Avaa päävalikko

Taina Ojaniemi

suomalainen keihäänheittäjä
(Ohjattu sivulta Taina Uppa)
Taina Kolkkala Kalevan kisoissa 2008

Taina Maria Ojaniemi (aik. Kolkkala, o.s. Uppa, s. 24. lokakuuta 1976 Pori) on suomalainen keihäänheittäjä, joka edusti Porin Tarmoa vuoteen 2003, ja on sen jälkeen edustanut Porin Yleisurheilua.[1]

Ojaniemi voitti 1994 Kalevan kisoissa SM-hopeaa tuloksella 58,50. Hänet valittiin Suomen joukkueeseen saman vuoden Helsingin EM-kisoihin, joissa hän heitti kymmenenneksi. Seuraavana vuonna hän voitti sisäratojen SM-hopeaa heitettyään 63,52. Myöhemmin samana vuonna hän voitti pronssia Kalevan kisoissa ja karsiutui Göteborgin MM-kisoissa. Hän kilpaili Atlantan olympialaisissa 1996, mutta karsiutui. Seuraavana vuonna hän voitti Kalevan kisoissa hopeaa, mutta karsiutui Ateenan MM-kisoissa. Hän karsiutui myös Budapestin EM-kisoissa 1998.[2] Hän voitti nuorten alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden 1994.

Kolkkala sijoittui 1999 Kalevan kisoissa kolmanneksi tuloksella 58,13. Samana vuonna Sevillan MM-kisoissa hän selviytyi loppukilpailuun, jossa sijoittui kymmenenneksi heitettyään 59,83. Seuraavana vuonna Lahden Kalevan kisoissa hän voitti hopeaa tuloksella 60,01. Myöhemmin samana vuonna hän karsiutui Sydneyn olympialaisissa. Edmontonin MM-kisoissa 2001 hän selviytyi loppukilpailuun, jossa sijoittui kahdenneksitoista. Vuonna 2002 Kolkkala voitti SM-pronssia. Hän heitti Münchenin EM-kisoissa seitsemänneksi.[2]

Kolkkala heitti 2003 Kalevan kisoissa pronssia. Saman vuoden Pariisin MM-kisoissa hän oli kymmenes. Seuraavana vuonna hän voitti jälleen SM-pronssia Vaasan Kalevan Kisoissa. Ateenan olympialaisissa hän selviytyi finaaliin, jossa heitti kymmenenneksi. Kolkkala voitti SM-pronssia Porin Kalevan Kisoissa 2005 sekä Jyväskylän Kalevan Kisoissa 2006. Hän voitti 2007 sisäratojen SM-hopeaa. Samana vuonna hän karsiutui ensimmäisenä Osakan MM-kisoissa finaalista tuloksella 59,52.[2] .[3] Kalevan kisoissa 2008 Kolkkala saavutti hopeaa.

Kolkkala on keihäänheitossa uuden keihäsmallin Suomen kaikkien aikojen tilastossa toisena Paula Tarvaisen jälkeen. [4]

YksityiselämäMuokkaa

Ojaniemi työskentelee poliisina ja on ollut ammattinsa tiimoilta mukana televisiosarjassa Poliisit. Hänellä on vuonna 2006 syntynyt tytär. Hän erosi ex-miehestään vuonna 2012 ja avioitui kesällä 2016 myös Poliisit-sarjasta tutun Janne Ojaniemen kanssa.[5] Heille oli syntynyt yhteinen poika marraskuussa 2015. [6] Ojaniemi osallistui Selviytyjät Suomi -tosi-tv-ohjelmaan, joka esitettiin Nelonen-kanavalla syksyllä 2019.[7]

EnnätyksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa