Theofrastoksen agora

Theofrastoksen agora on antiikin aikainen agora eli tori Deloksen saarella Kreikassa. Sen rauniot ovat osa Deloksen arkeologista aluetta, joka on Unescon maailmanperintökohde.[1][2]

Theofrastoksen agora
Theofrastoksen agoraa.
Theofrastoksen agoraa.
Sijainti Delos, Kykladit, Etelä-Egean saaret
Kreikka Kreikka
Koordinaatit 37°24′04″N, 25°15′57″E
Rakennustyyppi agora
Valmistumisvuosi noin 126–125 eaa.
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Delos
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Theofrastoksen agoran ympäristön raunioita.

Agora rakennettiin hellenistisellä kaudella noin vuonna 126–125 eaa. Se on saanut nimensä rakennuttajastaan Theofrastoksesta, joka toimi tuohon aikaan Deloksen epimeleettinä (epimelētēs) eli eräänlaisena käskynhaltijana. Agora sijaitsi Deloksen Pyhän sataman pohjoispuolella ja Apollonin ja Artemiin pyhäkköalueen luoteispuolella. Sen rakennuttaminen on eräs merkki siitä, että tuohon aikaan Deloksen kaupallinen merkitys kasvoi ja myös Pyhä satama otettiin kaupalliseen käyttöön.[1][2]

Agoran pohjoislaidalla sijaitsi jo aiemmin rakennettu niin kutsuttu Hypostyylihalli, joka tunnetaan myös Poseidonin stoana.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Delos, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b c ”Delos”, Greek Island Hopping 2008, s. 216–225. Thomas Cook Publishing, 2008. ISBN 978-1-84157-839-2.

Aiheesta muualla muokkaa