Ero sivun ”Yhteisövero” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Epäselvä väite perussuomalaisten ja keskustan nollaverolinjasta poistettu, kts. Valtiovarainvaliokunnan mietintö 32/2013 vp
Rivi 15:
 
Yhteisöveron poistamista ovat kannattaneet muun muassa Kokoomuksen Nuorten Liitto ja [[Björn Wahlroos]], viime mainittu sillä perusteella, että se parantaisi yrittäjyyden edellytyksiä.<ref>http://www.talouselama.fi/uutiset/wahlroos+kokoomusnuorten+lehdessa+yhteisovero+pois/a2147800</ref> VATTin ylijohtaja [[Juhana Vartiainen]] kertoo VATTin asiantuntijodien olevan sitä mieltä, että yhteisövero häviää lopulta kokonaan, koska valtiot kilpailevat veronalennuksilla kohti nollaa.<ref>http://www.taloustaito.fi/fi-FI/u/taloustaidon-uutiset/vartiainen-yhteisovero-poistuu-lopulta-kokonaan-2</ref>
 
Yhteisöveron tuotosta tilitetään osuus evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle. Tätä on perusteltu kirkkojen ns. yhteiskunnallisilla tehtävillä kuten hautaustoimella, kirkonkirjojen pidolla ja historiallisten rakennusten ylläpidolla. Yhteisöveron tilitystä seurakunnille on vastustanut mm. [[Vapaa-ajattelijain liitto]]. Asiaa käsitellyt valtionvarainministeriön työryhmä on ehdottanut 2013, että seurakuntien yhteisövero-osuus poistettaisiin ja vastaava rahamäärä jaettaisiin valtionavustuksena vuodesta 2015 alkaen.<ref>[http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/F4798384ACD179A1C22572E5003ACBF9?OpenDocument Suomen ev.lut. kirkko: Verot ja muut tulot] Viitattu 19.12.2013</ref><ref>[http://www.vapaa-ajattelijat.fi/node/146 Vapaa-ajattelijain liitto ry: Uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvien kustannusten korvaaminen VM110:00/2013</ref><ref>[http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/075_verotus/Evakelis-luterilalisten_ja_ortodoksisten.pdf Valtiovarainministeriö: Evankelis-luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien sekä muiden uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvien kustannusten korvaaminen] Lokakuu 2013</ref>
 
== Muu yritystoiminnan verotus ==