Ero sivun ”Punaiset prikaatit” versioiden välillä

== Varhaiset vuodet ==

[[Image:Arresto_Curcio_e_Franceschini.jpg|thumb|Prikaatien ensimmäisen vaiheen päätös. Alberto Franceschini ja [[Renato Curcio]] (autossa) pidätetään 8. syyskuuta 1974.]]

 

Ensimmäiset prikaatien toiminnan vaatimat kuolonuhrit olivat 17. kesäkuuta 1974 kaksi uusfasistisen MSI-puolueen [[Padova]]n jaoston jäsentä, jotka ammuttiin "vahingossa" MSI-puolueen arkistona käyttämään varastotilaan kohdistuneen murtovarkauden yhteydessä. Tarkoituksena oli varastaa MSI:n jäsenluetteloita tai muita tärkeitä papereita, ja kun paikalla sattumalta olleet Giuseppe Mazzola (s. 1914) ja Graziano Giralucci (s. 1944) yrittivät estää varkauden, heidät ammuttiin.<ref>Zavoli s. 102</ref> Samana vuonna BR kidnappasi [[Genova]]n pääsyyttäjän [[Mario Sossi]]n vaatien kahdeksan ''Gruppo XXII Ottobre''&nbsp;-aktivistiryhmän jäsenen vapauttamista vankilasta. Sossia pidettiin vankina 35 vuorokautta, kunnes genovalainen tuomioistuin päätti, että vangit vapautetaan. Tämä päätös jäi kuitenkin toteuttamatta, koska syyttäjä Francesco Coco valitti siitä heti korkeampaan oikeusasteeseen, eikä päätöstä voitu panna toimeen, ennen kuin valitus oli käsitelty. Punaiset prikaatit tunsivat kuitenkin itsensä moraalisiksi voittajiksi, ja Sossi sai kyydin Milanoon, jossa hänet jätettiin istumaan puiston penkille taskussaan junalippu kotikaupunkiinsa.<ref>Zavoli s. 156-159</ref> Seuraava kidnappaus oli Punaisten prikaatien ensimmäinen täysin epäonnistunut operaatio. Sitä johti Mara Cagol, Renato Curcion vaimo. Kidnappauksen uhri oli tunnettu liikemies Vittorio Vallarino Gancia. Tällä kertaa poliisi löysi "kansan vankilan" 5. kesäkuuta 1975, ja syntyneessä tulitaistelussa kuoli Cagol ja yksi poliisi. Poliisien iskua johtanut luutnantti Umberto Rocca menetti vasemman kätensä ja käsivartensa, kun Cagolin heittämä käsikranaatti räjähti hänen vieressään.<ref>Zavoli s. 208-209</ref>

 

==Prikaatien organisaatio ja rahoitus==

 

Koska jaostojen jäsenet eivät tunteneet ketään ulkopuolista prikaatien jäsentä oli muodostettava toimeenpaneva komitea (”comitato esecutivo”) jolla oli tiedossaan jokaisen jaoston tärkeimpien jäsenten henkilöllisyys. Näin saatiin toimimaan eri jaostojen välinen tiedonvälitys ja mahdollistettiin myös avunanto ulkoapäin jos jokin jaosto joutuisi vaikeuksiin. Uudet jaostot muodostettiin lähes aina alhaalta päin, siten että prikaatit jollain paikkakunnalla ottivat yhteyttä toimeenpanevaan komiteaan ilmoittaen halukkuutensa osallistua aseelliseen taisteluun valtiota vastaan. Tässäkin Rooman jaosto oli poikkeus koska se muodostettiin prikaatien ylimmän johdon aloitteesta, koska pääkaupungissa toimiminen katsottiin ehdottomaksi edellytykseksi onnistumiselle. Punaisten prikaatien toimeenpaneva komitea oli nelihenkinen ja sen jäsenet nimitti noin 10-15 henkeä käsittävä johtokunta (”direzione strategica”), joka oli eräänlainen prikaatien parlamentti, ja ainoa mahdollisuus kaikkien jaostojen johtajien samanaikaiseen tapaamiseen. Tämä johtokunta kokoontui epäsäännöllisesti tekemään tärkeitä linjanvalintoja ja muita strategisia päätöksiä. Nämä päätökset sitten julkistettiin painetuissa kommunikeoissa, joiden levikki oli yleensä 10&nbsp;000. <ref>Moretti s. 58-60</ref><ref name="Cstr"/>