TerraSAR-X on pieni saksalainen kaukokartoitussatelliitti, jonka instrumenttina on SAR-tutka.

Kaukokartoitussatelliitit TanDEM X ja Terra SAR X kuvattuna kun ne kiitävät tiiviissä muodostelmassa. Alavasemmalla suurennos osakuvasta.
Satelliittien TanDEM-X ja TerraSAR-X ensimmäinen bistaattinen tutkakuva näyttää Etnan seinämää. Kuvan vasemmalla puolella, tulivuoren alapuolella on Catanian kaupunki näkyy kasana kirkkaita pisteitä. Satelliitit kulkevat 350 metrin etäisyydellä toisistaan.

Uusi rahoitusmalli muokkaa

TerraSAR-X on ensimmäinen satelliitti Saksassa, joka on valtion tutkimuskeskuksen DLR:n ja yksityisen yrityksen yhdessä rahoittama. DLR:n osuus on 102 miljoonaa euroa ja EADS Astrium GmbH-yrityksen osuus on 28 miljoonaa euroa. Myös Bundesministerium für Bildung und Forschung (BMBF) eli Saksan opetus- ja tutkimusministeriö on mukana satelliitin rahoituksessa.

TerraSAR-X-satelliitin projektipäällikkö on Rolf Werninghaus.

Tekniikka muokkaa

Tutka toimii X-taajuuskaistalla (aallonpituus 31 mm eli 9,6 GHz taajuus). Kuvan resoluutio eli tarkkuus on noin yksi metri. SAR-tutkan massa on 394 kg.

Satelliitissa on Laser Communication Terminal (LCT), joka on tiedonsiirtokoe. Sen rakensi DLR:n rahoituksella saksalainen TESAT-yhtiö.

Siinä on myös Tracking, Occultation and Ranging Experiment eli TOR-koe, jonka rakensivat GeoForschungsZentrum Potsdam (GFZ) ja Center for Space Research (University of Texas). TOR mahdollistaa satelliitin tarkan asennonsäädön, joka parantaa tutkakuvien laatua. Siinä on kaksitaajuinen GPS (Global Positioning System) ja laserreflektori.

TerraSAR-X on 5 m korkea ja painaa 1000 kg. Sen rata on naparata, aurinkosynkroninen kiertorata, jonka inklinaatio on 98 astetta. Satelliitin nominaalinen elinikä on viisi vuotta.

Laukaisu muokkaa

Satelliitti laukaistiin Dnepr-kantoraketilla Baikonurin kosmodromilta 15. kesäkuuta 2007.[1] Laukaisu tapahtui seitsemän kuukautta myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Tämä johtui Dnepr-kantoraketin tuhoutumisesta vuoden 2006 lopun laukaisussa ja sen aiheuttamasta onnettomuustutkinnasta.

Katso myös muokkaa

  • TanDEM-X, TerraSAR-X:n sisaralus (laukaisu v. 2010)

Lähteet muokkaa

  1. TERRA SAR X N2YO. Viitattu 26.8.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta TerraSAR-X.