Ero sivun ”Itävallanpinseri” versioiden välillä

2 321 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
(Rodun varsinainen syntyaika on periaattessa eri kuin se vuosi, jolloin kotimaan kennelliitto on tunnustanut rodun virallisesti - tämänkin rodun tapauksessa kyseessä on lähtökohditaan vanha paikallinen maatiaiskanta)
 
==Historia==
Rodun taustalla on vanhoja itävaltalaisia maatiaispinsereitä, joiden uskotaan syntyneen vanhantyyppisen saksalaisen [[pinseri]]n ja paikallisten koirien välisistä risteytyksistä.<ref name="Clark/Brace">Clark, A.R. & Brace, A.H. ''The International Encyclopedia of Dogs'', 98. Howell Book House, 1995. ISBN0-87605-624-9</ref> Tämän alkuperäisen maatiaiskannan tarkkaa syntyaikaa ei ole toistaiseksi pystytty selvittämään, mutta sen uskotaan olleen todella vanha.
Rodun taustalla on vanhoja itävaltalaisia maatiaispinsereitä. Omaksi rodukseen se tunnustettiin Itävallassa vuonna [[1928]], joskin silloin nimenä oli lyhytkarvainen itävallanpinseri.
 
1800-luvun lopulla maatilojen alkuperäinen pihakoira alkoi uhanalaistua, kun sitä ei enää tarvittu alkuperäiseen tehtäväänsä. 1900-luvun alussa Emil Hauck löysi Itävallan maaseudulta koiria<ref name="history">[http://www.oe-pinscher-klub.at/index.php/geschichtliches ''Die Geschichte des österreisische Pinschers'']. Itävallan Itävallanpinseri-Klubi. Viitattu 24.3.2014.</ref>, joiden uskoi olevan samankaltaisia kuin hänen etsimänsä, H. von Meyerin ''Canis palustris'' -termillä nimeämää nk. muinaista suokoiraa muistuttava alkuperäiskoiratyyppi<ref>Woodward, H.B. ''The History of the Geological Society of London'', 79. New York: Longmans, Green and Co, 1908.</ref>. Vuonna 1921 hän aloitti suunnitelmallisen jalostusprojektin elvyttääkseen ja määrittääkseen rotutyypin ja luodakseen alueen muista maatiaispinsereistä eroavan linjan.
 
Omaksi rodukseen tämä linja tunnustettiin Itävallassa vuonna [[1928]], joskin tuolloin lyhytkarvaisen itävallanpinserin (''Österreichischer kurzhaariger Pinscher'') nimellä.<ref name="history"/> Toisen maailmansodan jälkeen rotu ehti jo kertaalleen lähes kuolla sukupuuttoon, ja 1970-luvulla siitä oli jäljellä enää yksi rekisteröity yksilö, Diokles of Angern. Sen ja rekisteröimättömien, mutta rotutyypiltään aitojen, alkuperäisten maatiaispinsereiden (''Landpinschern'') avulla rotu onnistuttiin elvyttämään. Nykyinen itävallanpinseri muistuttaa edelleen suuresti alkuperäistä maatiaistyyppiä<ref name="Clark/Brace"/> ja se on onnistuttu säilyttämään ulkonäöllisesti suhteellisen heterogeenisenä. Valitettavasti nykyinen populaatio on kuitenkin verrattain sisäsiittoinen, ja uhanalaisten itävaltalaisten eläinrotujen suojelemiseen keskittynyt järjestö ''Arche Austria'' pitää sitä erittäin uhanalaisena - sen mukaan maailmassa on tällä hetkellä vain 6-12 jalostuskelpoista yksilöä.<ref name="ark">[http://www.arche-austria.at/index.php?id=426 ''Österreichischer Pinscher'']. Arche Austria. Viitattu 24.3.2014.</ref>
 
=== Rotu Suomessa ===
Rekisteröitymätön käyttäjä