Ero sivun ”Jarrutuskeskustelu” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
En-wikin (ja yleistiedon) pohjalta jotain Yhdysvaltain senaatin toiminnasta...
Rivi 2:
 
Jarrutuskeskustelun mahdollisuuden tarjoaa monissa kansallisissa parlamenteissa oleva edustajien rajaton puheoikeus. Joidenkin maiden parlamenteissa puheoikeutta on kuitenkin rajoitettu esimerkiksi määräämällä, että puheen tulee liittyä käsiteltävään asiaan tai että puheenvuoroilla tai koko keskustelulla on jokin enimmäispituus.
 
[[Yhdysvaltain senaatti]] noudattaa sääntöjä, joiden mukaan kolmen viidesosan määräenemmistöllä (60 edustajaa sadasta) voidaan tehdä päätös puheoikeuden rajoittamisesta jonkin asian käsittelyssä jarruttamisen estämiseksi. Koska vähemmistöön jääneellä puolueella on usein tapana kaataa itselleen epämieluisat lakihankkeet juuri jarrutuskeskustelulla, edellyttää häiriötön mahdollisuus lakien säätämiseen yleensä sitä, että jonkin puolueen on saatava vähintään 60 edustajaa senaattiin.
 
==Suomessa==