Avaa päävalikko

Tiina Tuononen

suomalainen seitsenottelija

Tiina Anneli Tuononen (s. 23. lokakuuta 1961 Kemiö) on aktiiviuransa päättänyt suomalainen seitsenottelija. Seuratasolla hän edusti vuodesta 1984 lähtien Turun Urheiluliittoa ja hänen valmentajanaan toimi Hannu Rautala.[1]

Kalevan kisoista Tuononen saavutti seitsenottelusta hopeaa vuonna 1982 sekä kaksi pronssia vuosina 1986 ja 1988. Lisäksi hän oli viestijuoksun SM-kisoissa mukana voittamassa 4 × 100 metrin viestijuoksusta kultaa vuonna 1985 ja pronssia vuonna 1988 sekä 4 × 800 metrin viestijuoksusta pronssia vuonna 1993. Sisäratojen SM-kilpailuista Tuononen saavutti viisiottelusta kaikkiaan kahdeksan mitalia; kolme kultaa vuosina 1983, 1986 ja 1986, kolme hopeaa vuosina 1979, 1980 ja 1984 sekä kaksi pronssia vuosina 1978 ja 1988. Virallisissa kilpailuissa hän ei ole esiintynyt vuoden 1993 jälkeen.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Tiina Tuononen Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)