Itävallanpinseri
Itävallanpinseri (Österreichischer Pinscher) on FCI:n ryhmään 2 eli pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat kuuluva koirarotu.
| Itävallanpinseri | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Itävalta |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 8[1], joista nykyisin elossa todennäköisesti vain muutama tai ei yhtäkään |
| Rodun syntyaika | 1928 (tunnustettu virallisesti) |
| Alkuperäinen käyttö | pihakoira, vahtikoira |
| Nykyinen käyttö | seura- ja harrastekoira, vahtikoira |
| Muita nimityksiä | Österreichischer Pinscher, Austrian Pinscher, össi |
| FCI-luokitus |
ryhmä 2 Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 1.1 Pinserit #64 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | ei määritelty |
| Säkäkorkeus | uros 44–50 cm, narttu 42–48 cm |
| Väritys | black & tan, ruskeankeltainen, sämpylänkeltainen ja peuranpunainen |
Ulkonäkö muokkaa
Itävallanpinseri on keskikokoinen koira. Sen säkäkorkeus on 42–50 cm (urokset 44–50 cm ja nartut 42–48 cm).[2] Turkin pituus vaihtelee lyhyestä puolipitkään ja karva on sileää. Sallittuja värejä ovat ruskeankeltainen, sämpylänkeltainen, peuranpunainen ja musta ruskein merkein (black & tan).[2] Valkoiset merkit ovat sallittuja.
-
Peuranpunainen -
Punasoopeli -
Sämpylän- tai ruskeankeltainen -
Black & tan
Luonne muokkaa
Luonteeltaan itävallanpinseri on tyypillinen vahtikoira. Se on tarkkaavainen ja eloisa. Omaan perheeseensä se kiintyy syvästi, mutta vieraita kohtaan se voi olla epäluuloinen.
Harrastus muokkaa
Itävallanpinseriä on käytetty vahti- ja seurakoirana.
Historia muokkaa
Rodun taustalla on vanhoja itävaltalaisia maatiaispinsereitä, joiden uskotaan syntyneen vanhantyyppisen saksalaisen pinserin ja paikallisten koirien välisistä risteytyksistä.[3] Tämän alkuperäisen maatiaiskannan tarkkaa syntyaikaa ei ole toistaiseksi pystytty selvittämään, mutta sen uskotaan olleen todella vanha.
1800-luvun lopulla maatilojen alkuperäinen pihakoira alkoi uhanalaistua, kun sitä ei enää tarvittu alkuperäiseen tehtäväänsä. 1900-luvun alussa Emil Hauck löysi Itävallan maaseudulta koiria[4], joiden uskoi olevan samankaltaisia kuin hänen etsimänsä, H. von Meyerin Canis palustris -termillä nimeämää nk. muinaista suokoiraa muistuttava alkuperäiskoiratyyppi[5]. Vuonna 1921 hän aloitti suunnitelmallisen jalostusprojektin elvyttääkseen ja määrittääkseen rotutyypin ja luodakseen alueen muista maatiaispinsereistä eroavan linjan.
Omaksi rodukseen tämä linja tunnustettiin Itävallassa vuonna 1928.[4] Toisen maailmansodan jälkeen rotu ehti jo kertaalleen lähes kuolla sukupuuttoon, ja 1970-luvulla siitä oli jäljellä enää yksi rekisteröity yksilö, Diokles of Angern. Sen ja rekisteröimättömien, mutta rotutyypiltään aitojen, alkuperäisten maatiaispinsereiden (Landpinschern) avulla rotu onnistuttiin elvyttämään. Nykyinen itävallanpinseri muistuttaa edelleen suuresti alkuperäistä maatiaistyyppiä[3] ja se on onnistuttu säilyttämään ulkonäöllisesti suhteellisen heterogeenisenä. Valitettavasti nykyinen populaatio on kuitenkin verrattain sisäsiittoinen, ja uhanalaisten itävaltalaisten eläinrotujen suojelemiseen keskittynyt järjestö Arche Austria pitää sitä erittäin uhanalaisena - sen mukaan maailmassa on tällä hetkellä vain 6–12 jalostuskelpoista yksilöä.[6]
Etymologia muokkaa
Alun perin rotu tunnustettiin nimellä "lyhytkarvainen itävallanpinseri" (Österreichischer kurzhaariger Pinscher). Sana "lyhytkarvainen" poistettiin virallisesta rotunimestä vasta vuonna 2000.[2]
Rotu Suomessa muokkaa
Suomessa itävallanpinseri on erittäin harvinainen ja viimeksi koiria on rekisteröity vuonna 2000. Kyseessä oli Suomen tähän asti ainoa pentue, joka oli syntynyt edellisvuoden lopulla. Onkin siis erittäin todennäköistä, ettei Suomessa ole enää yhtään elossa olevaa itävallanpinseriä, sillä 14 vuoden ikä alkaa olla peruskoiralle poikkeuksellinen muutamia kaikkein terveimpiä rotuja lukuun ottamatta. Koska rodun ainoa suomalainen kasvattaja lopetti kasvatustyönsä ensimmäisen pentueen jälkeen, lähimmät yhä toiminnassa olevat kennelit löytyvät Norjasta[7] ja Ruotsista[8].
Kaikki Suomeen tähän mennessä rekisteröidyt rodunedustajat ovat olleet punaisia tai ruskeankeltaisia valkoisin merkein. Suomessa on kuitenkin nähty myös ainakin yksi black & tan -värinen itävaltalainen uros, Helsingissä järjestettyyn Euroopan Voittaja -näyttelyyn osallistunut ja samalla Euroopan Voittaja 2006 -tittelin saavuttanut Augustus von und zu Ebenfurth.[9]
Lähteet muokkaa
- Suomen Kennelliiton KoiraNet-tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet muokkaa
- ↑ SKL. Itävallanpinseri. Koiranet. Viitattu 11.8.2016.
- ↑ a b c Rotumääritelmä: Itävallanpinseri. Suomen Kennelliitto (SKL). Haettu 31.5.2020.
- ↑ a b Clark, A.R. & Brace, A.H. The International Encyclopedia of Dogs, 98. Howell Book House, 1995. ISBN0-87605-624-9
- ↑ a b Die Geschichte des österreisische Pinschers (Arkistoitu – Internet Archive). Itävallan Itävallanpinseri-Klubi. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ Woodward, H.B. The History of the Geological Society of London, 79. New York: Longmans, Green and Co, 1908.
- ↑ Österreichischer Pinscher (Arkistoitu – Internet Archive). Arche Austria. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ Kennel Majabissene. Viitattu 24.3.2014.
- ↑ Kennel Frozzies (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 24.3.2014.
- ↑ SKL. Itävallanpinseri: EUV-06 Augustus von und zu Ebenfurth. Koiranet. Viitattu 24.3.2014.
Aiheesta muualla muokkaa
- Rotumääritelmä (pdf) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kennel Royal Boru (kääpiöpinserit ja lyhytkarvaiset itävallanpinserit) (Arkistoitu – Internet Archive)