Wikipedia

Frisbeegolf

Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 27. helmikuuta 2012 kello 00.12 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Frisbeegolf (tunnetaan myös nimillä kiekkogolf[1] ja liitokiekkogolf[2]) on urheilulaji, jonka perusperiaate on sama kuin perinteisessä golfissa: frisbeegolfin tavoitteena on päästä radan alusta loppuun mahdollisimman vähin heitoin. Pienimmän tuloksen saanut voittaa.[3]

Frisbeegolfin maali

Kiekkogolfrata koostuu väylistä, jotka pelaajat pelaavat edellisen väylän lopusta seuraavan väylän alkuun edeten, kunnes kaikki väylät ovat pelattu. Väylän pelaaminen aloitetaan avauspaikalta eli tiiltä ja se päättyy maalikoriin. Kiekkogolfradat ovat tyypillisesti 9- tai 18-väyläisiä. Radat ovat tyypillisesti puustoisilla alueilla, joissa on vaihteleva maasto, joka tarjoaa luonnollisia esteitä kiekon lentoradalle. Nämä esteet ovat olennainen osa peliä, joten pelaajien ei tule muuttaa näitä esteitä vähentääkseen väylän haastavuutta.[4] Lähes kaikki radat ovat ilmaisia[5][6].

Käytettävät kiekot ovat pienempiä kuin ultimate-kiekot tai rantafrisbeet.[7][8] Tyypillisesti kiekon halkaisija on 21–22 senttimetriä[9] ja paino 150–180 grammaa[10]. Frisbeegolfkiekot voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri ryhmään: draiverit eli pitkälle lentävät kiekot, lähestymiskiekot sekä lyhyisiin heittoihin ja lähipeliin käytettävät putterit[11].

Selvästi suurin osa lajin huippupelaajista tulee Yhdysvalloista.[12] Euroopan maista lajin kehitys on pisimmällä Suomessa ja Ruotsissa. Näiden jälkeen tulevat muut Pohjoismaat, Iso-Britannia ja läntisen Keski-Euroopan maat.[13] Lajin kansainvälinen kattojärjestö on Professional Disc Golf Association (PDGA).[14]

Pelitapa

Pelin tarkoituksena on heittää kiekko mahdollisimman harvoilla heitoilla ilman virheitä kohteena toimivaan koriin. Väylän pelaaminen aloitetaan tiiltä. Heitettäessä vähintään yhden tukipisteen on kosketettava maata ja kaikkien tukipisteiden täytyy olla tiillä, kun kiekko irtoaa kädestä. Kiekon irrottamisen jälkeen heiton saa astua yli.[3]

Aloitusheiton jälkeen peliä jatketaan sieltä, mihin edellinen heitto jäi, jos kiekko jäi pelialueelle (in-bounds). Seuraavan heiton paikka merkitään yleensä merkkauskiekolla, joka asetetaan kiekon eteen kiekon ja korin väliin siten, että merkkauskiekko koskettaa heittokiekkoa. Seuraavassa heitossa yhden tukipisteistä on oltava linjalla, joka jatkuu merkkauskiekosta 30 senttimetriä taaksepäin. Jatkoheiton saa astua yli samaan tapaan kuin aloitusheiton, jos koriin on matkaa yli kymmenen metriä. Merkkauskiekon sijasta pelaaja voi käyttää edellisen heiton kiekkoa heittopaikan merkkinä.[3]

Jos heitto menee pelialueen ulkopuolelle (OB-alue, out-of-bounds), pelaaja voi jatkaa peliä joko edellisestä heittopaikasta, paikasta, josta kiekko ylitti pelialueen rajan, tai väylälle merkityltä rangaistusalueelta (drop zone), jos väylällä sellainen on. Pelialueen ulkopuolelle menneestä heitosta lisätään tulokseen yksi rangaistusheitto. OB-alueiden lisäksi väylillä voi olla pakollisia reittejä, joissa tietty kiertopiste eli mando (yleensä puu), on kierrettävä merkitystä suunnasta. Jos kiertopisteen ohittaa väärästä suunnasta, tulokseen lisätään yksi rangaistusheitto. Peli jatkuu joko rangaistusalueelta tai kiertopisteen sijainnin määräämältä linjalta.[3]

Väylällä heittovuoro määräytyy siten, että kauimpana korista oleva pelaaja heittää ennen muita. Väylä on pelattu loppuun, kun kiekko on heitetty koriin. Kiekon katsotaan olevan korissa, kun se lepää korin pohjalla tai ketjujen varassa. Pelin voittaja on se, jolla on vähiten heittoja rangaistusheitot mukaan luettuna.[3]

Heittäminen

 
Oikeakätinen pelaaja on heittänyt kämmenheiton
 
Oikeakätinen pelaaja on heittänyt rystyheiton. Vartalonkierto jatkuu vielä kiekon irrottua.

