Vastavuoroinen altruismi

Vastavuoroinen altruismi on altruismia, jonka motiivina on saada vastavuoroisesti altruismia toiselta yksilöltä auttamalla ensin tätä. Vastavuoroisen altruismin esitti terminä Robert Trivers artikkelissaan Evolution of Reciprocal Altruism vuonna 1971. Trivers ei määritellyt ryhmän yhteiseen hyötyyn johtavaa toimintaa, kuten yhteisiä saalistusretkiä, vastavuoroiseksi altruismiksi. Hän asetti vastavuoroiselle altruismille ainakin kolme ehtoa: toiminnan pitää auttaa saajaa, mutta aiheuttaa jonkinlaisia kustannuksia antajalle; vastapalveluksen täytyy toteutua vasta viiveellä ja sen toteutumisessa pitää olla epävarmuutta. Vastavuoroinen altruismi vaatii yksilöltä täten muun muassa muistia, pysyviä suhteita ja vakautta.

Historia

Vastavuoroisen altruismin teorian kehitti alun perin Robert Trivers tarkoituksenaan kehittää teoria kuvaamaan tapauksia, joissa esiintyy altruismia eliöiden, jotka eivät ole toisilleen sukua, kesken ja jopa yli lajirajojen. Tällaisissa tapauksissa sukulaisvalinta ei nimittäin pysty selittämään altruismia. Triversin ajatus oli, että eliölle voi olla edullista auttaa toista, jos on odotettavissa vastapalvelus tulevaisuudessa. Jos auttamisen aiheuttama haitta eliölle on pienempi kuin vastapalveluksen aiheuttama hyöty kerrottuna sen tapahtumisen todennäköisyydellä. Trivers nimesi kyseisen evolutiivisen prosessin vastavuoroiseksi altruismiksi (engl. reciprocal altruism).

Vaatimukset

Vastavuoroinen altruismi ei vaadi toimiakseen, että siihen osallistuvat eliöt olisivat sukua toisilleen tai edes saman lajin edustajia. Prosessi vaatii kuitenkin, että yksilöiden on vuorovaikutettava keskenään useamman kerran ja kykyä tunnistaa yksilöt, joiden kanssa he ovat vaikuttaneet. Jos yksilöt tapaavat vain kerran elinaikaan, ei voi tietenkään olla mahdollisuutta palveluksen takaisinmaksuun. Eliöiden pitää myös kyetä tunnistamaan huijarit, jotka eivät oikeasti auta toisia, jolloin ne voivat kieltäytyä auttamasta tätä. Tällöin huijaavat yksilöt haittaavat itseään, koska jäävät avun ulkopuolelle.

Esimerkkejä

Vaikka prosessia on tutkittu teoreettisesti paljon, käytännön esimerkkejä ei tunneta kovinkaan runsaasti. Tämä johtuu luultavasti siitä, että vastavuoroisen altruismin kehittymiselle vaadittavat ehdot useista kohtaamisista ja yksilöiden tunnistamisesta eivät ole erityisen yleisiä. Yksi esimerkki prosessista on veren jakaminen vampyyrilepakoiden kesken. Vampyyrilepakot käyttävät ravinnokseen verta, eivätkä selviä useampaa vuorokautta ilman ravintoa. Jos lepakko jää yöllä ravinnotta, se on vaarassa kuolla. On todettu, että lepakot ruokkivat toisia ryhmän jäseniä antaen ravinnotta jääneille osuuden verestään pelastaen nämä nääntymiseltä. Verta luovuttava lepakko kärsii itse hieman prosessissa, mutta voi odottaa saavansa itse jatkossa samankaltaisen palveluksen. Vampyyrilepakot elävät pienissä ryhmissä ja vaikuttavat toistensa kanssa pitkiä ajanjaksoja, joten vaatimukset vastavuoroisen altruismin synnylle täyttyvät.

Yksi esimerkki lajienvälisestä altruismista on koralliriuttojen luona elävien isojen kalojen ja näille "puhdistajakaloina" toimivien pienimpien kalojen välinen suhde. Puhdistajakalat poistavat loisia isompien kalojen suusta ja kiduksista. Suhde on mutualistinen: pienempi kala saa ravintoa ja isompi puhdistautuu. On kuitenkin huomattu, että isommat kalat voivat joskus käyttäytyä altruistisesti pienempiä kohtaan. Jos isompi kala kohtaa saalistajan, se odottaa pienemmän kalan poistuvan suustaan, eikä nielaise kalaa ja pakene heti. Käyttäytyminen voidaan selittää sillä, että pienempi kala palaa usein isomman luokse uudestaan, jolloin isommalle kalallekin on hyödyksi huolehtia pienemmän hyvinvoinnista. Vaikka odottaminen lisääkin isomman kalan riskiä loukkaantua, sille voi olla kannattavampaa ottaa riski ja mahdollisuus tulevista puhdistuksista.

Peliteoria

Vastavuoroinen altruismi liittyy läheisesti peliteoriaan ja erityisesti vangin dilemmaan. Vangin dilemmassa molemmat vuorovaikutuksessa olevat hyötyvät yhteensä eniten, jos käyttäytyvät yhteistyöhakuisesti, mutta huijaamalla yksilö saa hyödyn itselleen vahingoittaen toista. Huonoimmassa tapauksessa molemmat huijaavat ja kärsivät vähän. Hyväntahtoinen silmä silmästä -strategia on todettu muun muassa tietokoneanalyysillä menestyvimmäksi yleisesti. Strategiassa yksilö toimii ensin yhteistyöhakuisesti, mutta vastaa vastapelurin pettämiseen petoksella ja yhteistyöhön yhteistyöllä. Tämä vastaa vastavuoroista altruismia ja tuloksien on katsottu tukevan teoriaa vastavuoroisen altruismin kehittymisestä ja osoittavan, kuinka useammat kohtaamiset yksilöiden välillä voivat johtaa sellaiseen evoluutioon, johon yksittäisen kohtaamiset eivät voisi johtaa.

Katso myös

• Vangin dilemma

Lähteet

• Dawkins, Richard: The Selfish Gene (30th Anniversary edition). Oxford University Press, 2006. 0-19-929115-2. (englanniksi)
• Samir Okasha: Biological Altruism Stanford Encyclopedia of Philosophy. Stanford University. (englanniksi)
• Reciprocal Altruism Altruists International. (englanniksi)