Temppelivuori (Raisio)

kallioalue ja näköalapaikka Raisiossa

Upalingon Temppelivuori on Raisionlahden rannalla Raisiossa sijaitseva kallioalue ja näköalapaikka. Kallio kohoaa lähes 40 metriä merenpinnasta.[1]

Näkymä Temppelivuoren huipulta Raisionlahden suuntaan maaliskuussa 2017.

Alue on ollut mahdollisesti asuttu 1200-luvulla, ja vielä 1980-luvulla alueella on ollut hevosia [2]

Temppelivuoren sisällä toimi ennen Raision jätevedenpuhdistamo. Se oli harvinaisuus, sillä 1997 maanalaisia vedenpuhdistamoita oli vain muutamalla paikkakunnalla Suomessa. Nykyään tiloissa toimii motocrossrata.

Kallion huipulle johtaa kaksi uikkupolkuaselvennä.

Kasvillisuus

muokkaa

Temppelivuoren rannat ovat reheviä, niissä kasvaa paikon metsävaahteraa, tuomea sekä tervaleppää, ja joitakin metsätammen yksilöitä. Alueella kasvaa merisuolaketta, jota kasvaa vain merenrannoilla.

Alueen kasvillisuus kallion yläosissa on sekametsää ja paikoin lehtoa, varsinkin uikkupolun alussa on metsätammi sekä muita lehtopuita kuten metsävaahteraa. Aluskavillisuudessa on taikinanmarjaa, tuomea ja suokasveja kuten suovehka.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Temppelivuori Karttapaikassa kansalaisen.karttapaikka.fi. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.6.2016.
  2. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys ry www.raisionjoki.fi. Arkistoitu 13.8.2016. Viitattu 8.6.2016.