Taavi Taina
Taavi Taina (käytti Saksassa peitenimeä Mäkelä), (25. maaliskuuta 1888 Luumäki – 1. helmikuuta 1965) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Suomen sisällissodassa Lempäälässä vuonna 1918. Hän osallistui Suomen sisällissotaan kiväärinjohtajana Valkoisen armeijan jääkärijoukoissa. Myöhemmin hän osallistui sekä talvi- että jatkosotaan, joista ensimmäisessä hän myös haavoittui.[1][2]
Perhe ja opinnot muokkaa
Tainan vanhemmat olivat maanviljelijä Elias Taina ja Maria Pesu. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Laina Lucia Toivosen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja Elisenvaaran maanviljelyskoulun vuosina 1909–1911 sekä suoritti yksityisesti keskikoulukurssin Iin yhteiskoulussa vuonna 1930. Hän sai sotilaskoulutusta Suojeluskuntaupseerikurssilla Viipurissa vuonna 1921 ja pioneerikurssilla Korialla vuonna 1927. Lisäksi hän kävi Reserviupseerikoulun vuonna 1928 ja suoritti taktiikan soveltamiskurssin vuosina 1925 ja 1927 sekä kävi voimistelunjohtajakurssin vuonna 1931 ja komppanianpäällikkökurssin I jakson vuonna 1933 Suojeluskuntain päällystökoulussa.[1][2]
Jääkärikausi muokkaa
Taina työskenteli maanviljelystyönjohtajana ja maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 23. tammikuuta 1917, josta hänet siirrettiin 1. komppaniaan 12. kesäkuuta 1917 ja edelleen 1. konekiväärikomppaniaan 22. marraskuuta 1917.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
Taina saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan kiväärinjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Kämärän asemalla sekä Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Taina palveli sisällissodan jälkeen Kaartin Jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniassa. Hän erosi armeijasta 13. elokuuta 1918 ja liittyi 27. lokakuuta 1918 alkaen Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin harjoituspäälliköksi Luumäen suojeluskuntaan. Hän toimi 1. maaliskuuta 1919 alkaen paikallispäällikkönä edellä mainitussa suojeluskunnassa. Hänet nimitettiin 1. kesäkuuta 1921 alkaen Viipurin suojeluskuntapiirin IV alueen päälliköksi. Tehtävästä hän erosi säädetyn eroamisiän perusteella 25. maaliskuuta 1938.[1][2]
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Talvisodan puhjettua Taina komennettiin Kenttätäydennyspataljoona II:een, josta hänet siirrettiin rintamalle komppanianpäälliköksi Erillinen pataljoonan 4:ään, jonka päällikkönä hän osallistui taisteluihin Kyyrölässä ja Oinolassa, jossa hän haavoittui 14. helmikuuta 1940. Välirauhan aikana hän toimi aluepäällikkönä Pohjois-Kymenlaakson suojeluskuntapiirissä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin toimistopäälliköksi Salpausselän sotilasläänin esikuntaan. Vuonna 1942 hänet siirrettiin hevosupseeriksi Pohjois-Kymenlaakson suojeluskuntapiirin esikuntaan, jossa hän palveli vuoteen 1943 saakka. Myöhemmin hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi 363. ilmasuojelukomppaniaan. Sotien jälkeen Taina oli syytettynä asekätkennästä. Hänet on haudattu Luumäelle Vapaussodan sankaripatsaan viereen, johon on haudattu neljä hänen punaisten teloittamaa veljeään.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet muokkaa
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.