The Hobbit (vuoden 1967 elokuva)

animoitu lyhytelokuva vuodelta 1966

The Hobbit on vuonna 1967[1] tehty saanut lyhytanimaatio, jonka on ohjannut Gene Deitch. Se perustuu löyhästi J.R.R. Tolkienin romaaniin Hobitti eli sinne ja takaisin.

The Hobbit
Ohjaaja Gene Deitch
Käsikirjoittaja Gene Deitch (sovitus)
Perustuu J.R.R. Tolkienin romaaniin Hobitti eli sinne ja takaisin
Tuottaja William L. Snyder
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Kesto 12 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb

Tuotanto muokkaa

Tuottaja William L. Snyder oli ostanut J.R.R. Tolkienin romaanin Hobitti eli sinne ja takaisin elokuvaoikeudet 1960-luvun alussa halvalla muutamia vuosia ennen kuin Tolkien-kuume valtasi Yhdysvallat. Sopimukseen sisältyi myös mahdollisuus filmatisoida Taru sormusten herrasta, kunhan Hobitin filmatisointi valmistuisi ajallaan. Tolkienin teosten tultua suosituksi Snyder ehdotti Deitchille pitkän elokuvan sijasta 12-minuuttisen elokuvan tekemistä ja antoi sopimuksen ehtojen täyttämiseksi vain kuukauden aikaa elokuvan tekemiseen. Elokuva valmistui ajallaan ja Snyder myi oikeudet filmatisoida Taru sormusten herrasta eteenpäin hyvällä voitolla.[2]

Animaatiot teki tšekkiläinen Adolf Born ja ääniraidan yhdysvaltalainen Herb Lass. Musiikkina käytettiin valmista nauhoitusta, joka oli tehty toisen elokuvan musiikkia varten.[3] Animaation kuvat on kuvattu liikkumattomina käyttäen zoomia ja päällekkäinkuvausta.[4]

Deitchin lyhytanimaatiota ei aikanaan esitetty julkisesti, vaan se näytettiin ainoastaan kerran New Yorkissa pienessä katseluhuoneessa.[2] Deitch houkuttelli kadulta puoli tusinaa ohikulkijaa, joille hän maksoi pääsylipun verran rahaa, jotta he tulisivat katsomaan elokuvan. Katsojien tuli allekirjoittaa todistus, joissa he vahvistivat maksaneensa siitä, että olivat katsoneet elokuvan.[5] Elokuva jäi William L. Snyderin varastoihin, josta sen löysi hänen poikansa Adam Snyder. Se tuli julkisuuteen vuonna 2012.[2]

Eroavaisuudet Tolkienin romaaniin muokkaa

Animaatiossa kolmestatoista kääpiöstä on mukana ainoastaan Thorin Tammikilpi, Gandalf katoaa aiemmin kuin romaanissa ja Viiden armeijan taistelu puuttuu. Lisäksi tarinaan on ympätty prinsessa, jonka Bilbo lopussa nai.[6]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Thompson, Kristin: ”Film Adaptions.” Teoksessa Stuart D. Lee (toim.): A Companion to J. R. R. Tolkien. Wiley-Blackwell, 2014. (englanniksi) doi:https://doi.org/10.1002/9781118517468.ch17
  • ”Tolkien ja elokuva.” Teoksessa Juri Nummelin & Vesa Sisättö: Tolkien: elämä ja teokset. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-043-4.

Viitteet muokkaa

  1. Thompson 2014, s. 518.
  2. a b c ”Tolkien muissa taiteissa ja medioissa.” S. 174–175.
  3. Tolkien muissa taiteissa ja medioissa.” S. 175.
  4. Tolkien muissa taiteissa ja medioissa.” S. 176.
  5. Thompson 2014, s. 519.
  6. Tolkien muissa taiteissa ja medioissa.” S. 174.

Aiheesta muualla muokkaa