Tampereen Kaupunkiliikenne
Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos eli TKL (aiemmin Tampereen Kaupungin Liikennelaitos) on Tampereen kaupungin omistama linja-autoliikenteen tuottaja. TKL liikennöi vain kilpailuttamattomia reittejä poliittisen suorahankintapäätöksen perusteella.
Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos | |
---|---|
Yritysmuoto | liikelaitos |
Perustettu | 20. lokakuuta 1948 |
Toimitusjohtaja | Pekka Pirhonen |
Puheenjohtaja | Joanna Leino, SDP |
Avainhenkilöt | suunnittelupäällikkö J.Kettunen |
Kotipaikka | Nekala, Tampere, Suomi |
Toiminta-alue | Tampere ja naapurikunnat |
Toimiala | Kilpailuttamaton suorahankittu sopimusliikenne |
Tuotteet | Linja-autoliikenne |
Liikevaihto | noin 25 milj. euroa |
Henkilöstö | noin 300 |
Omistaja | Tampereen kaupunki |
Kotisivu | www.tampere.fi/tkl |
Kalusto
muokkaaVuonna 2022 TKL:n kalusto koostui 90 linjaliikennebussista.[1] Ne ovat kaikki matalalattiaisia Volvoja ja Solariksia. Aikaisemmin kalustoon on kuulunut myös kotimaisia Sisu- ja Vanaja-autoja [2]sekä brittiläisiä AEC-busseja[3] − TKL oli suurin kyseisen automerkin käyttäjä Suomessa −, sekä lisäksi vielä joitakin yksittäiskappaleita muita automerkkejä kuten VanHool, M.A.N., Mercedes-Benz tai Volkswagen.[4] TKL:n kalustohankinnat vuodesta 2008 alkaen ovat koostuneet Volvon ja Solariksen linja-autoista.
Eniten linja-autoja liikennelaitoksella on ollut vuonna 1977, jolloin niitä oli 249.[5]
TKL otti ensimmäisenä liikennöitsijänä käyttöön Volvon 8900-sarjan linja-autot. TKL otti myös ensimmäisenä liikennöitsijänä suomessa käyttöön Solaris-linja-autot.
Vuoden 2019 kalustohankinnat olivat
- 7 kpl Volvo 8908 LLE ja
- 3 kpl Solaris U15LE
- Tämän jälkeen TKL ei ole enää hankkinut uusia busseja.
Virstanpylväitä
muokkaa- TKL perustettiin 20.10.1948[6]
- Suomen ensimmäinen säännöllisesti liikennöity johdinautolinja Hämeenkatu-Härmälä avattiin 8.12.1948[7]
- Pyynikin halli valmistui 1949[8]
- Tampereen Liikenne Oy:n (Takra Oy) liikenne TKL:lle 1950[8]
- Nekalan korjaamo ja halli käyttöön 1955[9]
- Liikenne ulotettiin Koivistonkylään 1961 sekä Vehmaisiin ja Viialaan 1962
- Liikenne ulotettiin Tesomalle 1965 ja [10]Peltolammille 1967
- Almex-rahastusjärjestelmä otettiin käyttöön 1969[11]
- Hervannan liikenne aloitettiin 1.2.1972[12][13]
- Johdinautoliikenne päättyi 15.5.1976[14]
- TKL sai ensimmäisen nivellinja-autonsa joulukuussa 1977[14][15]
- Nekalaan valmistui uusi korjaamo 1984 ja uusi toimisto 1986[16]
- TKL sai ensimmäisen matalalattia- ja neljä ensimmäistä telibussiansa 1990[17]
- Pyynikin varikosta luovuttiin ja toiminta keskitettiin Nekalaan vuonna 1992[13]
- TKL:n lautakunta lopetettiin, viimeinen kokous pidettiin 8.12.1992[13]
- Uudet elektroniset matkakortit, joista ensimmäiset otettiin käyttöön 10.10.1995[13]
- Yhteistariffiliikenne Tampereen alueella alkoi 3.6.1996[18]
- TKL sai johtokunnan 1997[13]
- Liikennelaitos täytti 50 vuotta 8.12.1998[6]
- Pysäkkiaikataulut otettiin käyttöön 2003[19]
- Reaaliaikainen informaatiojärjestelmä PARAS otettiin käyttöön vuonna 2005[18]
- Siirtyminen tilaaja-tuottaja -malliin 1.4.2006[18]
- Kaikki uushankinta bussit on varustettu jäähdytysilmastoinnilla ja kattolämmityksellä alkaen 2008
- Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos -nimi käyttöön 2009[20]
- Kaikki uushankinta bussit mahdollistavat sähköpyörätuolien kuljetuksen alkaen 2009[21]
- IJ2010-laitteisto korvasi PARAS-laitteiston. IJ2010-laitteisto on Tampereen joukkoliikenteen informaatiojärjestelmä.