Frisbeegolfin tavallisimmat heitot ovat rysty- ja kämmenheitto. Rystyheitossa heittokäsi lähtee takaa, heittokäden kylki osoittaa heittosuuntaan ja heittokäsi tuodaan eteen läheltä kehoa ja koko vartaloa kiertäen. Heiton voimanlähteenä on koko vartalo. Rystyheitossa käden liikkeen sanotaan muistuttavan ruohonleikkurin tai perämoottorin käynnistämistä. Kämmenheitto muistuttaa hieman tenniksen kämmenlyöntiä, mutta kyynärpää ei ole suorana. Voima kämmenheittoon tulee ranteesta ja sormista.[15]

Rysty- ja kämmenheitto kulkevat ilmassa toistensa peilikuvina, mikä vaikuttaa valittavaan heittotapaan. Heiton lentorataan vaikuttavat myös kiekon ominaisuudet sekä kiekon lähtökulma. Kun lähtökulma on kiekon loppukaarron suuntainen, kyseessä on hyzer-heitto. Kiekon lentorata on tällöin U-kirjaimen muotoinen. Vastakkaisessa tapauksessa puhutaan anhyzer-heitosta. Kiekosta ja heittokulmasta riippuen lentorata on joko U:n tai loivan S:n muotoinen.[15]

 
Pelaaja valmistautuu puttaamaan

Rysty- ja kämmenheitot lähtevät vartalon sivulta, mutta putit heitetään yleensä vartalon edestä. Yleensä puttausasennossa heittokäden jalka on edessä ja toinen jalka takana. Esteen kiertämiseksi tai tasapainon takia käytetään toisinaan haaraputtia, jossa jalat ovat vierekkäin haara-asennossa.[15]

Upsi eli upside-down-heitto heitetään samalla tavalla kuin pallonheitossa. Tarkoituksena on yleensä jonkin korkean esteen kuten pensaikon ylittäminen. Kiekko heitetään yläkautta pystyasennossa tai jonkin verran kallellaan. Näin heitetty kiekko kääntyy ilmassa ylösalaisin ja lentää siinä asennossa suurimman osan matkasta. Kun etusormi on kiekon alapuolella, heittoa kutsutaan tomahawkiksi. Thumberissa peukalo on kiekon alapuolella ja lentorata kaartaa päinvastoin kuin tomahawkissa. Jos estettä on vaikeaa tai mahdotonta ylittää tai kiertää, pelaaja voi turvautua rolleriin, jossa kiekkoa vieritetään maata pitkin.[15]

Kiekot

Frisbeegolfin kiekot eroavat toisistaan kiekon nopeuden, liito-ominaisuuksien, lentoradan, painon ja materiaalin suhteen. Kiekkojen valmistajia on useita ja eri valmistajilla on toisistaan poikkeavia tapoja lajitella kiekkoja sekä kuvata niiden ominaisuuksia.

Nopeuden ja heiton pituuden mukaan kiekot jaetaan puttereihin, keskimatkan kiekkoihin eli midareihin ja draivereihin. Putterit ovat muodoltaan paksuimpia ja niiden reuna on ohuin. Ne on tarkoitettu lyhyisiin ja tarkkoihin heittoihin. Luonteeltaan ne ovat hitaita mutta suoraan lentäviä. Pisimmät heitot heitetään draivereilla, joiden profiili on matala ja reuna on sekä leveä että terävä.[11]

Nopeuden lisäksi kiekkojen ominaisuuksiin kuuluu niiden vakaus. Kovilla nopeuksilla alivakaat kiekot kääntyvät lennon alussa ja keskivaiheilla oikealle. Vakaat kiekot kulkevat suorempaa. Alhaisilla nopeuksilla kiekko kääntyy enemmän vasempaan. Paino vaikuttaa myös kiekon kääntymiseen, siten että kevyet kiekot kääntyvät helpommin oikealle. (Vakiintuneen käytännön mukaan kääntymissuunta katsotaan oikeakätisen heittäjän rystyheitosta.)[11]

Halvemmat kiekot on yleensä tehty pehmeämmästä muovista. Näiden kiekkojen hyviä ominaisuuksia on hinnan lisäksi se, että niistä saa paremman otteen. Kalliimpien kiekkojen kovempi muovi on liukkaampaa, mutta ne kestävät enemmän kulumista ja kolauksia.[11]

