Ero sivun ”Kyra Kyrklund” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Sanamuoto herätti mielikuvan, että menestyneimmällä kouluratsastajalla olisi jokin kiintiöpaikka Hall of Fameen, joten siirretään kehut johdantoon, joka on hyvä paikka niille, ja siirretään HoF-nimitys muiden tunnustusten kanssa samaan osioon + w
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 36:
Vuonna 1972 Kyrklund lähti [[Ruotsi]]in [[Strömsholm]]in kansalliseen ratsastuskeskukseen opiskelemaan ratsastusta ja jäi sinne yli kahdeksi vuodeksi. Suomeen palattuaan hän työskenteli ensin estehevosten parissa mutta siirtyi myöhemmin puhtaasti kouluratsastajaksi. Hän perusti oman yrityksen, Helsingin Kilpatallin, ja johti sitä 1976–1991. Vuonna 1991 hän siirtyi [[Ruotsi]]in [[Flyinge]]n orikeskukseen kouluratsastuksen päävalmentajaksi ja 1998 edelleen [[Yhdistynyt kuningaskunta|Ison-Britannian]] [[Länsi-Sussex]]iin johtamaan omaa valmennuskeskustaan.
 
Kyrklundia ovat valmentaneet Walter Christensen, Jürgen Koschel, Herbert Rehbein ja aviopuoliso Richard White. Kyrklund on itse kouluttanut Grand Prix -tasolle käyttöönsä pitkälti toistakymmentä menestyksekästä kouluhevosta, näiden joukossa Matador II<ref>[http://www.sukuposti.net/fakta.php?Numero=5141 Sukuposti.net]</ref>, Edinburg<ref>[http://www.sukuposti.net/fakta.php?Numero=105583 Sukuposti.net]</ref> ja Master<ref>[http://www.sukuposti.net/fakta.php?Numero=26477 Sukuposti.net]</ref>. Lisäksi hän on kansainvälisesti tunnettu, suosittu ja menestyksekäs kouluvalmentaja, joka kiertää maailmaa ahkerasti tämän työn parissa. [[Kesäolympialaiset 1988|Vuoden 1988 kesäolympialaisissa]] kuudenneksi sijoittunut Suomen kouluratsastusjoukkue koostui kokonaisuudessaan hänen oppilaistaan.
 
Kyrklundin tunnetuin ratsu lienee karismaattinen [[musta (hevosväri)|musta]] [[ori]] [[Matador II]], joka lopulta nosti hänet aivan maailman huipputasolle ja valittiin kansainvälisessä äänestyksessä vuonna 2015 maailman kaikkien aikojen parhaaksi kouluhevoseksi<ref>{{Verkkoviite|osoite = http://www.hs.fi/urheilu/a1435802733535|nimeke = Kyra Kyrklundin ori Matador valittiin historian parhaaksi kouluhevoseksi|julkaisu = Helsingin Sanomat|julkaisija = Sanoma Media Finland|viitattu = 3.7.2015|ajankohta = 2.7.2015|arkisto = https://web.archive.org/web/20150704065433/http://www.hs.fi/urheilu/a1435802733535|arkistoitu = 4.7.2015}}</ref>. Ori myös toipui [[Kesäolympialaiset 1988|Soulin olympialaisten]] jälkeen sairastetusta vakavasta [[ähky]]stä ja siihen liittyneistä suurista leikkauksista ja saavutti Kyrklundin kanssa vielä MM-hopeaa 1990, häviten ainoastaan maailman kouluratsastusareenoita tuolloin hallinneelle [[Nicole Uphoff-Becker]]ille ja Rembrandtille, sekä maailmancupin finaalivoiton 1991. Vuoden 1992 olympialaisilta odotettiinkin suuria, mutta Matadorin omistajat päättivät yllättäen hyvän tarjouksen saatuaan myydä oriin [[japani]]laiselle kouluratsastajalle, ja Kyrklund näytti jäävän ilman olympiahevosta. Vuoden 1991 lopulla hän kuitenkin osti itselleen siron mustan venäläisoriin Edinburg. Puolessa vuodessa Kyrklund nosti tämän aiemmin Grand Prix -tasolla kilpailemattoman hevosen sensaatiomaisesti 5. sijalle [[Kesäolympialaiset 1992|olympialaisissa 1992]].