The Asylum

yhdysvaltalainen indie-elokuviin keskittynyt elokuvayhtiö

The Asylum on yhdysvaltalainen indie-elokuviin keskittynyt elokuvayhtiö. He julkaisevat elokuvansa normaalisti suoraan videolle tai televisioon. Yksi yhtiön tunnetuimmista elokuvasarjoista on Haihurrikaani.

The Asylum
Yritysmuoto yksityisomistus
Perustettu 1997
Perustaja
  • David Michael Latt
  • David Rimawi
  • Sherri Strain
Kotipaikka Burbank, Kalifornia, Yhdysvallat[1]
Tytäryhtiöt Faith Films
Kotisivu theasylum.cc

Yhtiö perustettiin vuonna 1997, ja se on tuottanut yli 500 elokuvaa vuoteen 2017 mennessä. Monet yhtiön julkaisuista kuuluvat niin sanottujen mockbuster-elokuvien joukkoon, jotka jäljittelevät isojen elokuvayhtiöiden samaan aikaan julkaisemia elokuvia.[2]

The Asylumin elokuvat jaettiin Echo Bridge Entertainmentin kautta vuosina 1997–2015 ja Cinedigmin kautta 2015 lähtien.[3]

Historia muokkaa

The Asylumin perustivat vuonna 1997 ohjaaja David Michael Latt ja Village Roadshow’n entiset toimitusjohtajat David Rimawi ja Sherri Strain.[4][5] Ensimmäiset elokuvat olivat pääsääntöisesti suoraan videolle julkaistuja kauhuelokuvia, mutta niiden myynti jäi heikoksi Lionsgaten ja muiden suurempien elokuvayhtiöiden hallitessa kyseisiä markkinoita.[5]

Ensimmäinen The Asylumin paremmin tunnetuksi noussut elokuva oli vuonna 2005 julkaistu H. G. Wells' War of the Worlds, jonka vaikutteet on saatu H. G. Wellsin Maailmojen sota -tieteisromaanista. Se julkaistiin samoihin aikoihin Steven Spielbergin Maailmojen sota -elokuvan kanssa, minkä seurauksena videovuokraamo Blockbuster tilasi 100 000 videon tilauksen The Asylumin versiosta.[2][5]

Elokuvien nimiongelmat muokkaa

The Asylum on haastettu oikeuteen useaan otteeseen yhtiön käytettyä elokuvallaan liian paljon jotakin toista elokuvaa muistuttavaa nimeä. Näitä ovat muun muassa The Asylumin Transmorphers ja The Day the Earth Stopped, jotka sekoittuivat liian helposti elokuviin Transformers ja Päivä jona maailma pysähtyi (The Day the Earth Stood Still).[2][5]

Vuonna 2012 The Asylum joutui muuttamaan American Battleship -elokuvansa nimeksi American Warships, koska se oli liian lähellä Universal Studiosin tuottaman Battleship-elokuvan nimeä.[6]

Lähteet muokkaa

  1. David Katz: From Asylum, the People Who Brought You (a Movie Kinda Sorta Like) Pacific Rim QQ. 11.7.2013. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  2. a b c Brandon Somma: Masters of the Mockbuster: What The Asylum is All About The Artifice. 4.1.2013. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  3. Anthony D'Alessandro: Cinedigm Inks 12-Picture Deal With ‘Sharknado’ Producer Asylum Deadline. 5.2.2015. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  4. Wheeler Dixon: Hollywood in Crisis or: The Collapse of the Real, s. 41. Palgrave Macmillan, 2016. ISBN 9783319404806. Google-kirjat (viitattu 5.6.2017). (englanniksi)
  5. a b c d Rolf Potts: The New B Movie The New York Times. 7.10.2007. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  6. Matthew Belloni: Universal Lawsuit Sinks 'Battleship' Knockoff 'American Battleship' The Hollywood Reporter. 31.5.2012. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:The Asylum