Ero sivun ”Punaiset prikaatit” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Via Fanin verilöylyCastronuovo s. 73-138: selvennyksiä & täsmennyksiä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 12:
== Varhaiset vuodet ==
[[Image:Arresto_Curcio_e_Franceschini.jpg|thumb|Prikaatien ensimmäisen vaiheen päätös. Alberto Franceschini ja [[Renato Curcio]] (autossa) pidätetään 8. syyskuuta 1974.]]
Ensimmäiset Punaisten prikaatien nimissä allekirjoitetut ''kommunikeat'' ilmestyivät syyskuussa [1971 liittyen tehtaissa toteutettuun sabotaasiin. Ensimmäiset kidnappaukset kohdistuivat tehtaiden esimiehiin vuosina 1972–1973, ja kidnapatut vapautettiin lyhyen vangitsemisen jälkeen. Punaiset prikaatit ilmoittivatkin olevansa nimenomaan tehdastyöläisten taisteluita tukeva järjestö, ja organisaation toiminta rajoittui [[Milano]]n ja [[Torino]]n teollisuuskeskuksiin.
 
Ensimmäiset prikaatien toiminnan vaatimat kuolonuhrit olivat 17. kesäkuuta 1974 kaksi uusfasistisen MSI-puolueen [[Padova]]n jaoston jäsentä, jotka ammuttiin "vahingossa" MSI-puolueen arkistona käyttämään varastotilaan kohdistuneen murtovarkauden yhteydessä. Tarkoituksena oli varastaa MSI:n jäsenluetteloita tai muita tärkeitä papereita, ja kun paikalla sattumalta olleet Giuseppe Mazzola (s. 1914) ja Graziano Giralucci (s. 1944) yrittivät estää varkauden, heidät ammuttiin.<ref>Zavoli s. 102</ref> Samana vuonna BR kidnappasi [[Genova]]n pääsyyttäjän [[Mario Sossi]]n vaatien kahdeksan ''Gruppo XXII Ottobre''&nbsp;-aktivistiryhmän jäsenen vapauttamista vankilasta. Sossia pidettiin vankina 35 vuorokautta, kunnes genovalainen tuomioistuin päätti, että vangit vapautetaan. Tämä päätös jäi kuitenkin toteuttamatta, koska syyttäjä Francesco Coco valitti siitä heti korkeampaan oikeusasteeseen, eikä päätöstä voitu panna toimeen, ennen kuin valitus oli käsitelty. Punaiset prikaatit tunsivat kuitenkin itsensä moraalisiksi voittajiksi, ja Sossi sai kyydin Milanoon, jossa hänet jätettiin istumaan puiston penkille taskussaan junalippu kotikaupunkiinsa.<ref>Zavoli s. 156-159</ref> Seuraava kidnappaus oli Punaisten prikaatien ensimmäinen täysin epäonnistunut operaatio. Sitä johti Mara Cagol, Renato Curcion vaimo. Kidnappauksen uhri oli tunnettu liikemies Vittorio Vallarino Gancia. Tällä kertaa poliisi löysi "kansan vankilan" 5. kesäkuuta 1975, ja syntyneessä tulitaistelussa kuoli Cagol ja yksi poliisi. Poliisien iskua johtanut luutnantti Umberto Rocca menetti vasemman kätensä ja käsivartensa, kun Cagolin heittämä käsikranaatti räjähti hänen vieressään.<ref>Zavoli s. 208-209</ref>
Rivi 19:
 
==Prikaatien organisaatio ja rahoitus==
Vuodesta 1974 alkaen Punaiset prikaatit sai asteettainasteittain sen organisaation joka teki siitä Italian pelätyimmän terroristijärjestön. Se perustettiin alkuaan tehdastyöläisten oikeuksien puolesta taistelevaksi järjestöksi, joka aloitti toimintansa Milanossa, leviten sitten Torinoon ja myöhemmin myös Genovaan sekä Veneton alueelle. Järjestön nimen monikkomuoto johtuu siitä että jokaisella tehtaalla toimivasta, keskimäärin noin 20-henkisestä, ryhmästä käytettiin alkuaan nimitystä prikaati. Ensimmäinen ”punainen prikaati” perustettiin Milanossa, [[Pirelli]]n tehtaalla. Milanossa oli myös Mario Morettin johtama Sit-Siemensin tehtaan prikaati. Nämä muodostivat yhdessä muiden Milanon prikaatien kanssa jaoston josta siirryttäessä aseelliseen toimintaan alettiin käyttää nimitystä ”colonna”. Tästä tuli prikaatien sotilaallisen toiminnan perusyksikkö. Alusta alkaen oli voimassa periaate että eri kaupunkien jaostot pidettäisiin täysin eristettyinä toisistaan. Esimerkiksi Milanon colonnan jäsenet tunsivat kaikki toisensa mutta heillä ei saanut olla mitään tietoa esimerkiksi Torinon colonnan jäsenistä. Myöhemmin (1975) syntynyt Rooman jaosto oli rakenteeltaan hieman poikkeava koska sen prikaatit muodostettiin pääasiassa työläiskaupunginosissa (Tiburtino, Centocelle, Primavalle) toimivista [[Potere Operaio]]n entisistä jäsenistä.<ref>Moretti s. 9, 20-23, 54, 91</ref><ref name="Cstr">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.parlamento.it/service/PDF/PDFServer/DF/16697.pdf| Nimeke = ns. Verilöylykomitean (Commissione stragi) pöytäkirjat| Ajankohta = 21.1.2000 | Julkaisija = ''Italian parlamentti''| Viitattu = 12.11.2019 {{it}} }}</ref>
 
Koska jaostojen jäsenet eivät tunteneet ketään ulkopuolista prikaatien jäsentä oli muodostettava toimeenpaneva komitea (”comitato esecutivo”) jolla oli tiedossaan jokaisen jaoston tärkeimpien jäsenten henkilöllisyys. Näin saatiin toimimaan eri jaostojen välinen tiedonvälitys ja mahdollistettiin myös avunanto ulkoapäin jos jokin jaosto joutuisi vaikeuksiin. Uudet jaostot muodostettiin lähes aina alhaalta päin, siten että prikaatit jollain paikkakunnalla ottivat yhteyttä toimeenpanevaan komiteaan ilmoittaen halukkuutensa osallistua aseelliseen taisteluun valtiota vastaan. Tässäkin Rooman jaosto oli poikkeus koska se muodostettiin prikaatien ylimmän johdon aloitteesta, koska pääkaupungissa toimiminen katsottiin ehdottomaksi edellytykseksi onnistumiselle. Punaisten prikaatien toimeenpaneva komitea oli nelihenkinen ja sen jäsenet nimitti noin 10-15 henkeä käsittävä johtokunta (”direzione strategica”), joka oli eräänlainen prikaatien parlamentti, ja ainoa mahdollisuus kaikkien jaostojen johtajien samanaikaiseen tapaamiseen. Tämä johtokunta kokoontui epäsäännöllisesti tekemään tärkeitä linjanvalintoja ja muita strategisia päätöksiä. Nämä päätökset sitten julkistettiin painetuissa kommunikeoissa, joiden levikki oli yleensä 10&nbsp;000. <ref>Moretti s. 58-60</ref><ref name="Cstr"/>