Avaa päävalikko

Telluuria (ven. Теллурия, Tellurija) on Vladimir Sorokinin dystooppinen romaani [1], joka julkaistiin Venäjällä vuonna 2013. Sorokinin aiempien romaanien tavoin Telluuria on herättänyt ympärillään kuohuntaa, ja teos on saanut Suomessakin paljon huomiota. Syksyllä 2015 Sorokin vieraili kertomassa tuoreesta romaanistaan Helsingin Мetsätalolla, jossa häntä haastatteli kirjailijan teoksia ruotsintanut yliopistonlehtori Ben Hellman[2].

Telluuria
Теллурия
Alkuperäisteos
Kirjailija Vladimir Sorokin
Kieli venäjä
Julkaistu 2013
Suomennos
Suomentaja Anna Taitto
Kustantaja Like Kustannus Oy
Julkaistu 2015
Ulkoasu sidottu/nidottu
Sivumäärä 360
ISBN 978-952-01-1255-4
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Teoksena kielellä ja intertekstuaalisuudella ilotteleva Telluuria sijoittuu surrealismin ja groteskin fantasian alueelle. Sorokin toteaakin, että Venäjän nykytodellisuuden kuvaaminen realistisen romaanin kielellä on mahdotonta, sillä nykytodellisuus on Venäjällä äärimmäisen groteski. Olennaisen nykyhetkestä tavoittaa kirjailijan mielestä paremmin peilaamalla sitä menneisyyteen tai tulevaisuuteen.[2]

Kieli ja tyyliMuokkaa

Telluuria on kirjava futuristinen kuvaus 21. vuosisadan jälkipuoliskon Venäjästä, joka on kristittyjen ja islamistien välisten sotien runtelemana hajonnut lukuisiksi itsenäisiksi valtioiksi. Romaanin kuvaama maailma on pirstaleinen, ja pikkuvaltioiden hallitusmuodot ovat kaikkea Stalinin Neuvostoliiton ja tsaarinaikaisen Venäjän väliltä.[3] Telluuria jakautuu 50 lyhyeen, itsenäiseen lukuun, joiden tyylit vaihtelevat huomattavasti. Osa luvuista muistuttaa vanhoja kansansatuja opetuksineen, osa puolestaan vie lukijan lennokkaan toimintajännärin sykkeeseen, eroottisen novellin pariin tai tieteisromaanin hämmentävään maailmaan.

Puhujat, kokijat ja toimijat vaihtelevat kirjan sivuilla yhtä tiiviisti kuin aika ja paikkakin, ja luku luvulta Telluuria maalaa hengästyttävällä tavalla kuvaa tulevaisuuden pirstoutuneesta, kummallisesta maailmasta. Kirjan sivuilla seikkailevat hallitsijoiden, tehdastyöläisten ja sotilaiden lisäksi geenimuunnellut eläinihmiset, jättiläiset ja pikkuihmiset. Sorokin leikittelee teoksessaan taidokkaasti myös eri murteilla, lauserakenteilla, oikeinkirjoituksella ja välimerkeillä, jotka puuttuvat joistakin luvuista kokonaan. Lisämaustetta kirjalliseen karnevaaliin tuovat aika ajoin yllättävissäkin käänteissä ilmaantuvat tieteisfiktion elementit, kuten taistelurobotit, hologrammit, toinen toistaan kummallisemmat futuristiset kulkuvälineet sekä jonkinlaista nykyajan älylaitetta muistuttavat, mutta toiminnoiltaan paljon kehittyneemmät älyrit.

Vaikka kirjan 50 lukua eivät muodosta juonellisesti yhteistä kokonaisuutta, löytyy jokaisesta luvusta yhdistävä tekijä: Altain vuoristosta louhittava telluuri-niminen huume, jonka ympärille tapahtumat ja ihmiskohtalot kietoutuvat. Kulkiessaan mukana läpi teoksen telluuri toimii samalla ikään kuin liimana, joka kiinnittää muuten toisistaan irtonaiset luvut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

TelluuriMuokkaa

Telluuri on huume, joka isketään naulana aivoihin. Aine aiheuttaa käyttäjässään euforisia tuntemuksia ja avaa maailman: sen avulla käyttäjä saavuttaa syvimmät, harkituimmat haaveensa. Siinä missä elämä ilman telluuria on kuin ”kivisessä kirstussa elämistä”[1], telluuritrippiä kuvaillaan vapaudeksi ja yksinkertaiseksi totuudeksi, jossa ei ole aikaa – vain paikka ja haaveiden jano. Huolimatta autuudesta, johon telluuri nauttijansa nostattaa, se on käyttäjälleen myös armoton: koukuttaa, orjuuttaa ja pahimmassa tapauksessa vie jopa hengen. Riskeistä, kalliista hinnasta ja vaikeasta saatavuudesta huolimatta huumetta kuitenkin käyttävät – tai ainakin halajavat – kaikki lääkäreistä ritareihin ja lapsista vanhuksiin.

