Theodore Bikel

(Ohjattu sivulta Theo Bikel)

Theodore Meir Bikel (2. toukokuuta 1924 Wien, Itävalta21. heinäkuuta 2015 Los Angeles, Yhdysvallat[1]) oli itävaltalaissyntyinen näyttelijä. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Afrikan kuningatar (1951), ja hän oli Oscar-ehdokkaana roolistaan elokuvassa Kahle (1958).

Theodore Bikel
Theodore Bikel vuonna 2009.
Theodore Bikel vuonna 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt2. toukokuuta 1924
Wien, Itävalta
Kuollut21. heinäkuuta 2015 (91 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Bikelin juutalainen perhe pakeni 1938 Palestiinaan. Hän muutti työn vuoksi 1950-luvulla Lontooseen ja sitten Yhdysvaltoihin.[1]

Bikel esiintyi myös näyttämöllä, muun muassa Tevyen roolissa musikaaleissa Viulunsoittaja katolla ja kapteeni von Trappina Sound of Musicissa. Hänen tunnettuihin televisiorooleihinsa kuuluu Klingon Worfin adoptioisä Star Trek – uudessa sukupolvessa. Hän perusti Newport Folk Festivalin Pete Seegerin ja George Weinin kanssa ja levytti itsekin, lähinnä heprean- ja jiddišinkielistä kansanmusiikkia.[1]

Bikelilta ilmestyi omaelämäkerta Theo 1995. Hän oli neljästi naimisissa, ja hänellä on kaksi poikaa.[1] Hän oli vuodesta 1961 Yhdysvaltain kansalainenlähde?.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Dagan, Carmel: Theodore Bikel, ‘Fiddler on the Roof’ Star, Dies at 91 Variety. 21.7.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.