Ero sivun ”Pro Finlandia (adressi)” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Lähetystö: - typo |
p →Kulttuuriadressin alku ja nimien kerääminen: - piste tuohonkin |
||
Rivi 12:
Suuren adressin saama julkisuus oli herättänyt Euroopassa myötätuntoa passiivisella vastarinnalla sortotoimenpiteitä vastustavaa Suomen kansaa kohtaan.<ref>Juva, 9, s. 27</ref> Englantilainen rouva Gertrud Copeland ehdotti saksalaiselle [[Jenan yliopisto]]n professori [[Rudolf Eucken]]ille, että vedottaisiin keisarin hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen Euroopan sanomalehdistön kautta. Olihan Nikolai II rauhan- ja aseistariisumismanifestissaan hetkeä aikaisemmin puhunut ihmisystävällisyyteen, oikeuteen, totuuteen ja lainalaisen rauhallisen kehityksen rakkauteen vedoten. Eucken teki aloitteen kansainvälisen adressin keräämisestä Copelandin ajatuksen johdosta.<ref>Öhquist, s. 52</ref><ref>Murrosajoilta, Westermarck, Edvar, s. 433</ref>
Myös muutamat suomalaiset olivat samaan aikaan suunnitelleet vetoamista keisariin kansainvälisen lähetystön kautta. Suomessa oli heti helmikuun manifestin antamisen jälkeen perustettu kansalaiskomitea, jonka tarkoituksena oli ulkomaiseen mielipiteeseen vaikuttaminen Suomen eduksi. Komitea lähetti professori [[Werner Söderhjelm]]in ja dosentti [[J. N. Reuter]]in keräämään ulkomailta nimiä adressiin. Söderhjelm kiersi keräysmatkalla Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa, Reuter suuntasi Englantiin. Englannissa nimiä keräsivät myös [[Yrjö Hirn]] ja [[Edvard Westermarck]], joista jälkimmäinen suuntasi sen jälkeen Italiaan ja Sveitsiin. Keski-Euroopassa olivat liikkeellä myös dosentit [[Axel Wallenskiöld]] ja [[Hugo Pipping]].<ref name="Klinge">Klinge, s. 810–811, 813–814.</ref> Ensimmäisenä ajatuksen omaksuneita kulttuurivaikuttajia olivat saksalaiset Rudolf Eucken, [[Theodor Mommsen]], [[Rudolf Virchow]] ja [[Hans Delbrück]], joka muotoili saksalaisen adressin sanamuodon.<ref name="Ö53">Öhquist, s. 53</ref> <ref>Juva, 9, s. 28 </ref> Ranskalaisen adressin nimiä olivat [[Émile Zola]], [[Anatole France]], [[Pascal Adolphe Dagnan-Bouveret]], [[Gaston Paris]], jne.<ref name="Ö53" /> Englantilaisista mukana oli muiden muassa Cambridgen yliopiston valtio-opin professori [[John Westlake]] ja [[Herbert Spencer]].<ref name="Ö53" /><ref>Estlander, s. 52</ref><ref>Reuter, s.220-225</ref><ref>Valvoja 1907, s. 752-757</ref><ref>Ur Finlands nyaste historia 2, s. 70</ref><ref>Juva, s. 30</ref><ref>Taistelujen kirja 1, s. 128</ref>
Suurin osa Suomen ulkomaisista tukijoista oli ”80-lukulaisia” eli uuden [[liberalismi|liberalistisen]] suuntauksen kannattajia. Vallankumousta kannattavia ”piirejä” ei haluttu mukaan, jotta adressiin suhtauduttaisiin Venäjällä mahdollisimman suopeasti. Kaikki eivät suhtautuneet adressihankkeeseen myönteisesti ja jotkut kieltäytyivät allekirjoittamasta sillä perusteella että ulkomaisen mielipiteen sotkeminen mukaan Suomen ja Venäjän väliseen kiistaan saattaisi kääntyä Suomea vastaan. Muun muassa [[pyhä istuin|Pyhän istuimen]] valtiosihteeri, kardinaali [[Mariano Rampolla]] muistutti, että aiemmat länsieurooppalaiset vetoomukset [[Puola]]n aseman puolesta eivät olleet tosiasiassa hyödyttäneet Puolaa vaan tiukentaneet Venäjän asennetta.<ref name="Klinge" />
| |||