Tiibetinsusi (Canis lupus chanco) on suden alalji, jota tavataan osissa Afganistanisa, Kiina]a, Intiaa, Kazakstania, Kirgisiaa, Mongoliaa, Nepalia, Pakistania, Turkmenistania ja Uzbekistania.

Tiibetinsusi
Dalian Liaoning China Forest-Zoo-01.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Koirat Canis
Laji: Susi lupus
Alalaji: chanco
Kolmiosainen nimi

Canis lupus chanco
Gray, 1863[1]

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Tiibetinsusi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tiibetinsusi Commonsissa

TaksonomiaMuokkaa

Tiibetinsusi on suden (Canis lupus) alalaji. Sen taksonomaista ei ole kuitenkaan täyttä yhteisymmärrystä. Tiibetinsutta on pidetty joissain yhteyksissä myös laajemmin Euraasiassa tavattavan C. l. lupus-alalajin synnonyyminä. Toisaalta jotkin tutkijat ovat dna-tutkimusten jälkeen lohkoneet siitä toisen alalajin C. l. laniger tai jopa kokonaan oman lajinsa C. himalayensis. Joitakin joskus omina alalajeinaan pidettyjä, mutta tiibetinsutene yleensä siällytettyjä aslalajeja ovat C. l. argunensis, C. l. coreanus, C. l. dorogostaiskii, C. l. niger, C. l. filchneri, C. l. karanorensis, C. l. laniger ja C. l. tschilensis.[2]

Koko ja ulkonäköMuokkaa

Tiibetinsusi on kooltaan hieman Euraasiassa tavattavaa sutta (Canis lupus lupus) pienempi. Painoa sillä on 22-45 kg, sen ruumiin pituus on 100-125 cm ja korkeus 58-85 cm. Sen turkki on pitkä ja villainen. Sen väritys vaihtelee ruskeasta harmaaseen harmahtavan ruskeaan. Kaula, rinta, vatsa ja jalkojen sisäpuoli on vakoinen tai kellertävä. Hartioilla on musta ja valkoinen satulakuvio. Pää on leveä ja tuuhean hännän pää on musta. Intiansuteen verrattuna tiibetinsuden jalat ovat lyhyemmät, mutta kuono pitempi ja kapeampi.[2]

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Tiibetinsuden levinneisyysalue käsittää osia Afganistanista, Kiina]sta, Intiasta, Kazakstanista, Kirgisiasta, Mongoliasta, Nepalista, Pakistanista, Turkmenistanista ja Uzbekistanista. Levinneisyysalueen raja muiden suden alalajien kanssa etenkin etelässä verrattuna intiansuteen, sekä alalajien kanssa lännessä ja pohjoisessa ei ole kovin selvä.[2]

Tiibetinsuden elinympäroistö käsittää hyvin erillaisia ympäristöjä tundralta, metsiin, tasankoihin ja aavikoihin, sekä vuorilta maaseudulle. Se ilmeisesti suosii avoimia ympäristöjä ja usein niitä tavataan kylien lähistöllä.[2]

ElintavatMuokkaa

Tiibetinsusi liikkuu yleensä pienissä 2–3 yksilöä käsittävissä laumoissa. Ne ovat aktiivisia mpääosin päivisin. Keskipäivän kuumuuden ne viettävät yleensä lepäillen. Sudet käyttävät piilopaikkoinaan pesäkolojaan ja luolia. Tiibetinsudet pärjäävät hyvin kylmissä olosuhteissa. Talvisin ne muuttavat alas laaksoihin ja kesäisin ylös vuorenrinteitä saaliseläintensä perässä. Ne liikkuvat hyvin suurilla alueilla, jotka ne merkitsevät virtsaamalla tai ulostamalla.[2]

Tiibetinsusien saaliseläimiin lukeutuvat hirvieläimet, puolilampaat, saigat, sekä suurempien saaliseläinten puutteessa pienemmät nisäkkäät, kuten murmelit, jänikset, maaoravat, pikat ja hiiret. Suurien saaliseläinten käytyä harvinaiseksi niiden esiintymisalueella sudet ovat käyneet myös kotieläinten, kuten jakkien, hevosten, vuohien ja lampaiden kimppuun.[2]

Tiibetinsudet lisääntyvät joulukuun ja huhtikuun välillä. Kokreammilla seuduilla lisääntyminen ajoittuu myöhemmäksi vuotta. Laumassa lisääntyy ainostaan hallitseva pari. Tiineys kestää 63 päivää ja pentuja syntyy kerrallaan 4–6. Pennut pysyttelevät pesässään 3–4 viikkoa ja pesät sijaitsevat yleensä kaukana ihmisistä. Emo imettää pentujaan 35–45 päivää ja huolehtii niistä 2–3 kuukautta. Pennut alkavat tämän jälkeen osallistua saalistamiseen. Sukukypsiä niistä tulee 2–3 vuoden ikäisinä. Ne voivat elää luonnossa 6-10-vuotiaiksi tai vankeudessa 20-vuotiaiksi.[2]

Uhat ja suojeluMuokkaa

Tiibetinsusi kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Mongoliassa susia on arviolta yli 10 000. Kiinassa noin 6 000, Intiassa 350 ja Pakistanissa 300–500. Susia tapetaan esimerkiksi uhkana kotieläimille, sekä niiden turkisten, hampaiden ja luiden takia. Tiibetinsusia uhkaa myös elinympäristön häviäminen.[2]

LähteetMuokkaa

  1. ITIS
  2. a b c d e f g h José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 102-103. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)