Ero sivun ”Helsingin villikanit” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 41:
== Myönteisiä näkemyksiä ==
Villikaneihin suhtauduttiin aluksialkuun melko välinpitämättömästineutraalisti, jopa suojelevasti. Esimerkiksi vuonna 2001 Helsingin kaupungin silloinen ympäristönsuojelupäällikkö arvioi, että kaneista ei tulisi olemaan välitöntä haittaa.<ref name="M&K2007"/> Koska villikanien runsastumisesta ja haitoista ei ollut Suomessa aiempaa kokemusta, ja: eläimet olivat eläneet jo melko pitkään rajallisella alueella aiheuttamatta mitään ongelmia, niiden hävittämistä ei osattu pitää tarpeellisena.<ref name="kkliite2007"/> MyöhemminKanien kaniensiirryttyä vallatessauusille uusia elinalueita,elinalueille paikalliset asukkaat ovat aluksi pitäneet niitä ”söpöinäsöpöinä pikku otuksina”otuksina. Vasta kun eläinten aiheuttamat haitat alkoivat näkyä, osajotkut asukkaista alkoialkoivat vaatia toimenpiteitä kanien hävittämiseksi.<ref name="M&K2007"/>
 
Helsingin eläinsuojeluyhdistys on useissa tiedotteissaan vaatinut kaninpyynnin lopettamista ja huomauttanut, että istutusten suojaus verkoilla on kestävä ja metsästystä huomattavasti edullisempi tapa torjua kanituhoja. Citykanien on katsottu jo vakiintuneen osaksi kaupunkiluontoa. Lisäksi yhdistys on syyttänyt mediaa kanien aiheuttamien tuhojen paisuttelusta ja toivonut kohtuutta niitä koskevaan uutisointiin.<ref name="hesy2"/> Kaniuutisointia on arvostellut myös viestintätutkija, dosentti Jukka-Pekka Puro kirjoituksessaan ''Pyhä sota kaupunkikaneja vastaan''.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Jukka-Pekka Puro | Otsikko = Pyhä sota kaupunkikaneja vastaan| Julkaisu = Journalismikritiikin vuosikirja 2009| Ajankohta = | Vuosikerta = | Numero = | Sivut = 96-104 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Journalismin tutkimusyksikkö| Selite= | Tunniste= ISBN 978-951-44 7643-3| www = http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/65344/978-951-44-7643-3.pdf| Tiedostomuoto = pdf| Viitattu = 12.3.2013}}</ref>
 
Kanit ovat päässeet koristamaan designpääkaupungin juhlapostimerkkiä<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.futurecity.fi | Nimeke = Future city - tulevaisuuden kaupunki| Viitattu = 12.3.2013}}</ref>, ja Helsingin Sanomien joulukalenterissa on esiintynyt citykani Elli jo kolmen vuoden ajan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/kulttuuri/aihe/joulukalenteri/ | Nimeke = Joulukalenteri 2012| Julkaisu = Helsingin Sanomat| Viitattu = 12.3.2013}}</ref> [[Tuomas Kyrö]]n kirja ''Kerjäläinen ja jänis'' kertoo romanikerjäläisestä, jonka ainoa turvakumppanina on ”toinen hylkiö”kuolemaantuomittu, jalkansa loukannut citykani.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tuomas_kyro_kerjalainen_ja_janis_72990.html#media=72993 | Nimeke = Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis| Tekijä = Nadja Nowak ja Seppo Puttonen| Julkaisu = Elävä arkisto| Julkaisija = yle.fi| Viitattu = 12.3.2013}}</ref> Vuonna 2011 tehty dokumenttielokuva ''Jahti'' kuvaa villikanien metsästystä ”luonnottomaksi” ja ”paradoksaaliseksi”.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://ohjelmat.yle.fi/dokumenttiprojekti/ohjelmisto/jahti | Nimeke = Jahti| Julkaisu = YLE 1 Dokumenttiprojekti| Julkaisija = yle.fi| Viitattu = 12.3.2013}}</ref>
 
== Tutkimuksia ==