Talentia

organisaatio

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on suomalainen sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö, johon kuuluu yli 26 000 jäsentä.[1]. Liiton puheenjohtaja on Jenni Karsio[2].

Talentian toimitilat Itä-Pasilassa.

Järjestö perustettiin vuonna 1949 nimellä Huoltotyöntekijöiden ammatillinen keskus (HAK). Vuosina 1962–2002 nimi oli Sosiaalityöntekijäin Liitto (SOSTL).[3]

Talentia kuuluu palkansaajien keskusjärjestö Akavaan ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOon.

Talentian jäsenet ovat yleensä suorittaneet sosiaalialan korkeakoulututkinnon tai aiemman opistoasteisen tutkinnon. Yleisimpiä tutkintoja ovat sosionomi (AMK), sosionomi (YAMK), sosiaalityöntekijä (YTM/VTM), sosiaalikasvattaja, sosiaaliohjaaja, kuntoutuksen ohjaaja (AMK) ja geronomi (AMK). Talentialaiset työskentelevät laajasti sosiaalihuollon tehtävissä esimerkiksi nimikkeillä sosiaaliohjaaja, ohjaaja, sosiaalityöntekijä, varhaiskasvatuksen opettaja, sosiaalijohtaja, koulukuraattori. Lisäksi talentialaiset työskentelevät laajasti muissa sosiaali- ja kasvatusalan esimies-, asiantuntija-, kehittämis- ja suunnittelutehtävissä kunnissa, valtiolla, sosiaalialan järjestöissä sekä yksityisissä yrityksissä.

Talentia ajaa jäsentensä palkkauksellisia etuja, vaikuttaa työehtosopimuksiin ja sosiaalialan lainsäädännön valmisteluun sekä puolustaa jäsenistönsä asemaa ja oikeuksia alaa kehittävissä työryhmissä.

Liiton jäsenlehti on Talentia. Lehden päätoimittajana toimii Kaisa Yliruokanen.

Liitto järjestää vuosittain Sosiaalialan asiantuntijapäivät, joilla on vuodesta 2007 lähtien myönnetty myös Hyvä käytäntö -palkinto.

JäsenyhdistyksetMuokkaa

Talentialla on 20 alueyhdistystä ja 11 valtakunnallisesti toimivaa ammatillista yhdistystä sekä valtakunnallinen opiskelijayhdistys. Talentian jäsenyhdistykset tarjoavat jäsenille kattavan ammatillisen verkoston, paikallistuntemusta ja ammatillista osaamista Talentian edunvalvontaan sekä kiinnostavia vaikuttamisen paikkoja.

Alueyhdistykset Ammatilliset yhdistykset
Talentia Etelä-Karjala ry Kasvatus- ja perheneuvonnan sosiaalityöntekijät ry
Talentia Etelä-Savo ry Koulukuraattorit ry - Skolkuratorer rf
Talentia Helsinki ry Päihdetyön Talentia ry
Talentia Kainuu ry Rikosseuraamusala Talentia ry
Talentia Kanta-Häme ry Sosiaalipedagogit Talentia ry
Talentia Keski-Pohjanmaa ry Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat SOLA ry
Talentia Keski-Suomi ry Sosiaalijohto ry - Socialledning rf
Talentia Kymenlaakso ry Sosiaalitoimen Sosiaalityöntekijät ry
Talentia Lappi ry Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry
Pirkanmaan Talentia ry Terveyssosiaalityöntekijät ry
Talentia Pohjanmaa ry Vammaisala Talentia ry
Talentia Pohjois-Karjala ry Vanhustyön johtajat ja asiantuntijat ry
Talentia Pohjois-Pohjanmaa ry
Talentia Pohjois-Savo ry
Talentia Päijät-Häme ry
Talentia Satakunta ry
Talentia Uusimaa ry
Talentia Länsi-Uusimaa ry på svenska
Talentia Varsinais-Suomi ry
Talentia Åland rf

LähteetMuokkaa

  1. Talentian jäsenistö Talentia. Viitattu 16.8.2018.
  2. Talentian henkilöstö Talentia. Viitattu 26.7.2015.
  3. Historia Talentia. Viitattu 26.7.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.