Kilpailukiekot ovat PDGA:n hyväksymiä ja niiden täytyy noudattaa PDGA:n teknisiä standardeja. Standardit koskevat muun muassa kiekkojen kokoa, muotoa, painoa ja materiaalia. Kiekon läpimitan pitää olla 21–30 senttimetriä, ja enimmäispaino on kiekon koosta riippuen 174,3–200 grammaa.[16]

Kilpailut

 
David Feldberg Nokialla järjestetyssä European Openissa 2011

Frisbeegolfissa pelataan monilla eri tasoilla. Kilpailuja ja sarjoja on erikseen ammattilais- ja amatööripelaajille. Ammattilaispelaajiksi lasketaan kaikki, jotka ovat voittaneet rahapalkintoja tai joille on hakemuksesta myönnetty ammattilaispelaajan status. Ammattilaispelaajien oikeutta osallistua amatöörikilpailuihin on rajoitettu. On vain naisille tarkoitettuja sarjoja, mutta naiset saavat osallistua myös avoimeen sarjaan. Alle 19- ja yli 40-vuotiaille on myös rajoitettuja sarjoja.[17] Useat frisbeegolfseurat ympäri Suomea järjestävät viikoittaisia vapaamuotoisempia kisoja virallisten Suomen frisbeeliiton kilpailujen lisäksi.[18]

Frisbeegolf-turnausten rahapalkinnot ovat olleet kasvusuunnassa.[19] Vuonna 2011 maailmanmestaruuskisojen avoimen sarjan pääpalkinto oli 7 000 dollaria.[20] Yhdysvaltain kansallisessa sarjassa kilpailujen pääpalkinto on 2 000 dollaria[21] ja esimerkiksi vuoden 2011 European Openissa 1 650 euroa.[22] Parhaat pelaajat tienaavat noin 30 000 dollaria vuodessa palkintorahoista.[23]

Lajin kehitys ja levinneisyys

Idea jonkin kiekon heittämisestä maaliin on syntynyt ja unohtunut useita kertoja, mutta nykyään frisbeegolfina tunnetun lajin kehitys lajina kytkeytyy frisbeen kehitykseen.[24] Tärkeä taustahenkilö on ollut Ed Headrick, joka vuonna 1964 kehitti frisbeestä tarkemmin heitettävän version. Tämä loi edellytyksen frisbeen ja sitä kautta frisbeegolfin suosiolle.[25][26] Headrick kehitti ja patentoi myös ensimmäiset metalliketjuilla varustetut korit.[27] Hän on ollut mukana perustamassa sekä Professional Disc Golf Associationia että International Frisbee Associationia. Toinen lajin kehitykseen vaikuttanut on George Sappenfield. Hän alkoi 1960-luvun lopulla järjestää frisbeegolfkilpailuja yhteistyössä frisbeen tavaramerkin haltijan Wham-On kanssa.[24] Vuoteen 1983 lajia pelattiin samoilla frisbeellä, joita käytetään kopitteluun. Nykyisiin kiekkoihin verrattuna ne olivat epätarkkoja ja tuulelle alttiita. Jan Sobel ja Dave Dunipace keksivät pienentää kiekkojen läpimittaa, madaltaa niitä ja leventää niiden reunusta, jolloin syntyi nykyisin tunnettu frisbeegolfkiekko.[27]

Vuonna 2011 frisbeegolfratoja oli PDGA:n tilastojen mukaan 3 485. Vuodesta 2000 ratojen määrä on kasvanut kolminkertaiseksi. Radoista lähes 3 000 sijaitsee Yhdysvalloissa. Skandinaviassa (ml. Suomi) on 218 rataa, muualla Euroopassa ja Kanadassa noin 100 kummassakin. PDGA:n lisenssijäseniä on 16 000, mutta lajia säännöllisesti harrastavien määräksi arvioidaan 500 000.[19] Yhdysvallat on lajin suurvalta muutenkin kuin ratojen määrissä. Pelaajia, joiden rating on 1 000 tai yli, oli 24.1.2012 päivitetyn listan mukaan 207. Näistä 166 oli Yhdysvalloista. Suomesta ja Ruotsista oli kummastakin 13, muista Euroopan maista (Saksa, Tanska, Norja, Sveitsi, Ranska, Belgia) yhteensä 7. Lisäksi samaan kategoriaan kuului 4 pelaajaa Japanista, 3 Kanadasta ja 1 Australiasta.[28]

Viitteet

  1. ↑ Tarja Aikola: Frisbeegolfin viikkokisa käyntiin Uudenkaupungin Sanomat. 9.8.2010. Viitattu 3.2.2012.
  2. ↑ YLE Kainuu: Kajaani on frisbeegolfin kuuma piste yle.fi. 24.8.2011. Viitattu 3.2.2012.
  3. ↑ a b c d e Professional Disc Golf Association: PDGA Official Rules of Disc Golf (PDF) pdga.com. 1.1.2011. Viitattu 30.1.2012. englanti
  4. ↑ Suomen frisbeeliitto: Frisbeegolf (Pelin kuvaus) frisbeeliitto.fi. Viitattu 31.1.2012.
  5. ↑ Suomen frisbeeliitto: Etiketti frisbeeliitto.fi. Viitattu 2.2.2012.
  6. ↑ Professional Disc Golf Association: A Guide to Disc Golf from the PDGA pdga.com. Viitattu 2.2.2012. englanti
  7. ↑ What's the difference between a golf flying disc and an ultimate disc? answers.yahoo.com. Viitattu 10.2.2012. englanti
  8. ↑ Ultipedia: Disc Golf ultipedia.org. Viitattu 10.2.2012. englanti
  9. ↑ Professional Disc Golf Association: PDGA Approved Golf Discs (pdf) pdga.com. 3.2.2012. Viitattu 11.2.2012. englanti
  10. ↑ DiscGolf4Women.com: Choosing the Right Disc discgolf4women.com. Viitattu 10.2.1979. englanti
  11. ↑ a b c d Toivonen, Kari: Frisbeegolf : harrasta, pelaa, kilpaile, s. 12–21. Lieto: Notoriöösi, 2010. ISBN 978-952-92-8261-6.
  12. ↑ Professional Disc Golf Association: PDGA World Ranking System pdga.com. Viitattu 2.2.2012. englanti
  13. ↑ PDGA Europe: Guide to 2012 PDGA Europe (pdf) pdga-europe.com. Viitattu 2.2.2012. englanti
  14. ↑ Professional Disc Golf Association: The Benefits of PDGA International Membership (pdf) pdga.com. Viitattu 11.2.2012. englanti
  15. ↑ a b c d Toivonen, Kari: Frisbeegolf : harrasta, pelaa, kilpaile, s. 22–64. Lieto: Notoriöösi, 2010. ISBN 978-952-92-8261-6.
  16. ↑ Professional Disc Golf Association: Guidelines & procedures for manufacturers to certify that equipment complies with PDGA technical standards (PDF) pdga.com. 1.8.2011. Viitattu 30.1.2012. englanti
  17. ↑ Suomen frisbeeliitto: Kilpailutoiminta frisbeegolfissa frisbeeliitto.fi. Viitattu 3.2.2012.
  18. ↑ Viikkokisalista frisbeeliitto.fi. Viitattu 3.2.2012.
  19. ↑ a b Professional Disc Golf Association: Disc Golf and PDGA Demographics (pdf) (Uusin versio aina sivulla http://www.pdga.com/documents/disc-golf-demographics)+pdga.com. 6.2.2012. Viitattu 9.2.2012. englanti
  20. ↑ Professional Disc Golf Association: PDGA Pro World Champions 1982-2011 (pdf) pdga.com. Viitattu 2.2.2012. englanti
  21. ↑ Professional Disc Golf Association: NT Points Series / Drive For the Championship pdga.com. Viitattu 2.2.2012. englanti
  22. ↑ Professional Disc Golf Association: European Open Day 4 pdga.com. 25.7.2011. Viitattu 2.2.2012. englanti
  23. ↑ Professional Disc Golf Association: Player Stats Search (Haku: Sort results by money) pdga.com. Viitattu 2.2.2012. englanti
  24. ↑ a b Jim Palmeri: The Origins of Disc Golf pdga.com. Viitattu 4.2.2012. englanti
  25. ↑ Morrison, Fred; Kennedy, Phil: lat Flip Flies Straight! True Origins of the Frisbee.. Wethersfield: Wormhole Publishers, 2006. ISBN 978-0-9774517-4-6.
  26. ↑ Bellis, Mary: The First Flight of the Frisbee inventors.about.com. Viitattu 4.2.2012. englanti
  27. ↑ a b Toivonen, Kari: Frisbeegolf : harrasta, pelaa, kilpaile, s. 8–9. Lieto: Notoriöösi, 2010. ISBN 978-952-92-8261-6.
  28. ↑ Professional Disc Golf Association: Statistics, player search pdga.com. 24.1.2012. Viitattu 9.2.2012. englanti

Aiheesta muualla

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta frisbeegolf.

Suomeksi

Englanniksi

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Frisbeegolf&oldid=11322381”