Tampereen murre

Tampereella puhuttu murre

Tampereen murre on Tampereella puhuttu hämäläismurteiden sydänhämäläisiin murteisiin kuuluva suomen kielen murre. Peruspiirteiltään murre ei juuri poikkea muista hämäläismurteista, mutta siinä on muutamia sen niistä erottavia piirteitä.[1]

Tampereen murre
Tiedot
Alue  Suomi
( Tampere)
Puhujia ei tietoa
Kirjaimisto latinalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä

itämerensuomalaiset kielet

suomen kieli
hämäläismurteet

Piirteet

muokkaa

Tampereen murre eroaa monella tavoin yleissuomalaisesta ääntämyksestä. Murteen tunnusmerkkejä ovat muun muassa yleiskielestä poikkeavat r, l ja muutamat diftongit[2]. Kaksois-l lyhentyy muutamissa sanoissa kuten kylä (kyllä), täälä (täällä) ja siälä (siellä). Tampereen murteessa esiintyy usein persoonapronominien pikapuhemuodot mää ja sää, joita pidetään erityisen tamperelaisina, mutta ne eivät ole alun perin kuuluneet Tampereen seudun murteeseen. Kuka-, ketkä-merkityksiset pronominit lausutaan kuka ja kekä / kekkä.[3]

Kielinäyte

muokkaa

Hilda Lammin (1873–1954) haastattelusta (vanhaa murretta):
Se on nyp Pyynikin tori ja sillon sanottiin Plassiks että kun... siäl_oli semmonen kaakinpuu kun sanottiin, jossa annettiin selkään. Hevosmarkkinat Plassilla 1890-luvulla. No oli joku nainen sitte — oliko se varraastanus sittej jottain, en minä siittä ollus selvillä, tait tehnym mutta —sinnem meni ihmisiä nin kovin kattoon ja... Minä sanon kotona että: ”Minäkin menen” — mutta äiteni kiälsi sano että: ”Älä me! Älä mek kattoon sinne” että ”sää ruppeet huanostiv voimaan!” Mutta minä menin vaan ja... Minä näin sittek kun se oli sinne ylhäällep puuhun köytetty ja sitä hakattiin niin suurilla raipoilla — ja se huusi nin mahrottomasti![4]

Uutta murretta:
Joo kylä sillon ei ollu, ei ollum meinaam pulaa tosta kunka aika kuluu ei tarvinnuj jääräk kotiot telkkaria katteleen kun ei ollu, [joo] eikä palio ratioitakaa. Meilläkin ensimmäiner ratio vissiin oli kuv vanhemmat pojat meni töihin, soraj jäläkee, neljäkymmentäluvun alussa. Ja samatem polkupyärä tuli varmaan ensimmäinen, velipoika vanhempi osti kans tyäpalakoillaan, että määkis sitten opettelin ajaam miästempyärää siältä välistä, tankon alapualelta.[5]

Lähteet

muokkaa

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Hyttinen, Hannu: Iso pipa: Tampere-suomi suursanakirja. (Jatkoa teokselle: Taskusanakirja tampere-suomi, 1995) Tampere: Tampere-seura, 2009. ISBN 978-952-5558-09-8