Timo Hietala

suomalainen säveltäjä, sovittaja, muusikko, tuottaja ja musiikkipedagogi

Timo Hietala (s. 23. marraskuuta 1960) on suomalainen säveltäjä, jazzpianisti ja sovittaja.[1][2][3] Hänet tunnetaan parhaiten elokuviin ja televisioon säveltämästään musiikista.[3]

Hietala sai parhaan musiikin Jussi-palkinnot vuonna 2002 elokuvasta Cyclomania ja vuonna 2012 elokuvasta Hiljaisuus.[1][4] Hän oli ehdolla parhaan musiikin Jussi-palkinnon saajaksi myös muun muassa elokuvista Lapsia ja aikuisia vuonna 2005[5] ja Putoavia enkeleitä vuonna 2009.[6] Vuonna 2012 Hietala oli ehdolla Deutscher Filmpreisin saajaksi musiikistaan Hendrik Handloegtenin elokuvaan Fenster zum Sommer.[7] Hän sai Berliinissä vuonna 2016 Grand Score Awardin ja oli vuonna 2019 ehdolla Harpa-palkinnon saajaksi musiikista elokuvaan Suomen hauskin mies.[3] Arktisen upeeta -kilpailussa Hietala sai vuonna 2014 kunniamaininnan musiikista elokuvaan Mesenaatti.[1]

Hietala on tehnyt musiikin moniin Kansallisteatterin tuotantoihin.[8] Hän on tehnyt sävellyksiä ja sovituksia myös sinfoniaorkestereille. Hietala on työssään yhdistänyt improvisaatiota sekä vaikutteita klassisesta konserttimusiikista, jazzista, maailmanmusiikista, rockista ja elektronisesta musiikista. Hietala on toiminut Avanti!-orkesterin sisällä yhtyeessään HumppAvanti!. Hän sai vuonna 2017 YAM-palkinnon parhaasta oopperasta teoksellaan Ihmepoika A.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Timo Hietala Finna, viitattu 26.1.2024
  2. Aikamme musiikin luentosarja: Timo Hietala Taideyliopisto, viitattu 26.1.2024
  3. a b c d Timo Hietala - Harpa nominated 2019 for his score for Heikki Kujanpää's Laugh or Die Nordic Film Music Days, viitattu 26.1.2024 (englanniksi)
  4. Jussi-voittajat (Arkistoitu – Internet Archive) Jussi-gaala, viitattu 26.1.2024
  5. Lapsia ja aikuisia -filmille eniten Jussi-ehdokkuuksia Turun Sanomat 12.1.2005, viitattu 26.1.2024
  6. Niko Jutila, Jussi-palkinnot jaettu Elokuvauutiset 1.2.2009, viitattu 26.1.2024
  7. Kotirinta Pirkko, Timo Hietala ehdolla Saksassa elokuvamusiikki- palkinnolle Helsingin Sanomat 27.3.2012, viitattu 26.1.2024
  8. Timo Hietala Kansallisteatteri, viitattu 26.1.2024

Aiheesta muualla

muokkaa