Romaanissa telluurin käyttötarkoitukset ovat yhtä moninaiset kuin käyttäjänsäkin. Yksi lähtee telluurin voimalla tapaamaan Jeesusta, toisen viimeinen telluurille uskottu toive on jälleennäkeminen kuolleen rakastetun kanssa ja kolmas nauttii telluuria muistaakseen unohdetun. Telluuria käytetään myös sotahengen nostattamiseen, lahjontaan ja kaupankäyntiin.

Telluurinaulan iskee päähän työhönsä erikoistunut puuseppä, jolla on selkeä ammatinkuva. Kokeneilla puusepillä on oma henkilökohtainen tyylinsä suorittaa työ, ja osalla heistä jopa erityiset, persoonaa ja työotetta heijastelevat työvälineet. Telluurin käyttöön liittyy myös tiettyjä sääntöjä: ikäraja huumeen käytölle on 17 ikävuotta, eikä naulan asentava puuseppä saa koskaan olla tietoinen asiakkaansa motiiveista. Sääntöjä on kuitenkin mahdollista kiertää, sillä asennuksen saa halvemmalla puoskarimaiselta niittaajalta joskin niittaajan työn laatu on heikompi ja kohtalokkaan virheen riski suurempi.

Kaikessa satumaisuudessaan telluuri on kuitenkin pakeneva unelma. Muut eivät tiedä, mitä telluurin käyttäjät näkevät tai kokevat – heidät on tuomittu jäämään sivustakatsojiksi repaleiseen, sekasortoiseen maailmaan. Saman kohtalon jakaa myös Telluurian lukija.[3]

Telluuria dystooppisena teoksenaMuokkaa

Lyhyistä välähdyksistä koostuvan Telluurian dystopian ytimessä on hyytävä viesti siitä, ettei tulevaisuuden maailmassa tule olemaan yhtenäistä todellisuutta. Ihmiset ovat vieraantuneet toisistaan ja sekasortoisesta todellisuudesta, jossa harva asia on enää pysyvä. Telluuri tarjoaa sitä, mitä maailmasta puuttuu: suuntaa, tarkoitusta ja utopiaa, pakokeinoa raskaaksi käyneestä todellisuudesta[3]. Hypoteettisen tulevaisuudenkuvauksen lisäksi Telluuriasta voi tunnistaa myös muita dystopialle ominaisia teemoja ja piirteitä[4]:

Yksityisyyden rajoittaminen. Ihmisten liikkumista eri valtioiden välillä valvotaan tarkasti. Rajanylityksen yhteydessä peritään maksuja ja penätään tarkkoja syitä liikkumiselle.

Materian palvominen. Telluuri-huumetta palvotaan välillä niin, ettei millään muulla tunnu olevan väliä. Käyttäjänsä paratiisiin vievien naulojen takia otetaan suuria riskejä, uhmataan kuolemaa ja ollaan valmiita tuhoamaan niin ihmissuhteet kuin omat kasvotkin.

Ihmisen välinpitämättömyys ja vallanhalu. Taistelussa telluurista heikommat jäävät jalkoihin eikä tarpeeksi ole koskaan tarpeeksi.

Väkivalta. Venäjän ja Euroopan yllä leijuu sotaisa ilmapiiri, ja taistelut, raiskaukset sekä muu väkivalta ovat romaanissa jatkuvasti läsnä.

Teknologian riistäytyminen ihmisen hallinnasta. Telluuriassa ihmiset taistelevat muun muassa järjestelmällisesti kauppatavaraa varastavia robotteja vastaan. Älyrit ovat itsenäisiä, älykkäitä ja muuntautumiskykyisiä elektronisia laitteita, jotka muistuttavat keskustellessaan ja omistajiltaan karkaillessaan pikemminkin eläviä olentoja.

Johtajan palvominen jumalana. Telluurian sivuilla tavataan useampikin alamaisiaan mielivaltaisesti ja toisinaan myös pelolla hallitseva johtaja, joka kuitenkin nauttii alamaistensa sokeaa palvontaa.

VastaanottoMuokkaa

Telluuriaa on eri medioissa luonnehdittu muun muassa hurjaksi, hauskaksi tulevaisuudenkuvaukseksi[5] sekä yhdeksi vuoden erikoisimmista teoksista[6]. Venäjällä Telluuria oli ennakkosuosikki Bolšaja Kniga (suom. Suuri Kirja) -kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista, mutta sijoittui lopulta toiselle sijalle [7].

LähteetMuokkaa

  1. a b Sorokin, Vladimir. Telluuria. Suomentanut Anna Taitto. Helsinki, Like.
  2. a b Laurikainen, Ilona. Telluurian luoja Vladimir Sorokin YLE, 20.10.2015.
  3. a b c Sisättö, Vesa. Vladimir Sorokin päästelee estottomasti synnyinmaastaan Venäjästä HS, 4.10.2015.
  4. Samola, Hanna. Johdatus dystopiaan. Luento Tampereen yliopistossa 2015.
  5. Viikon Kirja: Vladimir Sorokin – Telluuria. Radio Helsinki, 19.10.2015.
  6. Vladimir Sorokin: Telluuria. Kirjavinkit, 13.12.2015.
  7. В Москве назвали победителя премии "Большая книга". Rosbalt, 25.11.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa