Versio 19. elokuuta 2014 kello 13.36 muokkaa Wähäwiisas (keskustelu \| muokkaukset) seulojat 9 107 muokkausta Kreikkalainen ja kyrillinen vastine; äännearvo ← Vanhempi muutos		Versio 21. elokuuta 2014 kello 18.26 muokkaa kumoa Wähäwiisas (keskustelu \| muokkaukset) seulojat 9 107 muokkausta →‎F suomen kielessä: ääntyminen v:nä Uudempi muutos →
Rivi 8: ==F suomen kielessä== F-kirjaimella onmerkitään suomen kielessä soinniton [[frikatiivi]] {{IPA\|[f]}}. Se eroaa [[''v]]''-äänteestä olennaisesti siinä, että ''v'' on soinnillinen, mutta lisäksi saattaa olla pienempiä eroja. Joissain sanoissa ''f'' voi ääntyä ''v'':nä: ''asfaltti ~ asvaltti'', ''fiksu ~ viksu''.<ref name=isokielioppi>{{Kirjaviite \| Tekijä=Hakulinen, Auli (päätoim.) \| Nimeke=Iso suomen kielioppi \| Julkaisupaikka=Helsinki \| Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura \| Vuosi=2004 \| Tunniste=ISBN 951-746-557-2 \| www=http://kaino.kotus.fi/visk/etusivu.php \| Selite=§ 7 }}</ref> Suomen kielessä ei ole vanhastaan esiintynyt, [[lounaismurteet\|lounaismurteita]] lukuun ottamatta, f-äännettä. Aikaisemmin se korvattiin suomeen tulleissa [[lainasana\|lainasanoissakin]] varhemmin yleensä p:llä (esimerkiksi ''pelto'' ← ''fält'', ''perjantai'' ← ''fredag'', samoin nimessä [[Jooseppi]] ← [[Joosef]]), myöhemmin yleensä sanan alussa v:llä (esimerkiksi vanki ← fånge) mutta sanan sisällä hv:llä (esimerkiksi [[kahvi]] ja [[sohva]]). Naapurikielten vaikutuksesta suomen läntisimmissä ja itäisimmissä murteissa on kuitenkin ollut jo vanhastaan f-äänne. Suomen [[yleiskieli\|yleiskielessä]] f yleistyi vasta 1900-luvulla kieleen tulleiden uusien lainasanojen myötä.<ref>Olli Nuutinen: Hetkisen pituus ja muita kirjoituksia kielestä, art. Vinskaa, venskaa, tanskaa ja ranskaa, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1994, ISBN 951-717-786-0</ref>▼ ▲Suomen kielessä ei ole vanhastaan esiintynyt, [[lounaismurteet\|lounaismurteita]] lukuun ottamatta, ''f''-äännettä. Aikaisemmin se korvattiin suomeen tulleissa [[lainasana\|lainasanoissakin]] varhemmin yleensä ''p'':llä (esimerkiksi ''pelto'' ← ''fält'', ''perjantai'' ← ''fredag'', samoin nimessä [[Jooseppi]] ← [[Joosef]]), myöhemmin yleensä sanan alussa v:llä (esimerkiksi vanki ← fånge) mutta sanan sisällä ''hv'':llä (esimerkiksi [[kahvi]] ja [[sohva]]). Naapurikielten vaikutuksesta suomen läntisimmissä ja itäisimmissä murteissa on kuitenkin ollut jo vanhastaan ''f''-äänne. Suomen [[yleiskieli\|yleiskielessä]] f yleistyi vasta 1900-luvulla kieleen tulleiden uusien lainasanojen myötä.<ref>Olli Nuutinen: Hetkisen pituus ja muita kirjoituksia kielestä, art. Vinskaa, venskaa, tanskaa ja ranskaa, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1994, ISBN 951-717-786-0</ref> [[Forssa]]laiset ovat tunnettuja siitä, että he lausuvat F:n V:ksi. Ainoa poikkeus on sanassa pesuvati, joka on käänteinen.{{lähde}}▼ ▲[[Forssa]]laiset ovat tunnettuja siitä, että he lausuvat F''f'':n V''v'':ksi. Ainoa poikkeus on sanassa pesuvati, joka on käänteinen.{{lähde}} ==Muita esitystapoja==

Ero sivun ”F” versioiden välillä