Takeo Kurita

japanilainen amiraali

Takeo Kurita (28. huhtikuuta 1889 Ibarakin prefektuuri, Japani19. joulukuuta 1977)[1] oli japanilainen vara-amiraali, joka toimi eri komentajantehtävissä toisen maailmansodan aikana. Hän kärsi tappion yhdysvaltalaisille suuressa Leytenlahden taistelussa lokakuussa 1944.

Takeo Kurita.

Kurita valmistui keisarillisesta laivastoakatemiasta vuonna 1910 ja laivaston esikuntakoulusta vuonna 1917. Hän kouluttautui torpedoasiantuntijaksi ja palveli useilla hävittäjillä.[1][2] Kurita oli vuosina 1920–1921 Shiguren, 1921 Oiten, 1925–1926 Hagin, 1926–1927 Hamakazen ja 1927–1928 Urakazen päällikkönä.[1] Sen jälkeen hän oli muun muassa torpedokoulun opettajana, hävittäjädivisioonan komentajana, 1934–1935 risteilijä Abukuman ja 1937–1938 risteilijä Kongōn päällikkönä sekä 1938–1940 hävittäjälaivueen komentajana. Hän sai 1938 kontra-amiraalin arvon.[1][2] Tyynenmeren sodan puhjetessa vuonna 1941 Kurita oli risteilijädivisioonan komentajana. Hänen aluksensa osallistuivat Filippiinien valtaukseen 1941–1942, maihinnousuun Jaavalle helmikuussa 1942 ja hyökkäykseen Intian valtamerelle.[1][3] Hänet ylennettiin toukokuussa 1942 vara-amiraaliksi ja hän osallistui Midwayn meritaisteluun Nobutake Kondōn alaisuudessa.[3][2] Guadalcanalin taistelun aikana Kurita johti Hendersonin lentokentän pommitusta lokakuussa 1942.[1][3]

Oltuaan vuoden taistelulaivadivisioonan komentajana Kurita nimitettiin elokuussa 1943 Japanin 2. laivaston komentajaksi. Hän osallistui kesäkuun 1944 tappiolliseen Filippiinienmeren taisteluun liikkuvan laivaston C-osaston komentajana.[1] Yhdysvaltojen aloitettua lokakuussa 1944 maihinnousun Leyten saarelle Filippiineillä Kurita johti vastahyökkäystä, joka kulminoitui monivaiheisessa Leytenlahden taistelussa 23.–25. lokakuuta. Syöttinä toiminut Jisaburō Ozawan laivasto houkutteli William F. Halseyn komentaman Yhdysvaltain 3. laivaston kääntymään pohjoiseen ja jättämään San Bernardinon salmen suojattomaksi, jolloin Kurita pääsisi iskemään maihinnousujoukkojen huoltosaattueeseen. Amerikkalainen sukellusvene upotti Kuritan alkuperäisen lippulaivan Atagon jo matkalla, joten hän teki taistelulaiva Yamatosta uuden lippulaivansa. Menetettyään Sibuyaninmerellä ilmahyökkäyksessä myös taistelulaiva Musashin ja kaksi muuta alusta Kurita kääntyi takaisin 24. lokakuuta, mutta palasi seuraavana päivänä Leytenlahdelle Shōji Nishimuran ryhmän tukemana. Kurita kohtasi nyt Samarin saaren taistelussa Clifton Spraguen alivoimaisen ja heikosti aseistetun ryhmän, mutta erehtyi luulemaan sen saattuetukialuksia Halseyn laivastoksi ja perääntyi uudelleen.[2][1][3]

Kurita siirtyi tammikuussa 1945 laivastoakatemian johtajaksi. Hän vetäytyi palveluksesta sodan päätyttyä lokakuussa 1945 ja vietti sen jälkeen vaatimatonta elämää.[1] Hänen jälkimaineensa on ollut ristiriitainen: toisaalta Japanin tappio Leytenlahdella on pantu hänen syykseen, toisaalta hänen sanottu toimineen pätevästi epäedullisessa tilanteessa, jossa vihollisella oli ilmaherruus.[1][2][3] Kurita väitti itse myöhemmin perääntyneensä tarkoituksella säästääkseen sotilaansa turhalta kuolemalta.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k Kurita Takeo (1889-1977) (englanniksi) The Pacific War Online Encyclopedia (Kent G. Budge). Viitattu 2.11.2019.
  2. a b c d e Mark. R. Peattie: Kurita, Takeo (1889-1977) (englanniksi) The Harper Encyclopedia of Military Biography (1992), The Free Library. Viitattu 2.11.2019.
  3. a b c d e Takeo Kurita (englanniksi) Spartacus Educational (John Simkin). Viitattu 2.11.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa