Tektiitti

Tektiitit eli lasimeteoriitit ovat jähmettynyttä lasimateriaalia, joka on syntynyt suurissa asteroiditörmäyksissä. Lasi voi olla läpikuultavaa tai läpinäkymätöntä. Väri vaihtelee tektiitin syntyalueen mukaan. Tektiittejä tavataan tavallisimmin suurten meteoriittikraatterien yhteydessä, vaikka ne eivät olisi välittömässä läheisyydessä. Esimerkiksi Keski-Euroopan moldaviitit liittyvät Nördlinger Ries -kraatteriin, josta niitä on singonnut ainakin 450 km:n päähän. Tektiitit ovat vaihtelevan muotoisia muistuttaen esimerkiksi pisaraa, sauvaa, nostopainoa tai lautasta. Muodot syntyvät törmäyksessä maahan ja ilmalennon aikana. Tektiitit ovat enimmäkseen piipitoista lasia, jonka on voitu päätellä syntyneen korkeissa lämpötiloissa. Tektiitit ovat lähes vedettömiä ja niistä löytyy joskus sulanutta zirkonia. Asteroiditörmäyksissä syntyy myös lasimaista impaktiittia, jonka kaltaista on ydinräjäytyksissä joskus syntyvä lasimainen trinitiitti. Hyvin pieniä mikroskoopissa näkyviä tektiittejä sanotaan mikrotektiiteiksi.

Moldaviitti.

Tektiitit

Pisaran ja nostopainon muotoinen tektiitti.

Tektiitit ovat suurten meteoriittikraatterien yhteydessä tavattavia lasimaisia kappaleita. Tektiittejä kutsutaan usein myös lasimeteoriiteiksi vaikka niiden syntytapaa ei tarkasti tunneta. Vallitseva oletus on, että tektiitit syntyvät jättimeteoriittien tai asteroidien iskuissa Maahan. Suurella nopeudella maahan osuvan taivaankappaleen valtava törmäysenergia höyrystää, rikkoo, kuumentaa ja sulattaa törmäävän meteoroidin, iskukohdan kiveä ja muuta ainesta. Osuman energia purkautuu räjähdyksessä joka luo valtavan paineen ja synnyttää kraatterin, ja sulaa kiveä roiskuu valtavina pisaroina ympäristöön ja ilmaan tai jopa avaruuteen. Pisarat saavat ilmalennon ja maahan törmäyksen aikana hyvinkin eriskummallisia muotoja, koska ne saattavat ainakin osittain sulaa uudelleen, kun saapuvat avaruudessa käytyään taas maan ilmakehään, jossa kitka kuumentaa niitä. Myös tektiittien pyöriminen niiden ollessa sulana ilmassa muokkaa niitä. Tektiittejä esiintyy vain joillakin alueilla, koska suurten taivaankappaleiden törmäykset maahan ovat harvinaisia. Miljoonia vuosia vanhat tektiitit ovat voineet hautautua ajan kuluessa. Kiven rapautuminen ja muu eroosio voi paljastaa vanhoja tektiittejä maan kerrostumista. Jotkut tutkijat ovat väittäneet tektiittien syntyneen asteroidien iskuissa Kuuhun, mutta tämä ei selitä sitä miksi monet tektiitit ovat maan meteoriittikraatterien lähistöllä.

Tektiitit ovat kemialliselta koostumukseltaan silikaattilasia. Jokaiseen törmäyskraatteriin liittyvä tektiitti on erotettavissa värin ja ulkoasun perusteella. Jotkin tektiiteistä ovat lasimaisesti läpinäkyviä ja toiset läpinäkymättömiä. Yleensä tektiittien pinnassa on kuoppia ja uurteita meteoriittien sulamiskuoppien tapaan. Kaikki lasimaiset meteoriittikenttiin liittyvät kappaleet eivät ole tektiittejä, vaan impaktiittejä. Ne ovat lasittuneet törmäyksen energiasta maan pinnalla ilman tektiittien ilmalentoa. Niiden kaltaisia lasittumia syntyy myös ydinräjäytysten yhteydessä. New Mexicossa, ensimmäisessä ydinräjäytyksessä syntynyttä lasittunutta hiekkaa kutsutaan toisinaan trinitiitiksi.

Suurimmat kentät

Australiitit muistuttavat monesti kulhoa tai lautasta, koska ne ovat muotoutuneet uudestaan palatessaan ilmakehään hyvin pitkän ilmalennon ja avaruudessa käynnin jälkeen.

Indokiniittejä tavataan nimensä mukaisesti Kaakkois-Aasiassa. Indokiniitit ovat usein pyöreitä, läpinäkymättömiä mustia lasikappaleita, joiden pinnassa on pieniä kuoppia. Indokiniitteihin liittyvää kraatteria ei tunneta, mutta kiviä tavataan erittäin laajalla alueella, mikä viittaisi erittäin suureen kraatteriin. Indokiniitti on tavallisin tektiitti. Australiasta tavataan omituisen muotoisia tektiittejä, australiittejä. Australiitit ovat muodoltaan pisaramaisia osan näyttäessä lautaselta. Australiitit ovat tummia, hieman vihertäviä tai lähes mustia tektiittejä. Australian kenttä todennäköisesti liittyy indokiniittien kanssa samaan kraatteriin, joka lienee noin 600000–900000 vuotta vanha. Kraatteria ei ole paikallistettu, se voi olla valtameren pohjassa tai Etelämantereella. Heittelekentän halkaisija lienee tuhansia kilometrejä, mikä viittaa tektiittien singonneen jopa 6 km/s nopeudella. Näiden tektiittien halkaisija on 1 mm – 20 cm.

Moldaviitti on vihreä ja läpinäkyvä tektiitti, jota tavataan Keski-Euroopassa. Tyypillisesti moldaviitit ovat uurteisia. Ne liittyvät Nödlinger-Riesin meteoriittikraatteriin. Moldaviitteja on paljon erityisesti Tšekin tasavallan alueella, jossa niitä myydään korukiviksi. Moldaviitteja kutsutaan myös Vltaviiteiksi Moldau-joen tšekinkielisen nimen (Vltava) mukaan.

Norsunluurannikon tektiittikenttä liittyy Bosumtwin kraatteriin Länsi-Afrikassa. Nämä tektiitit ovat muodoltaan samanlaisia kuin indokiniitit, mutta niiden väri ei ole täysin musta vaan tumman teräksensininen.

Pohjois-Amerikassa tavataan Texasin osavaltioiden alueella tektiittejä, joita kutsutaan bediasiiteiksi. Bediasiitit ovat mustia ja pyöreitä kiviä muistuttaen indokiniittejä. Bediasiittien pinnan kuopat ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin indokiniiteissä keskimäärin.

Muita kenttiä

Georgian osavaltiossa Yhdysvalloissa tavataan tektiittejä, jotka ovat sinertäviä ja puolittain läpinäkyviä muistuttaen obsidiaania. Kentän tektiitit ovat harvinaisia ja niitä ei ole tavattu usein. Paikalliset intiaaniheimot ovat pitäneet niitä onnenkaluina.

Venäjällä on tavattu Zhamansinin kraatteriin liittyviä tektiittejä, irghiziittejä ja zhamansiniittejä. Irghiziitit ovat väriltään sinertäviä ja usein muodoltaan pitkänomaisia. Niissä on toisinaan pinnassa uurteita mutta ne eivät ole niin hienojakoisia kuin moldaviiteilla. Kuoppia ei juurikaan ole. Zhamansiniitti ei ehkä ole varsinainen tektiitti vaan impaktiitti.

Tiibetistä on myös tavattu tektiittikenttä.

Saharan autiomaassa Egyptin ja Libyan rajaseuduilla tavataan lasittumia, jotka ovat väriltään kellertäviä ja täysin läpinäkyviä. On hieman epäselvää ovatko nämä kivet tektiittejä mutta niiden pinnassa on tektiittimäisiä painaumia. Nämä kivet tunnetaan myös nimellä libyalainen lasi. Niihin liittyvää kraatteria ei ole myöskään löydetty. Se saattaa sijaita autiomaan hiekan alla. Libyalainen lasi saattaa myös olla impaktiitti.

Lähteet

• J. Baier: Zur Herkunft und Bedeutung der Ries-Auswurfprodukte für den Impakt-Mechanismus (Arkistoitu – Internet Archive). - Jber. Mitt. oberrhein. geol. Ver., N. F. 91, 9-29, 2009.
• J. Baier: Die Auswurfprodukte des Ries-Impakts, Deutschland. In: Documenta Naturae. Vol. 162, München, 2007. ISBN 978-3-86544-162-1