Avaa päävalikko

Tauno Korhonen (25. elokuuta 1931 Siilinjärvi22. elokuuta 2015 Nilsiä) oli suomalainen huonekalukauppias, joka perusti omaa nimeään kantavan huonekaluhallien ketjun.[1]

Korhonen oli aikansa julkisuuden henkilö. Hän aloitti uransa Iskun myyjänä, mutta sai puolen vuoden kuluttua nimityksen päämyymälän johtajaksi. Hän tutustui Ruotsissa Ikean toimintaan ja toi sieltä ideoita Suomeen.[1]

Korhonen käytti tehokkaasti hyväkseen mainontaa, kuten kokosivun ilmoituksia sanomalehdissä.[1] Helsinki-Vantaan lentoaseman lähelle rakennettua suurmyymälää markkinoivan kampanjan harhauttavana teemana oli ”Tauno Korhonen on Seutulassa”, mikä silloisessa puheenparressa viittasi rattijuopumustuomion sovittamiseen lentokenttätyömaalla.[2] Myöhemmin mainoslauseeksi vakiintui osamaksukauppaan kehottava ”Osta kerralla kunnon huonekalut”.[1]

Omassa yrityksessä myymälöitä oli enimmillään yksitoista, ja Seutulan päämyymälässä oli satakunta työntekijää. Korhonen sairastui syöpään 1970-luvulla, mutta siitä parannuttuaan hän aloitti huonekaluviennin Yhdysvaltoihin, jossa hänellä oli parhaimmillaan kymmenen myymälää. 1980-luvulla yritystoiminta loppui, kun käyttöpääoma ei riittänyt ja pankki pani pisteen.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Muistot. Hs.fi, viitattu 27.9.2015
  2. Kampanjaan kuulunut ilmoitus Mainosmuseo-sivustolla. Viitattu 29.6.2015.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.