- Ensimmäiset hybridibussit linjalle tammikuussa 2013
- Viimeiset nivelbussit pois käytöstä toukokuussa 2014, palasivat takaisin vuoden 2017 alkupuoliskolla
- Ensimmäiset Euro 6 -bussit ajoon 2014
- TKL sai neljä sähkölinja-autoa viiden vuoden liisauksella. Poistuivat käytöstä 2021.Solarikselta [22] 2016
- Linjat, jolla TKL liikennöi: 2, 6, 7, 8, 12, 17, 28, 33, 34, 35, 36(X), 37(X), 38, 39(A), 41, 58, 82 ja 86(X).
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Pyrhönen Kimmo & Lehtonen Timo: Tampereen siniset bussit, Tampereen kaupungin liikennelaitos, 1998, ISBN 9516090796
- Uola Mikko: Tampereen kaupungin liikennelaitos 1948-1978, Tampereen kaupungin liikennelaitos, 1978, ISBN 9519917195
- Peltola Jarmo: Onnikoita ja rollikoita: viisi vuosikymmentä (1948-1998) kunnallista joukkoliikennettä Tampereella, Tampereen kaupungin liikennelaitos, 1998, ISBN 9516090877
Viitteet
muokkaa- ↑ Mäkinen, Petteri: Haitaribussit tekevät paluun Tampereen kaduille, TKL tilaamassa jopa kymmeniä sähkönivelbusseja – "Olemme tehneet alustavaa selvitystä tarpeesta" Tamperelainen. 16.11.2022. Viitattu 5.12.2022.
- ↑ Tampereen siniset bussit, s. 19, 48, 56-57.
- ↑ Tampereen siniset bussit,s. 24, 29-30, 32-33, 39-40.
- ↑ Tampereen siniset bussit, s. 51, 109.
- ↑ Peltola, Onnikoita ja rollikoita, s. 270, 339
- ↑ a b Tampereen kaupungin liikennelaitos 1948-1978, s. 19
- ↑ Tampereen kaupungin liikennelaitos 1948-1978, s. 21
- ↑ a b Tampereen kaupungin liikennelaitos 1948-1978, s. 24
- ↑ Tampereen kaupungin liikennelaitos 1948-1978, s. 32
- ↑ Tampereen kaupungin liikennelaitos 1948-1978, s. 48
- ↑ Tampereen kaupungin liikennelaitos 1948-1978, s. 52-53
- ↑ Tampereen siniset bussit, s. 127.
- ↑ a b c d e TKL:n vuosikertomus 2003, s.19
- ↑ a b Tampereen kaupungin liikennelaitos 1948-1978, s. 58
- ↑ Tampereen siniset bussit, s. 92.
- ↑ TKL:n vuosikertomus 2003, s. 19.
- ↑ Tampereen siniset bussit, s. 102, 115.
- ↑ a b c TKL:n vuosikertomus 2012, s.11
- ↑ TKL:n vuosikertomus 2003, s.10
- ↑ TKL:n vuosikertomus 2009, s.11
- ↑ TKL:n vuosikertomus 2009, s.3-4
- ↑ Katso miltä Tampereen uudet sähköbussit näyttävät sisältä ja ulkoa – lähtevät reiteille maanantaina www.aamulehti.fi. Arkistoitu 28.4.2021. Viitattu 12.4.2019.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Linja-autoja Tampereella Wikimedia Commonsissa
- Peltola Jarmo: Onnikoita ja rollikoita – Viisi vuosikymmentä (1948–1998) kunnallista joukkoliikennettä Tampereella, Tampereen kaupungin liikennelaitos, 1998, ISBN 951-609-087-7
- Tampereen Kaupunkiliikenne
- TSB-bussisivut[vanhentunut linkki]