambrosius itse kuoli kaksi vuotta myöhemmin, 4. huhtikuuta 397. Häntä seurasi Milanon piispana Simplicianus. Ambrosiuksen ruumis on edelleen nähtävänä St. Ambrogion kirkossa. Se on vanhin tunnettu säilynyt historiallisen henkilön ruumis [[Egypti]]n ulkopuolelta. Samassa kirkossa ovat myös kahden sataluvun marttyyrin ja Milanon suojeluspyhimyksen, Pyhän Gervasiuksen ja Pyhän Protasiuksen, jäännöksiksi uskotut reliikit.
== Teologia ja kirjoitukset ==
|
